Joulupuuhaa?

© Madeleine (CC BY-NC 2.0)

Heippa kaikki kanssa-asustajat! Kuten on monille jo sähköpostiin tullut Tarulta viestiä, Järviluoto hiljenee Tarun suunnalta. Pohtisin, voisimmeko me ykstyisten omistajat järjestää yhteisvoimin jotain jouluviikolle?

Minulle tuli mieleen yömaasto, jolle sopiva ajankohta olisi varmaan 27.12.! Maasto olisi mielellään tuotosmuodossa, eli jokainen kirjoittaisi (miksei myös piirtäisi) tapahtuman kulusta 31.12. menneessä, esimerkiksi vastaamalla tähään bloggaukseen. Voisimme yhdessä pohtia reittiä, josko kiertäisimme Lokkijärven, tai Hanskin lehmätilan kautta ylittäisimme järven. Ehdotelkaa mitä vain mieleen tulee!

Iltapaijailua

Ulkona oli pilkkopimeää, eikä lumesta ollut tietoakaan, vaikka oli marraskuu. No juu, satoihan tuossa jotain pientä, mutta sekin suli heti maahan osuessaan. Masentava alkutalvi! Lohtua toi onneksi se, että pian olisi joulukuu ja rakastan joulua. Oli sitten lunta tai ei.

Pikku orimus oli jo tuotu sisälle ja se pureskeli tyytyväisenä iltaheiniään karsinassa. Tallissa oli hiljaista ja kaikki taisivat olla jo kotona, olihan arkipäivä. Tullessani boksin luokse se kiskaisi päänsä hetkeksi ylös heinistä ja tuijotti minua. Mikä hönö. Olin vähän pettynyt, kun en saanut hörähdystä, mutta lampsin silti varustehuoneeseen hakemaan sen harjoja. Nappasin orin punaisen harjapakin mukaani ja palasin harjailemaan sitä.

Karsinaan astuessani Sentti nosti päänsä ja painoi turpansa kiinni naamaani puhaltaen lämmintä ilmaa sieraimistaan. Näinä hetkinä sitä muistaa, miksi tätä lajia jaksaa vuodesta toiseen harrastaa. Kun ori oli mielestään tunnistanut minut, se laski taas päänsä ja jatkoi heinien mutustelua. Riisuin kevyen puuvillaloimen Sentin päältä ja aloin harjailla sitä pitkin, voimakkain vedoin pölyharjalla. Jos sää pysyy näin leutona, ori pärjäilee tallissa villaloimella oikein hyvin varmaan vuodenvaihteeseen asti. Pyrin pitämään loimituksen mahdollisimman kevyenä, jotta hevosella olisi mukava olla, eikä tuota otusta nyt ole klipattukaan. Kyselin orilta mistä harjataan, ja se osoitteli välillä ylähuulellaan kutiavia kohtia, joista sitten rapsuttelin Sentin ummistaessa silmänsä nautinnosta. Puhdistin lopuksi vielä kaviot, jotka olivatkin täynnä mutaa ja soraa.

Vein harjapakin takaisin ja tsekkailin herran karsinan likaisuuden. Tallityöntekijä oli kuitenkin ehtinyt jo siivota, joten karsinan siivous jääköön ylihuomiseen. Palasin satulahuoneeseen ja päätin aikani kuluksi puhdistaa Sentin suitset ja satulan. Kun varusteet kiilsivät valjasrasvan jäljiltä, kurkkasin kelloa. Kymmenen. Hain takkini orin karsinalta ja kävin vielä lääppimässä ja pusuttelemassa sitä. Heitin myös villaloimen sille, ennen kuin lähdin kotiin nukkumaan.

28 yötä jouluun on, laskin aivan itse

Tänään päätin koristella Elenan ja Gwenin karsinat joulutunnelmiin! Ei paljosti krääsää tietenkään, mutta hieman jouluisia tarroja karsinakylttiin. Tammojen riimut ja riimunnarut saivat myös uudet värimaailmat: Elenalla joulunpunainen ja Gwenillä kuusenvihreä. Jouluherkkuja olen alkanut suunnitella tammoille jo lahjaksi, mutta me vietämmekin joulun kolmistaan jo joko 22. tai 23. päivä.

Gwen on ollut ihan ihmeissään lumesta. Lunta ei onneksi ole vielä kuin muutama sentti, mutta Gwen on siitäkin jo innoissaan. Tiedä, vaikka tammalta olisi jäänyt kielikin johonkin metalliin kiinni. Enimmäkseen neitiä näyttää häiritsevän matkaeväiden vähyys, ei löydy enää yhtikäs mitään naposteltavaa maastoreissulta tienvarrelta, ja jos löytyy, ne ovat kuivia oksia. Gwen ei varsanakaan tykännyt loimista (vaikka satula painoineen ei tammaa näytä ollenkaan haittavan), mutta nyt Gwen on vaan saanut sietää loimet. Ekalla kerralla sain astua tallista ulos upeaan näkymään: talviloimi makasi lumessa, ja Gwen mulkoili sitä ja minua puun takaa.

Olen jo aikasemmin päättänyt jatkaa Elenan kasvattajan aloittamaa kärrylle opetusta. Elenasta voisi meinaan saada aika söpön rekiponin täksi talveksi! Gwenin tulen takuuvarmasti opettamaan kärrylle, sanoi neiti siihen mitä tahansa!

Toivottavasti ei muuten tallikavereita haitannut minun joulucd:ni paukuttelu tänään! Sen verran joulumielellä kun olen, ja aivan takuu varmasti jätän sen radioon. Multa löytyy kopioita omasta takaa jo hieman enemmän.

Hyvää talven jatkoa ja rauhallista joulun odotusta kaikille! :)

Ensilumi

Kampesin itseni ylös sängystä ja join pikaisen aamukahvin, ennen kuin puin vaatteet ylleni. Nykäisin päälleni ratsastushousut ja kevyen kuoritakin, sillä suunnitelin meneväni maastoon Nennalla. Aamutalli olisi kuitenkin tehtävä ensin, ja tällä kertaa se jäikin kokonaan minun kontolleni.

Aukaistessani verhot huomasin, että ensilumi oli satanut maahan. Tai siis oikeastaan ensilumi satoi juuri parhaillaan maahan hirvittävällä tahdilla. Lunta tuntui pyryttävän aivan taivaan täydeltä, ja samaan aikaan tajusin, ettei yhdelläkään hevosella ollut hokkeja jalassa.. Se siitä maastosta. Ruokin hevoset kiireen vilkkaa, ja aloitin heti hevoskatraan loimittamisen. Vaikka lunta satoikin, pakkasta oli vain muutama aste ja päivänmittaan se varmastikin vaihtuisi nollaan, joten sää oli märkä ja kylmä myös hevosille.

kuva: ashley.adcox (lisenssi: by-nc-nd)

Loimitusrumban jälkeen soitin ensimmäisenä vakiokenkääjällemme, Jarmo Sääskiaholle. Jarmo pääsisi ilmeisesti tulemaan tallille vasta huomenna, mutta näinkin ison hevoslauman kengittämiseksi kengittäjän saaminen yhden päivän varoitusajalla on aika loistava juttu. Eivätpähän jää hevoset vuokraajineen ihan pulaan ja pelkän maneesin armoille. Liukasteltuani pihan läpi palasin hetkeksi sisälle, jotta sain syötyä aamupalan ennen karsinoiden putsausta ja vesien laittoa ulos. Lumipyry ei näyttänyt heltyvän lainkaan, mutta onneksi taivas alkoi kirkastua pikkuhiljaa, niin omakin olo piristyi. Luojan kiitos, olin vaihtanut talvirenkaat jo pari päivää sitten..

Talvi on saapunut Järviluotoon

Synttärit!!!

Tänään juhlimme Gwenin synttäreitä, tamma meinaan täyttää tänään vuoden. Kuun alussa omaan karsinaansa muuttanut neitikäinen on oppinut hyvin tallin tavoille, eikä ole enää mikään kauhukakara. Onneksi tamman syntymäpäivä sattui syyslomaviikolle, joten pystyin pyhittämään koko päivän pelkästään Gwenille.

Hain tamman tarhasta kymmenen aikaan aamulla ja toin sisälle. Tarkistin tamman kunnon, aina jaloista korvan päihin, ja hyvältä näytti! Harjauksen aikana palkitsin Gweniä pienellä makupalalla, aina kun se nosti kaviot nätisti. Tamma on todellakin hieman rauhoittunut ja näyttää perineen emältään hyvät käytöstavat - ainakin hoitotilanteessa! Letitin vielä syntymäpäivien kunniaksi tamman harjan. Lettien ollessa valmis hain tamman satulan. Olimme aloittaneet jo ratsuharjoittelun. Tänään Gwenin selkään tulisi kuitenkin vain satula huopineen, sillä syntymäpäivänä saa ottaa hieman rennommin.

Satula selässä, ja tamma suitset päässä - valmis! Lähdimme kohti maastoreittejä, sillä tässä ilmassa voi vielä upean syysretken tehdä, huomiseksihan oli jo lunta luvattu! Gwen oli todella innostunut retkestä, eikä oikein malttanut pysyä rauhallisena, joten ensimmäinen kilometri lenkkiä oli vain tamman riehumista. Ihme kyllä en kertaakaan ärhätänyt tammalle pahemmin - ehkäpä ilmassa ollut synttärifiilis oli saanut minutkin hieman leppymään? Joko Gwen sai hulluteltua tarpeeksi tai vihdoinkin alkoi totella minua, sillä tamman riehuminen loppui kuin seinään, ja pystyimme taas jatkamaan retkeä rauhallisesti. Loput puolikilometriä menikin nätisti, kunnes olimme taas tallilla, jossa otin satulan tamman selästä pois.

Seuraavana kohteena oli alkulämmittelylenkin jälkeen liinassa juoksua maneesissa. Olin pyytänyt ennen reissua Annaa pystyttämään maneesin puolen metrin esteitä muutaman, jotta kaikki olisi valmiina meidän saapuessamme. Siellä esteet seisoivat kauniina, ja meidän estetuntimme sai alkaa. Gwen käyttäytyi paljon nätimmin liinassa, kun en ollut ihan niskassa hengittämässä. Onneksi tamma oli tosiaan riehunut kunnolla lenkillä, sillä nyt se näytti keskittyvän hienosti, eikäpä mennyt pitkään, kun siirryimme ravaamisesta ja laukkaamisesta itse esteisiin. Vaikka emällä on selvästi parempaa taitoa kouluratsastuksen suuntaan, on Gwen tainnut periä isältään hyppyinnon, sillä semmoista meininkiä oli!

Estetunnin jälkeen kävimme vielä vilvoittelemassa maastossa, kunnes toin Gwenin takaisin tarhaan. Elena ja Tepa tulivat meitä moikkaamaan, ja minulla olikin kaikille kolmelle neidille yllätys: Gwenin syntymäpäivä"kakku"! Ennen kuin hain kakun autosta tervehdin kuitenkin Elenaa kunnolla, kunnes Tepa työnsi päänsä väliimme. Annoin pienet rapsutukset Tepalle ja hain kakun. Kakku oli tosiaan omenaa ja porkkanaa hieman sokerilla maustettuna, ja kunnon syntymäpäivähenkisesti, oli Gwenin juhlissa vieraitakin: oma äiti Elena ja tarhakaveri Tepa.

Jätin tammat itsekseen muhistelemaan herkkuja, sillä tiesin Tepan ja Elenan pitävän hyvää huolta, että herkku jakautuisi melkein tasapuolisesti kaikkien kesken. Ennen kuin lähdin kotiin kävin kuitenkin vielä tarkastamassa Elenan kupin, mikä olikin jo korjattu.

Syksyinen tallipäivä

Ajoin autoni tutusti Järviksen pihaan ja kömmin raittiiseen ulkoilmaan. Ihana syksyinen ja raitis ilma ottivat minut vastaan ja lähdin kävelemään talliin. Ovilla seisoi heti tuttu henkilö. Taru! Viimeiset askeleet Tarun lähelle menin hölkäten sillä en ollut nähnyt naista pitkään aikaan. Viimekerralla
 ei vain oltu nähty. Eikä kyllä sitä edellisenäkään..
-Moi Taruu! Huudahdin jo hieman kauempaa ja tulin vielä lähemmäksi.
-Moi Charlotta! Pitkästä aikaa! Hän sanoi ja hymyili leveästi. "Mitäs sä?" hän lisäsi vielä.
-Vaikka mitä! En edes jaksa selittää mitä kaikkea on tapahtunut! Mutta juu, hyvää kuuluu. Entäs teitille?
-Ihan hyvää. Tallinkin arki on saatu järjestykseen laidunkauden jälkeen ja omistajat treenailevat hevosiltaan kesämahoja pois. Hän sanoi ja naurahti.
-Ooolrait! Mutta tota noin.. Mietin mitä sanoisin ja hetken mietiskelyn jälkeen sanoin lähteväni talliin.

Tallin ovella kuulin parin hevosen hörähtävän. Osa oli kentällä, osa tarhassa ja muutama omassa karsinassaan. Etsin katseella Katan karsinan silmieni eteen ja kurkistin sisään. Tamma ei ollut siellä. Se oli varmasti ulkona! Heitin tavarani ovelle ja kävelin tallipihaan. Taru selvästi huomasi että etsin jotakin ja kysyikin onko jokin hukassa. Kysyin Katan olinpaikkaa ja hän neuvoi sormellaan tieni Katan tarhalle. Perääni hän huikkasi jotain juomakupeista ja semmosesta, mutta nyt ensin Katan luokse!
Katasta oli tullut lempiponini kesän aikana. Sain onneksi melko vapaasti puuhastella ponin kanssa ja se olikin aina päivän kohokohta. Tarhasta hakiessa tamma hörähtää matalasti ja lönköttelee portille. Aivan niinkuin tänäänkin. Ahtauduin portista sisään ja kaivoin takataskusta porkkanan palan jonka olin tarkoituksella näpistänyt rehuhuoneen herkkupussista. Kata söi ahneesti palan porkkanaa ja kerjäsi lisää.
-Ehei! Ei makeaa mahan täydeltä poniseni.. Kata heilautti otsatukkaansa ja tökkäsi minua turvallaan merkiksi että mennään jo!

En ollut täksi päiväksi kysynyt mitä voisin tehdä ja päätin vain harjata Kataa pihapuomissa. Takkuinen tukka selvisi hyvin selvityssuihkeella ja kura irtosi kumisua'lla. Kavioon oli tarttunut iso kivi joka kilahti tippuessaan hiekalle. Reppana poni! Lepertelin Katalle yksinään kun letitin sen harjaa. Yht'äkkiä viereeni oli tullut Taru ja kysyikin taas niistä vesiautomaateista että kävinköhän ne jo laittamassa. Mietin hetken ja sitten muistin hänen huutaneen perääni jotain vastaavaa.
-Joo, mä hoidan ne kuntoon heti! Vastasin ja olin lähdössä taluttamaan Kataa takaisin tarhaan.
-Älä turhaan! Ne haetaan kohta jo iltaheinille ni voit ihan hyvin jättää sen karsinaan!

Aloitin siis vesiautomaatti hommat siitostallin puolelta jossa Katakin majaili. Karsinoita kyseisessä tallissa oli 17 kappaletta! Kävelin joka karsinan läpi ja painoin vesiautomaattia niin kauan että tiesin sen olevan kunnossa. Ainoastaan Bean kuppiin tuli hitaasti vettä ja Kassulla vesi oli hieman oranssihtavaa. Ilmoitin diaknoosini Tarulle ja hän lupasi viedä tietoa eteenpäin.
Yksityistallin puolella Elenan kuppi vuoti. Kaikki muu oli kunnossa!

Aamuinen tutkimusretki

Heräsin kerrankin aikaisin, vaikka oli sunnuntai. Mieheni ja Hissu-koira jäivät kilpaa kuorsaamaan makuuhuoneeseen hiipiessäni keittämään kahvia alakertaan. Heti aamupalan syötyäni keräsin kamppeeni ja lähdin tallille. Ilma oli melko viileä, taisi olla jo vähän pakkastakin, sillä jouduin raaputtamaan jäätä pois auton tuulilasista. Käynnistin uskollisen ratsuni, jo kymmenen vuotta palvelleen mustan hondan, ja lähdin huristelemaan kohti Järviluotoa.

Tallilla ei ollut parkkipaikalle kurvatessani kuin yksi auto, ja sekin kuului Anna Ruuskalle, joka oli ilmeisesti tekemässä aamutallia. Lukitsin auton ja kävelin reippaasti talliin. Onneksi olin ottanut lämpimän takin, sillä suunnittelin lähteväni maastoon Sentin kanssa.
"Ai huomenta! Ehdin jo viedä Sentin ja Norpan tarhaan, sori", Anna huikkasi minulle käytävältä astuessani talliin.
"Huomenta! Ei haittaa, enhän mä mitään tulostani ilmotellutkaan", naurahdin ja jäin hetkeksi juttelemaan nuoren naisen kanssa.
Selvisi, että Anna on työskennellyt muutaman vuoden Saksassa ja tallitöiden lisäksi hän haaveilee ratsuttajan ammatista. Kuulemma nainen työskentelee normaalisti maanantaista perjantaihin, mutta tänään hän oli poikkeuksellisesti tuuraamassa Tarua aamutallissa. Päästin Annan jatkamaan karsinoiden siivousta ja menin vaihtamaan vaatteita varustehuoneeseen. Toin käytävälle palatessani Sentin kamat sen karsinan oven pieleen ja lähdin hakemaan oria tarhasta.

Pojilla oli juuri leikkihetki kesken saapuessani portille ja annoin orien kisailla aikansa, ennenkuin otin Sentin kiinni. Kun lapset olivat lopettaneet leikkinsä jäi oripoikani tuijottamaan hellyttävästi minua aidan toiselta puolen. Avasin alimman langan ja jäin odottamaan portin luokse. Olimme harjoitelleet nyt muutamana päivänä luoksetuloa Sentin kanssa, en enää suostu kävelemään tarhan toiseen päähän sen perässä. Maiskautin ja heilutin kädessäni olevaa porkkanaa. Hitaasti löntystellen ori lähti kuin lähtikin tulemaan luokseni ja palkinnoksi se sai porkkanan ja silityksen, ennen kuin pujotin riimun sen päähän. Olen parina päivänä vain käväissyt tarhassa silittelemässä oria ja antamassa sille porkkanan, mistä on selvästi ollut apua. Nyt se ei aina yhdistä tuloani tarhasta pois joutumiseen, vaan se on sille kiva juttu. Tallissa riisuin orilta ohuen sadeloimen ja harjasin sen kokonaan. Kaviot putsattuani laitoin Sentin etujalkoihin neopreenisuojat ja koulusatulan selkään. Kun satulavyö oli kiinni, pistin vielä kypärän omaan päähäni ja suitset Sentille. Hyppäsin penkin päältä selkään tallin pihalla ja kiristin satulavyön ennen kuin lähdimme rauhallisessa käynnissä pihalta poispäin.

Suuntasin tarhojen välistä kulkevalle polulle, joka vei Lokkijärven rantaa kohti. Maastot olivat vielä minulle vieraita, joten koitin pysyä mahdollisimman selkeillä teillä, enkä poikennut ihan jokaiselle pikkupoluille. Hetken käveltyämme päästin Sentin raviin, sillä se oli ollut melko virkeänä koko ajan. Ravasimme tietä pitkin, kunnes saavuimme leveämmälle hiekkatielle. Hidastin Sentin takaisin käyntiin, oikealla näkyi rakennuksia, joten käännyimme tietäpitkin vasemmalle. Tulimme isolle, mutta hiljaiselle asvalttitielle, jolta käännyimme oikealle. Olin vilkaissut ennen lähtöä karttaa tallin seinällä ja pian vasemmalla näkyikin karttaan merkitty hylätty mummonmökki. Sentti oli kulkenut tähän asti todella rauhallisesti ja kyttäilemättä, mutta mökkiä se jäi vähän tuijottamaan. Ylitimme maantien ja jatkoimme pikkutielle, jonka varrella oli kyltti "Ravitalli". Ratsastin lähes tallin pihaan saakka, kunnes tieltä kääntyi suurehko polku oikealle. Polku oli hyväpohjainen ja lähes suora, joten uskalsin ottaa pienen laukkapätkän Sentin kanssa. En päästänyt oria ihan täyteen vauhtiin, mutta melko kovaa päästelimme kuitenkin ja tuntin kuinka Sentin jokainen lihas jännittyi sen kiitäessä eteenpäin. Hidastin hiljalleen raviin, kun näin taas ison tien edessäni. Päätin ratsastastaa tien viertä takaisin tallille, sillä en viitsinyt ottaa enempää eksymisriskejä. Otin isolla tiellä vielä pienen pätkän ravia kohdassa, jossa piennar oli sen verran leveä, ettei tarvinnut ratsastaa asvaltilla. Vain kaksi autoa ajoi meitä vastaan kotimatkalla, eikä Sentti ollut niistä moksiskaan. Pian tuttu "Järviluoto"-kyltti näkyikin jo edessä ja käännyimme tutulle tielle.

Tulin selästä alas tallin pihassa ja löysäsin satulavyötä. Ilma oli onneksi jo vähän lämpimämpi, vaikkei mikään helle ollut vieläkään. Ori ei ollut yhtään hikinen, sillä aamuinen lenkki oli ollut melko rento. Vein Sentin karsinaan, jossa riisuin ensimmäiseksi suitset. Muut varusteet riisuttuani harjasin karvat suoraksi ja annoin sen mutustaa heinää karsinassa sillä aikaa kun vein varusteet takaisin satulahuoneeseen. Punnitsin hetken laitanko sadeloimen tarhaan vai jättäisinkö orin nakuksi. Sitä ei oltu klipattu, vaan se sai luomuilla ohuehkon, mutta kuitenkin jonkin verran lämmittävän karvansa kanssa. Päviäksi oli luvattu poutaa ja lämpötila pihallakin oli noussut kuuteen asteeseen, joten päätin antaa Sentin olla ilman loimea. Tarhassa olisi kuitenkin vapaa heinä, jolloin sillä olisi koko ajan lämmikettä saatavilla.

Kirjoitin vielä ennen kotiinlähtöä lapun tallin ilmoitustaululle, että kävin tallilla aamulla ja jos sää muuttuu yllättäin, saa orille käydä heittämässä vuorettoman sadeloimen karsinan ovesta päälle.

Uusi koti

Pitkästä matkasta väsähtänyt pikku-puoliveriseni löntysteli hitaasti kuljetuskopista tallin pihalle. Uuden tallin piha oli värikkäiden lehtien peitossa ja linnut näyttivät jo suuntaavan kohti etelää.
"No niin poika, tässä on sun uus koti, Järviluoto", juttelin ruunikolle taluttaessani sitä kohti tallia.
Törmäsin heti Taru Koivulaan, tallin omistajaan, jonka kanssa olimme sopineet tulostani. Hän opasti meidät oikealle karsinalle, jossa pääsin riisumaan Sentin paahtavista kuljetuskamppeista. Ajattelin että ori olisi aivan täpinöissään uudesta paikasta, mutta ei. Se kävi saman tien olkipellettin seassa olevien heinänkorsien kimppuun ja oli kuin ei olisi koskaan muutettukaan. Taru selvitti nopeasti mihin voisin viedä Sentin tavarat ja missä se tarhaa. Hän pyysi minua vielä piipahtamaan luonaan, kun olisin valmis. Jätin Sentin tutustumaan karsinaansa ja kiiruhdin autolle hakemaan satuloita ja muita varusteita.

Kun kaikki oli kunnossa, käväisin välillä orin karsinassa. Se oli hieman tyytymättömän oloinen, sillä heinänkorret olivat loppu ja se joutui möllöttämään yksin sisällä. Lupasin surkean näköiselle orille viedä sen pian tarhaan tutustumaan uuteen kaveriinsa.
"Teillä taitaa olla kaikki valmista?" kuulin Tarun äänen takanani.
"Juu, vein justiin viimeiset varusteet paikoilleen", vastasin.
"Hyvä, selvitellään vielä vuokranmaksuhommat ja viedään Sentti sitten tarhaan", nainen huikkasi kävellessään kohti taukohuonetta.

Kun kaikki oli selvää ja luulin kutakuinkin muistavani kaiken päiväjärjestyksestä ja vuokranmaksusta haimme Sentin vihdoin karsinasta. Pihalla uutta energiaa saanut ori päästi oikein kuuluvan hirnahduksen, jolle naurahdimme Tarun kanssa. Kun kaikki olivat varmasti kuulleet THE ORIN saapuneen talliin, pääsimme jatkamaan matkaa. Meitä vastaan tarhoilta käveli vaaleahiuksinen arviolta parikymppinen tyttö, jonka Taru esitteli Anna Ruuskaksi. Tyttö heilautti kättään iloisesti. Häneltä voisin kuulemma kysyä mitä tahansa hoitoon liittyvistä asioista ja ilmoittaa ontumisista ynnä muista. Saavuimme pian tarhalle numero yksi, joka näytti sopivan isolta ja hyväpohjaiselta. Portin läheisyydessä oli hiekkaa, jottei tarha olisi ihan kuravelliä sateiden jälkeen, mutta ruohoa ja luonnonpohjaakin löytyi. Portille meitä tervehtimään ravasi komea ja isokokoinen ruunikko ori, joka muistutti ulkonäöltään hieman Senttiä. Ori oli Norbert, tutummin Norppa, Tarun oma kilpahevonen. Laskimme jo hieman kärsimättömän Sentin tarhaan ja jäimme seuraamaan kuinka orit tulisivat toimeen keskenään. Ensin haisteltiin kylkiä ja sitten vähän turpaakin. Kun oli vähän näykitty ja pörhistelty, rauhoittuivat orit syömään eri heinäkasoille. Hevosia seurailtaisiin muutaman päivän, mutta uskoimme että orit tulevat ihan hyvin toimeen, kunhan vähän tutustuvat ensin. Sanoin heipat Tarulle tämän kadotessa takaisin talliin ja lähdin ajamaan kohti kotia kuljetuskopin kanssa. Ensi kerralla päästäisiin varmaan jo tutustumaan tallin maneesiin Sentin kanssa.

Mietteitä maastoilun lomassa

Kömmin peiton alta jo kuudelta aamulla, vaikka herätyskello ei edes soinut.. Kai sitä on niin tottunut aamutallien tekoon, että kehon sisäinen rytmi toimii rutiinien mukaan myös silloin harvoin, kun aamutalli on jonkun muun kontolla. Anna lupautui ahertamaan koko aamutallin Riian ja erään tallitytön kanssa, jotta sain nauttia kokonaan vapaasta aamusta.

Pukeuduttuani suuntasin kuitenkin ensimmäisenä talliin, sillä aamu oli ihanan usvainen ja ilmassa oli vieläkin kirpeää tuntua ensimmäisistä yöpakkasista. Kata oli ehtinyt syödä jo aamuheinänsä, joten päätin valita sen ratsukseni tällä kertaa. Ratsastettavia hevosia on kertynyt nurkkiin luvattoman paljon, ja on kieltämättä varsin haastavaa järjestää jokaiselle otukselle riittävästi liikuntaa..

Satuloin Katan, vein sen ulos ja nousin sen selkään. Ohjasin tamman tottuneesti eräälle vakioreitilleni, jonka Katakin jo varmaan osasi ulkoa. Tamma tarpoi eteenpäin verkkaista tahtia ja minä nautin lähinnä vain matkustaen kyydissä. Ajatukseni harhautuivat Järviluotoon ja sen tulevaisuuteen yleensä.

On mahtavaa, kun saa elää hevosten keskellä ja ylläpitää näinkin aktiivista tallia. Asiakkaat jaksavat yleisestiottaen osallistua toimintaan ja porukasta muodostuu varsin tiivis -tai näin ainakin minä koen sen. Tämän vuoden aikana asiakkaiden vaihtuvuuskin on ollut yllättävän pieni verrattuna vuoteen 2012.

Tällä kertaa erääntyviä vuokria on enemmän kuin koskaan aiemmin, lieneekö syynä sitten syksy ja koulujen alku. Vai vaadinko liikaa aktiivisuutta? Toisaalta, minäkin panostan hommaan ja olen ainakin omasta mielestäni varsin aktiivinen järjestämään toimintaa, joten eikö ole reilua vaatia jonkunlaista vaivannäköä myös asiakkaalta? Toisaalta olisi mukavaa pitää kynnys Järviluotoon tulemiseen matalana, mutta toisaalta olisi järkevää tarjota tallipaikka juurikin näille aktiivisille toimijoille, kun sitä toimintaa tosiaan olisi tarjolla.

Ajatuksiini uppoutuneenas säpsähdin pientä oksan rasahdusta, johon Kata ei virkkanut juuri mitään. Onneksi niiden tulisempien ratsujen joukosta minulta löytyy tämä yksi täydellisillä lehmän hermoilla varustettu otus. Vähän matkan päästä aukean kangasmetsän päässä näkyikin auto, ja siitä aavistus metsään päin pari marjastajaa. Tallustimme metsätien loppuun ja käännyimme takaisin isolle tielle kotiinpäin. Sumu oli jo hälventynyt ja vajaan tunnin reissu sujui kuin siivillä. Mikäpäs olisi sen parempi tapa selvittää ajatuksiaan kuin lähteä rauhallisen rentouttavalle käyntimaastolle.

Syksyn taikaa

Roosan päiväkirja on jäänyt auttamatta hyvin vähälle huomiolle, kun kaikki muu on vienyt aikaani. Pitänee ottaa itseään niskasta kiinni ja tarinahaaste onkin meille nyt mitä mainioin tilaisuus saada taas eloa päiväkirjaan.

Roosan kanssa elämä sujuu leppoisasti, tamma ei enää kisaa, pidämme kuntoa yllä tekemällä paljon maastoretkiä ja treenailemalla myös esteitä. Onneksi kisat on kisattu, sillä tamma palasi kesälaitumelta takaisin juuri sen näköisenä, että on laitumella ollut! Sain hymyillä hivenen epätoivoisesti hevoselle, joka laitumelle mennessään oli kisakuntoon viritelty huippumopo ja takaisin tullessaan korkeintaan pappatunturi. No, se suotakoon, Roosan ei tarvitse enää juurikaan edustaa, riittää, että saan puuhastella hienon neitini kanssa.

Tämänkertaisen päiväkirjamerkinnän kanssa palaamme tosin hieman ajassa taaksepäin, siihen kohtaan, kun kesä on juuri taittumassa syksyksi eikä osaa oikein päättää, olisiko vielä kesä vai kenties jo syksy. Se on yksi lempivuodenajoistani talven ja kevään taitteen ohella, kun aamulla ilmassa leijuu jo syksyinen kirpeys, mutta päivällä saa edelleen nauttia kesäisestä lämmöstä. Kesän työt oli hoidettu ja Roosa palannut laitumelta takaisin, joten mitäpä muuta kuin laukkamaastoon! Ah nuoruus ja hulluus, päätin lähteä ilman satulaa pariksi tunniksi metsiin käpsyttelemään, vetää hieman rallia ja ennen kaikkea nauttia päivästä ihan vain kaksin hevoseni seurassa.

Lähdin matkaan jo heti aamusta ja sain nauttia tallissa hetkestä vain Roosan kanssa. Miten hyvältä tuntuukaan, kun iso eläin vain seisoo vieressä rauhallisesti maailmaa tuijotellen ja aika ajoin vilkaisee, mitä puuhaan sen kylkien ja jalkojen parissa. En kaipaa tammalta sen suurempia huomionosoituksia, kaikki hevoset vain eivät ole sitä tyyppiä joka tuo kiintymyksensä ilmiselvästi esille. Roosa ei kuulu siihen kategoriaan, ei sen tarvitsekaan ja pidän neidistäni juuri tällaisena. Itämaista mystiikkaa, ehkä?

Parin tunnin maastolenkki sisälsi lähinnä käyntiä ja laukkaa. Keli oli juuri sopiva, hieman kirpeä syysaamu joka vaihtuisi auringon myötä lämpimäksi päiväksi. Ruska teki jo tuloaan, mutta pääasiassa kaikki puut vihersivät edelleen. Kurkiauroja odotellessa, aina varma syksyn merkki kun ne kiljukaulat lentävät kohti etelää. Roosakin asteli pitkin metsäteitä hyvillä mielin ja tuntui olevan tyytyväinen päästessään liikkeelle. Mitäs meni lihomaan ja laiskistumaan koko kesän, niin että kuntoa on vielä vähän huonompi. Hyvin tamma silti jaksoi koko kaksituntisen, vaikka siihen kuului myös laukkaa. Paljon laukkaa. Päästelimme aivan surutta menemään kaikki laukkasuorat sen verran lujaa kuin oma peffa kesti ja kuin Roosa jaksoi. Mikä tarkoitti aika lujaa, vaikka kunnon revittelyä varten löisin kyllä satulan selkään ja lähtisin hiittiradalle.

Syksyn tulo ja hevosten seura. Vietin maastoretkenkin jälkeen aikaa seurustelemalla Roosan kanssa hyvän aikaa, ennen kuin tamma pääsi takaisin ulkoilemaan. Vielä on se aika vuodesta, kun kaikki tuntuu ihanalta. Kohta pääsemme nauttimaan kurakeleistä, tuulesta ja sateesta kiroamaan kaiken aikaa mutaantuvaa maata ja loimiaan repiviä hevosia. Nautitaan nyt syksystä kun vielä voidaan!

Syksy on tullut

Elena ja Gwen ovat nyt muuttaneet kesälaitumilta takaisin talliin ja tarhoihin. Gwenille näytti muutto olevan hieman epämiellyttävä, sillä tamma ei saa nyt irrotella niin hyvin kuin kesälaitumella. Gwenin kanssa olemme aloittaneet jo riimutotuttelun laidunkaudella, joten molemmat tammat tulivat riimunnarun jatkeina kotiin. Gwen tosin niskotteli vastaan muutamaan otteeseen, ja sain kirota valintaani hakea tammat yksin.

Odotan innolla syksyä, jolloin voimme Elenan kanssa hieman aloittaa kuntoilua kesä- ja tiineysajan jälkeen. Gwenkin saa harjoitella metsässä kulkua, joten on hyvä, että Elena on hieman huonossa kunnossa, Gwen kun ei pitkiä maastoreissuja jaksaisi. Täytyypä katsoa, jospa tulisin syntymäpäiväni (9.9.!!) viettämään tyttöjen kanssa, ehkäpä jonkunmoinen sieniretki tekisi gutaa kaikille meille kolmelle. Elenan kun voi tottakai pitää vapaana, ja Gwen tuskin lähtee pitkille reissuille ilman emäänsä.

Tänään ehtisin likkojen kanssa maneesiin hieman treenaamaan esteratoja. Elena näytti olevan ihan innoissaan irtohyppimisestä, vaikka Gwen oli enemmänkin emänsä jaloissa, kuin nauttimassa hyppimisen iloa. Pölhöpää onnistui jopa juoksemaan pystyestettä päin, mutta nousi nopeasti jaloilleen ja innostui kunnolla riehumaan. Esteet Gwen kyllä loppujen lopuksi ylitti, eikä puomeissakaan ollut ongelmaa.Estetuomari katsoisi kyllä meitä todella pahalla silmällä, jos olisi tamman suorituksen nähnyt.

Elena on kyllä rauhoittunut ja paljon kesän ja ensimmäisen varsansa aikana. Tamma on myös oppinut kärsivällisyyttä, joka on todellakin Gwenin ansiota (syytä?)!

Taru muuten, minä toivon todellakin jotain mukavaa touhuamista Halloweeniksi ja uuden maastoreissun ennen lumen tuloa! Puhumattakaan pikkujouluista ja kunnon talviriehasta!

Hiljainen syyskuu lähestyy

Syksy lähestyy  ja Järviluoto hiljenee hetkeksi omistajan kiireiden takia. Onhan tässä kyllä painettukin täyttä häkää duunia ja järjestetty tapahtumaa ihan kiitettävästi :). Kesällä järjestettiinkin varmaan lähes ennätyksellisen paljon tomintaa ja myös yksityiset olivat hyvin aktiivisesti mukana!

Syyskuun alussa hevoset siirretään takaisin talliin, mikä on ainakin itselleni merkki siitä, että hallikausi alkaa pian. Itselläni onkin suunnitelmissa vain treenailla kotosalla valmentajien kera ja keskittyä tulevaan. Lokakuussa sitten voidaan jälleen aktivoitua ryhmävalmennusten ja jaosten alaisten kilpailuiden merkeissä.

Itselläni on IRL-elämässä kirjoitukset tuloillaan, joten siihen saakka ainoa järjestämämme aktiviteetti on Riian yksityisvalmennukset tallin asukkaille omistajineen.

Taru

Aamutalli

-Hohhoijaa.. Huokailin ja venyttelin käsiä selkäni taakse.
Kello oli soinut jo seitsämältä ja olisi aika lähteä Järviluotoon aamutallia tekemään. Oli siellä yksi hevonenkin liikutettavana. Pakotin itseni viileään kesäaamuun kahvikuppi kädessä. Olin saanut itseni valmiiksi ja kahvin joisin automatkalla. Kun avasin Nissanini oven kuuma ilma pyrki ulos. Istuin penkille ja työnsin avaimen avainreikään.
-Vruum... Vruum... Vruuuuummm.. Vihdoin Nissan suostui käynnistymään ja pääsin aloittamaan matkaani tallille. Saavuin pienelle tielle joka mutkitteli Järviluodon pihaan.
-Hyvää huomenta! Näin Tarun vilkuttavan tallin ovella.
-Huomenta! Heilautin kättäni ja nousin ylös autosta. Lukitsin ovet ja kävelin hänen luokseen.
"Mä nyt tulin tekemään sen aamutallin!"

Ensimmäisenä hommana oli viedä ruuat hevosille laitumelle. Rehuhuoneesta löysinkin joidenkin hevosten erikoissoossit valmiiksi laitettuina. Muille ladoin kaurat ja muut tarvittavat rehut astioihin ja lähdin viemään ensimmäistä satsia mönkijän peräkärryyn.
Laidun ykköselle vietiin ruuat hevosille: Etta, Roosa, Bea, Nenna, Olivia ja Sissi.
Neidit söivät hienosti sulassa sovussa ruuat eikä sen suurempia ongelmia syntynyt.
Tarkistin vielä että laitumelta löytyisi täydet sangot vettä ja kivennäiskivet.
Nousin uudelleen mönkijän satulaan ja ajoin takaisin tallipihaan.
Seuraava satsi menisi laidun kakkoselle. Laitoin kupit joissa luki nimet: Carri, Konsta,Kassu ja Tare peräkärryyn ja lähdin pöristelemään laitumelle. Pojat olivat kauempana ja minut nähdessään vain Carri ja Tare tulivat portille. Annoin ruuat näille kahdelle ja lähdin houkuttelemaan Kassua ja Konstaa luokseni. Kun he näkivät kupit käsissäni molemmat ryntäsivät aidalle. Kaikki hevoset tältä laitumelta olivat saaneet ruuat, mutta huomasin  että vesiastia näytti olevan melko tyhjä.
Kun ajoin mönkijän tallipihaan kävin ensitöikseni hakemassa ämpärillisen vettä. Sen jälkeen laidun kolmosen ja nelosen ruuat.

Pojat ihmettelivät miksi tulin jälleen heidän laitumelleen, mutta lähtivät huomatessaan että toin ainoastaan vettä. Kolmoslaitumen ruokinta sujui muuten normaalisti, mutta Daman jouduin ottamaan aidan ulkopuolelle syömään. Neloslaitumen ruokinta sujui hyvin. Jäin pitkäksi aikaa ihailemaan hevosta nimeltä Kata. Tamma oli niin kaunis ja ihanan jykevä rakenteinen. Aah.. Täydellinen hevonen! Jäinkin ehkä liiankin pitkäksi aikaa paijjaamaan Kataa sillä uppouduin haaveisiin siitä kuinka laukkasimme vapaasti laitumella ilman huolia ja murheita. Heräsin kun Hilde tökkäsi minua turvallaan ja näytti aivan kuin olisi pyytänyt minua poistumaan. Lähdin talliin unelmoiden.
Vielä olisi kaksi laidunta hoitamatta. Kun vein vitos ja kutos laitsoihin ruuat ja tarkistin vedet tuli Taru minua vastaan kävellen ja kysyi meneekö minulla vielä kauan?!
-Ei. Tossa tais olla vika laitsa..
-Hieno juttu! Seuraavaksi voisit liikuttaa yhden poneista. Löytyy neloslaitumelta, ruunivoikko toritamma nimeltään Kata.
-Hei hetkinen.. KATA! Huudahdin.!
-No mikäs nyt tuli? :D
-Ihastuin tammaan kun vein ruuat sinne. Se oli aivan älyttömän ihana!
-Haha.. Niinhän se on! Mutta haehan se nyt talliin ja laita ratsastuskuntoon!

Lähdin takaisin laitumelle ja nostin maasta riimunnarun missä luki nimi "Kata".
Tamma oli muutaman muun tamman kanssa kauempana, mutta kun kutsuin tammaa nimellä se nosti heti päänsä ruohotuppaasta ja lähti löntystelemään minua kohti.
-No hei tammuli! Sanoin kiinnittäessä päitsiä. Tulehan lähdetään ratsastamaan!
Kata seurasi koko matkan kiltisti. Kun sain tamman kiinnitettyä käytävälle Taru tuli ja ojensi harjat käteeni. Nostin laatikosta pölyharjan ja aloin harjaamaan pitkin ja kevyin vedoin silkinpehmeää karvaa. Tarkistin ettei kavioissa ollut mitään ja kampasin harjan ja hännän kammalla.
Menin satulahuoneeseen ja etsin katseellani Katan varusteita.
Ahaa tuolla! Nostin satulan käsivarrelleni ja suitset toiseen käteeni.
Katan luona nostin ensin satulan selkään. Kiristin vyötä muutamalla rei'ällä ja tarkistin että huopa oli hyvin. Suitset menivät helposti päähän ja sain itsenikin valmiiksi juuri kun Taru astui sisälle.
-Hienoa taidatkin olla valmis!

Kentällä selkään noustessa tamma alkoi äkäillä ja vyötä kiristaessä esitteli hienoja hampaitaan.
-Hyi sua Kata!!
Alkukäynneissä tamma meinasi monesti lähteä sisään ja sain pitää sisäpohkeen todella tiukkana.
Kun aloin keräämään ohjia ja muodostamaan pientä peräänantoa Kata nykäisi päänsä aina kuolaimen alle niin että en pystynyt pitämään tuntumaa. Napautin napakasti pohkeilla ja kokosin tamman aina vain uudelleen mutta en turhaan. Kun viimein siitä rupesi muodostumaan pientä muotoa.
-Hieno tamma!
Vihdoin pääsin ottamaan kevyttä ravia. Kata alkoi taas kiukkuilla ja sain olla todella tiukkana etten menettänyt hermojani. Puolentunnin taistelun jälkeen aloin olla voitolla ja sain Katan kulkemaan ihan kohtuuhyvin. Annoin hetkeksi pitkät ohjat ja venytin kramppaavia jalkojani ulospäin.
-Huhhuh. Et olekkaan ihan sieltä helpoimmasta päästä tammuli!
Hetken hengenvedon jälkeen keräsin jälleen ohjat ja yllätyksekseni Kata kulki heti paljon kootummin kuin aluksi.
Pääsin aloittamaan laukannostoja ensin oikealle. Pitkän sivun alussa annoin avut mutta Kata vain hyppäsi sisäänpäin ja heitti päätään ilmaan. Napautin oikeasti kovaa pohkeilla ja käskin laukan. Kun tamma alkoi jo turtua pohkeelleni ja nostamaan laukkaa päätin pitää laukan päätyympyrän verran.
Hienosti Kata piti laukkaa yllä eikä päästänyt sitä hiljentymään! Loppuravit annoin mennä eteenalas  ja kevensin jo ripeää ravia.
-pruut soo jaa.. Annoin Katalle vapaat ohjat ja annoin kävellä loppukäynnit rennosti. ¨
-Se meni ihan hyvin! Kata on aina tuollainen jäärä, mutta sitä pitää uskaltaa komentaa ja pistämällä tamman ruotuun kaikki hoituu tosta noin vaan! Taru kertoi ja antoi luvan tulla kaartoon.

Tallissa riisuin hikiseltä Katalta varusteet. Pesin kuolaimet ja harjasin satulavyöstä hiekat pois.
Koska tamma siis oli todella hikinen talutin sen pesupaikalle jossa suihkutin viileällä vedellä koko ponin. Kun pesun ja kuivauksen jälkeen lähdin taluttamaan väsynyttä tammaa takaisin laitumelle taputin sitä kaulalle ja sanoin: "Kyllä tämä tästä. Olet edelleen ihana etkä siitä miksikään muutu".
Tallissa siivosin loputkin jälkeni ja sanoin Tarulle lähteväni kotiin tekemään ruokaa.
Sovittiin että tulen tekemään iltatallia kunhan kerkeän!

-Charlotta

Hannun maastokarkelot

Ei kyllä voi muuta sanoa, kuin että olipahan loistavaa seurattavaa viime viikonloppuna! Hannu Multala tuli Järviluotoon pitämään tallimme ensimmäisen maastoestevalmennuksen koskaan, ja vauhtiahan piisasi!

Hannu on valmentajana yksi parhaimpia, joiden opissa olen koskaan ollut. Hän sanoo asiat suoraan, eikä kaartele, ja osaa kertoa asiat loistavien vertauskuvien kautta, niin että typerinkin ymmärtää mistä on kyse. Itse en valitettavasti päässyt osallistumaan valmennukseen, mutta ehdin onneksi käydä vilkaisemassa meininkejä pienen hetken verran maastoradan varrelta :).

Toivottavasti valmennusporukka viihtyi hyvin Hannun opissa! Saas nähdä tuleeko hän milloin seuraavan kerran valmentamaan, vai tehtäisiinkö me ehkä reissu hänen valmennuskeskukseensa..!

Kolme vuotta taivalta Järviksen kanssa!

Järviluoto täyttää tänä kesänä kolme vuotta, mutta tarkallista päivämäärää en tallin perustamiselle itseasiassa edes muista. Kaivelin äsken vanhoja kuvia, ja ulkoasua olen ryhtynyt luomaan toukokuussa 2010, toimintaa taisi ollakin jo siitä asti.

Vuosi 2010
Aluksi Järviluoto oli tuontitalli, ja aloin perustamaan tallia toukokuussa. Muita todisteita kuin tämä palanen ulkoasusta minulla ei ole, sillä muu materiaali on kadonnut aivan taivaantuuliin. Muistan mainostaneeni tallin toimintaa ht.netissä ja teinkin tuonteja melko ahkeraan. Järviluodon rinnalla minulla toimi Kattimäki -niminen harrastetalli, jossa asusti muutama hevoseni. Nimivaihtoehtoina uudelle tuontitallille oli myös Järvikallio, mutta päädyin Järviluotoon. (Omituista myös, että pari vuotta sen jälkeen menin kesätoihin, ja tehtaassa minua neuvoi henkilö, jonka sukunimi on Järviluoto).

Heinäkuussa Järviluoto muuttui yksityistalliksi, jonne kaikki Kattimäessä asuneet hevosetkin sitten tulivat. Parhaimmillaan tallissa oli 3-4 yksityishevosta ja jo tähän aikaan koitin panostaa valmennusten järjestämiseen. Pyörin virtuaalipiireissä nimerkillä Dintti. Tallissa oli 15 karsinaa ja se oli ikäänkuin kahdessa kerroksessa. Alatalli oreille ja ylätalli tammoille.

Lokakuussa 2010 talli sai talvisemman version aikaisemmasta ulkoasusta, ja ensimmäinen torinhevonen, Rõigas, saapui talliin.

Vuosi 2011

Järviluoto jatkoi toimintaa yksityistallina. Torinhevosten määrä lisääntyi ja kesäisemmän ulkoasun jälkeen yksityistoiminta lopetettiin välillä kokonaan. Talli keskittyi torinhevoskasvatukseen, mutta tästä ulkoasusta minulla on vain etusivun yläkuva tallella.

Vuosi 2012

Vuonna 2012 Järviluodon muuttui takaisin yksityistalliksi ja menestys alkoi: asiakkaita alkoi kertyä huimasti lisää. Keväällä 2012 tallin joukkoihin liittyi myös Nitya, joka auttoi minua järjestämään valmennuksia ja muuta toimintaa Järviluotoon. Panostin tallin toimintaan täysillä ja jo oikeastaan tästä saakka valmennustoiminta on ollut tallillamme hyvin säännöllistä.

Määrittelin tallin tarkemmaksi sijainniksi Lokkijärven rannan, Kuopiossa. Samoihin aikoihin muutin myös nimimerkkini Taru Koivulaksi. Lokakuussa toimintaan tuli mukaan ratsutus. Syksyllä myös karsinoiden määrää lisättiin.

Vuosi 2013

Vuonna 2013 toiminta on jatkunut edelleen samaan malliin, eli toisinsanoen aktiivisesti :). Harkinnassa olisi kenties uusi ulkoasu syksyn tullen, mutta mysteeri on, mistä löytyy yhtä monipuolinen ja helposti muokattava kuin tämä nykyinen ulkoasu on.

Uusia tulokkaita Virosta!

Norppa ja Loru saapuivat tänään Järviluotoon etelä-naapurin puolelta. Pääsin jällleen kerran tutustumaan Tuulin ihanaan torinhevosvalikoimaan ja ensimmäistä kertaa mukaani tarttui urheilusuuntaisia toreja. Aikaisemmin olen ostanut vain universaaleja otuksia, mutta tällä kertaa näin päin. Järviksen hevoskanta on turhan suppeaa nykyisin ja sekaan oli ehdottomasti saatava uutta verta mahdollisimman pian.

Nuorisoa tsekkaamassa 3-4 vuotisten orilaitumella

Matka Järviluotoon sujui mutkitta, vaikkakin sekä tamman että orinkin hermot olivat hieman koetuksella, sillä ne kulkivat samassa hevosrekassa koko matkan ajan. Loru oli pääosin tyynempi kuin Norppa, joka tuntui käyvän turhankin kuumana vierustoveriinsa. Matkan jatkuessa hevoset kuitenkin tottuivat tilanteeseen ja matka jatkui rauhaisasti. Kummatkin hevoset olivat kaikenkukkuraksi äärimmäisen helppoja lastata!

Norppa on vasta 5-vuotinen, mutta sillä on startattu jo nuorten hevosten luokkia Virossa (parhaimmillaan he A). Tähän saakka ori on pärjännyt loistavasti ja liikettäkin siltä tuntuisi löytyvän. Hintalappu oli orin tason mukainen, mutta toisaalta nyt oli kerrankin kunnon mahdollisuus satsata oikeasti super-lupaavaan hevoseen! Lorustakaan ei paljoa moittimista löydy ja senkin ratsukoulutus on jo erittäin hyvällä mallilla. Olen tehnyt jo etukäteen diilin valmentajani Hannu Multalan kanssa, että hän saa luotsata tammaa korkeammalle tasolle ja viedä sitä eteenpäin aina 140-tasolle asti.

Laidunkauden avaus

Hevosten lasku kesälaitumille sujui oikein jouhevasti! Näköjään kerrankin hevosten ryhmittäminen onnistui: hevoset ovat alkaneet sulautua hyvin yhteen, kukin omissa laumoissaan.

Orit pörhistelivät minkä ehtivät, sillä käytännön aikataulusyistä myös tammat olivat seassa mukana. Jokainen hevonen taisi jo aavistaa minne sitä oltiin oikein matkalla. Lopulta hevosten päästessä vapaaksi aitoihinsa hevosten omistajat jäivät katsomaan kauramoottorien temmellystä. Cee kiteyttikin aika loistavasti tapahtuman tärkeyden: "Laidunkauden alku on (melkein) suurempi juttu kuin kesän ensimmäinen irtojäätelö - ilman sitä kesäfiilistä ei vain synny".

Nuoriso meinasi juoksuttaa vanhempaa väkeä vähän liiaksikin ja välillä käytiin pieniä nahisteluita, mutta iltaan mennessä laumat olivat jo asettuneet rauhallisesti lekottelemaan ilta-auringossa. Toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin rauhaisasti ja itse olen ottanut kengät pois vähemmällä käytöllä olevilta hevosiltani. Säästytäänpähän haavereilta jos joku näistä sattuu antamaan monoa kaverille välien selvittelyissä tms.

Tilannekatsaus kesää kohti

Roosan kanssa kisakausi on alkanut hyvin, mutta kesää kohden se on hidastunut hieman. Molemmat odotamme innolla laitumelle pääsyä, ehkä pikku loman jälkeen kaikki sujuu taas hyvin. Täytyy tosin pitää tamman kuntoa yllä lomankin ajan, jotta en löydä laitumelta syksyllä palloksi lihonutta idänihmettä, vaan pääsen pikku viilauksilla jälleen takaisin kisaradoille. Mutta se on sen ajan murheita se, kesän aiomme keskittyä rentoon meininkiin, ilman satulaa lenkkeiluun ja kuntoa ylläpitävään treeniin.

Viime viikot ovat olleet kiireisiä hevoskatraani lisääntyessä, Roosan lisäksi on huolehdittava viidestä muusta hevosesta. Kiirusta pitää, mutta kaikki sujuu kyllä! Katsotaan syksyllä, kun kaikkia pitäisi alkaa taas ahkerammin kisauttaa ja laittaa ruotuun, mutta aion kesällä syyllistyä helmasyntiin ja päästää kilpailevat elukkani helpommalla. Myös Roosan.

Tänään oli ohjelmassa tamman kanssa lähtö hiittiradalle, joka onneksi oli tänään tyhjillään. Olen aina haaveillut kunnon laukasta ja mikäpä siihen olisi paremmin kuin pitkä hiittirata. Yllätys, tammani oli päättänyt heittäytyä tarhassaan ketarat oikosenaan maahan ja olikin siis aivan hiekkainen, pölyinen ja ylipäätään likainen. Ei siinä muu auttanut kuin ottaa härkää sarvista ja hakea tamma harjattavaksi. Roosa nyt nautti huomiosta, jota sai ja seisoskeli vain paikallaan harjatessani sen kiiltävää karvaa, joka pitäisi saada kaiken pölyn alta etsittyä kiiltämään. Tamman harjaamiseen meni valehtelematta ainakin tuplaten se aika, jonka olin aamulla käyttänyt aamutoimiini, mutta enpä minä pane pahakseni ajanviettoa hevoseni kanssa.

Hiittiradalle köpsyttely toimi mukavana alkuverkkana, joten paikan päällä saatoin vain kerätä ohjat kunnolla käsiini ja pyytää Roosalta laukkaa. Alkuun laukkasimme rauhalliseen tahtiin, jotta molemmat tottuisimme rataan ja selvitimme samalla, miten pitkään on mahdollista päästellä. Ja ainakin oli mahdollista päästellä tarpeeksi pitkään! Kun molemmilla oli tarpeeksi tuntumaa laukkaamiseen hiittiradalla, annoin Roosalle löysää, jotta tamma saisi kiihdyttää vauhtiaan. Ja sitä vauhtiahan löytyi, tällaisissa tilanteissa sen itämainen veri todella ottaa vallan. Roosa päästeli oikein sydämensä kyllyydestä ja molemmat nautimme vauhdista täysin siemauksin, vaikka vähän hirvittikin. Se on tosin osa jännitystä ja teki hommasta entistä hauskempaa.

Hiittirata oli vähintäänkin tarpeeksi pitkä, emme laukanneet ihan päästä päähän vaan kiepahdimme ympäri sopivalla suoralla. Annoin Roosan laukata takaisin päin omaan tahtiinsa ja alkuun päästelimme jälleen, vauhdin kuitenkin hiipuessa mukavaksi, tasaisen reippaaksi laukaksi. Roosa sai ansiokkaasti paljon kehuja, kun lähdimme kotimatkalle tehden pitkän ravilopettelun sekä tarpeeksi käyntiä. Tallilla tamma sai vielä vesipesun (jota se koetti vältellä parhaansa mukaan) ja pääsi takaisin ulos. Heittäytymään hiekalle, jotta märkään karvaan varmasti imeytyisi kaikki lika.

Hyvää kesää myös Järviluodon muulle väelle!

Elenan kiireinen toukokuu

Elenalla tulee olemaan kiirettä toukokuussa, sillä matkaamme Suomen ulkopuolelle muutaman otteeseen kilpailujen perässä. Kilpailukausi käynnistyy kuitenkin Suomessa äitienpäivänä, mutta jatkuu jo 15. päivä Ruotsissa. 24. päivä matkaamme Iso-Britanniaan moikkaamaan kasvattajaa ja otamme osaa estekilpailuihin. Samalla olen suunnitellut katsastavan kilpailupaikan oritarjontaa, sillä Elenalle on suunnitelmissa ensimmäinen varsa syksyllä syntyväksi. Toukokuu päättyy joko Suomessa tai Ruotsissa, en ole vielä valinnut, kumpaan kilpailuun osallistumme. 

Tällaista kirjoitin tänään Elenan päiväkirjaan. Ja tottatosiaan, Elena ja minä matkaamme tässä kuussa ainakin kaksi kertaa ulkomaille. Mahdollisesti myös jopa kesä- tai heinäkuussa, riippuu, mistä löydän orin Elenan ensimmäiselle varsalle. (täytyy muistaa viestitellä Tarulle tästä!)

Elena on viihtynyt täällä paljon paremmin, mitä odotin, ja hyvä niin, sillä minulla on ollut niin paljon kiirrettä, etten ole päässyt tallille yhtä useasti kuin olisi pitänyt. Tamma on silti saanut kavereita, muun muassa maaliskuun maastolenkiltä tuli muutamaan poniin tehtyä parempaa tuttavuutta.

Tänään sain tosiaan raahata Elenan tarhastaan, kun se ei olisi millään halunnut jättää kesken juoruiluaan Tepan ja Sirrin kanssa. Treenasimme sunnuntaista koulukilpailua varten, ja hyvältä näyttää! Kyllä sieltä voisi jopa sijoitus tulla mukanamme kotiin!


Keväistä (ja siitepölyistä = allergiaoireista) toukokuuta kaikille, ja muistakaa äitejänne!

Ongelmia hostin kanssa

Hei!

Järviluodon nettisivut eivät näytä juuri tällä hetkellä toimivan, sillä viuhka.fi:n palvelussa (jonka alaisuudessa nettisivut ovat) näyttää olevan jonkinlainen häiriö. Odotellaan, että nettisivut alkavat jälleen toimia!

Taru

Kesäsuunnitelmia paperiduunien lomassa

Lähinaikoina jaksaminen tallin suhteen on ollut aikaisempaa alhaisempaa, sillä kiirettä pukkaa ja tehtävää on enemmän kuin laki sallii! Sitä se tallin pito kuitenkin aika pitkälle on, joten ehkä se tästä alkaa helpottaa kesää kohti. Yhteensä neljä asiakasta on lähtenyt ja olenkin päättänyt, että vain kaksi uutta otetaan talliin: täysihoitopaikkojen määrä vähenee siis viiteentoista. Ajatukseni meinaavat harhautua koko ajan kesään, josta on toivonmukaan tulossa Järviluodon parhain ja aktiivisin ikinä!

Heti kesäkuun ensimmäisenä päivänä hevoset pääsevät kesälaitumille ja tallissa tehdään suursiivous. Kesäkuun kolmannella viikolla Riia tulee vetämään porukallemme koulutreenit, Hannu pitää jossain vaiheessa maastoestevalmennuksen ja heinäkuun aikana on tarkoitus käydä hänen valmennuskeskuksessa! Maastoesteradan rakennus aloitetaan siis heti kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

Tämä päivä on kulunut lähes kokonaan paperitöiden parissa, mutta ehdin onneksi käydä heti aamu-kahdeksalta nauttimassa rauhallisesta maastosta tallityttömme Roosan kanssa. Itse ratsastin Olivialla ja Roosalle annoin Katan, sillä se on aina hieman varmempi valinta maastoon. Aavistuksen vihertävät koivun oksat houkuttelivat Kataa tosin enemmän kuin työnteko ja matkaeväs olisi maistunut koko reissun ajan, mutta onneksi Roosa osasi napakasti pitää tamman oikeilla raiteilla.

Olivia käyttäytyi oikein loistokkaasti siihen nähden, että tammalla on käyty maastossa vain muutamia kertoja! Ehkä se nuorikon ratsun ura alkaa urkenemaan, kunhan vain itse ehtisin panostaa siihen. Tahti säilytettiin koko reissun ajan rauhallisena, ja paria ravipätkää lukuunottamatta matka taittui käynnissä.

Ensi kertaa ratsain maastoon

Ehkä meidänkin on syytä esittäytyä. Tallille saapunut uusi tuttavuus on narri, joka toi mukanaan budjonnyitammansa Starokostiantynivnan, lyhyemmin ja helpommin Roosan. Nuoren tamman kanssa tähdätään estekenttien valtaukseen ja siinä sivussa käydään jonkin verran kenttäkisoja läpi, mutta pääpaino on esteillä. Kuvankaunis tamma on luonteeltaan ihastuttavan säpäkkä ja neitimäinen, vaikka alkuun vaikuttaakin suhteellisen flegmaattiselta. narri taas on vähän sulkeutunut ja omissa oloissaan viihtyvä puuhailija, johon saa kuitenkin aina tutustua, en pure! Pidän kyllä seurasta, vaikka tallille tulenkin Roosan, en juoruilun vuoksi.

Roosan ratsukoulutus on edistynyt loistavasti ja tänään tamman kanssa päätin lähteä ratsain kävelemään maastoon. Yhdityisi mukavasti siinä totuttelu ratsastajaan ja metsäretkiin. Mukaan turvaköydeksi ja juttuseuraksi otin kaverini Lissun, joka tuli tallille mukaan myös kuvaamaan Roosaa. Tarhasta haku, harjailu ja varustaminen sujuivat hyvällä rutiinilla, voi miten ylpeä olen pikkuisestani joka suhtautuu nyt jo satulaan ja suitsiin, kuin niitä olisi sille puettu monia vuosia. Onhan sitä toisaalta harjoiteltukin. Samalla, kun harjasimme tyynesti seisoskelevaa Roosaa aika kului sekä lärpättämiseen, että tamman hellimiseen ja kehumiseen. Ulkona Lissu otti tamman pitkään liinaan samalla, kun nousin selkään. Nuorikkoni ei sanonut siihen juuri muuta kuin korviaan käänteli. Hieno pieni!

Mitään pitkää lenkkiä emme ajatelleet tehdä, puolen tuntia kävellen samaan tapaan kuin kentällä pitkässä liinassa, välillä pitkin ohjin ja välillä kevyellä tuntumalla. Roosaa on kävelytetty taluttaen maastossa, joten maisemat olivat sille tuttuja ja se tyytyikin vain katselemaan uteliaana ympärilleen, mikään ei ollut uutta eikä jännittävää. Ratsastaja selässäkään ei kävellen tammaa häirinnyt, tuntumalle otettaessa se hieman ravisteli päätään ja käänteli korviaan, mutta koska asiaa on harjoiteltu ahkerasti kentälläkin ei Roosa kovin paljoa todennut sen eroavan maastossakaan. Lissun kanssa juttelimme niitä näitä koko lenkin ajan ja yhdellä mukavan pitkällä suoralla pätkällä jopa päästimme Roosan pois liinasta hetkeksi. Kotimatkalla harjoittelimme Lissun avustuksella pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjäkin. Kaikki tamman kanssa sujui suorastaan loistavasti ja puolen tunnin lenkkiin sisältyi sekä rentoa köpöttelyä, että opittujen asioiden kertailua. Onnistumiseen oli hyvä lopettaa!

Heivasimme varusteet talliin ja siirryimme kentälle ottamaan kuvia. Lissu otti Roosasta kolmivuotisrakennekuvat sekä liikekuvat ja samalla testasimme senkin, että tamma muistaa edelleen miten näyttelyissä seisotaan ja juostaan taluttajan kanssa. Kuvausten lopuksi Roosa pääsi vielä kentälle irralleen vetämään rallia ja sehän kelpasi. Molemmat nauroimme katketaksemme kun tamma päästeli sellaista pukkirallia että oksat pois ja lopuksi vajosi vielä nautinnollisesti piehtaroimaan. Kuvailujen jälkeen Roosa sai vielä namia hyvin menneestä päivästä, sai kunnon harjauksen ja pääsi takaisin tarhaan riekkumaan. Pian tamma onkin nelivuotias ja pääsemme kokeilemaan ensimmäisiä kertoja kisaamista, kunhan koulutus tästä vielä vähän etenee. Saapa nähdä, millainen kisatykki tästä vielä kehkeytyy.

Elämä on kiireistä!

Sen sain taas tajuta tänä aamuna jälleen kerran!

"Hei, et sinä nyt mukaan pääse", huikkasin koiralleni etsiessäni auton avaimia. Nukuin taas pommiin, ja kiire oli kova. Tallilla pitäisi olla kohta, enkä ollut edes lähtenyt. Kun vihdoin löysin auton avaimet, oli jo kotiavaimet hukassa. Katsoin koiraani: "Rufus! Ei saa pureskella avaimia." Että osasi olla jukuripäinen pentu. Onnistuin lähtemään kello 8:10 vaikka olisi täytynyt lähteä jo tasalta, sillä lupauduin menemään tallille jo puoli yhdeksään, ja kotoani on noin puoli tuntia matkaa tallille. Liikennevaloissa tarkistin nopsasti, että kaikki on mukana:
laukku: on      tallitakki: on       tallikengät:
Voi ei! Tietenkin yhdet tärkeimmästä unohtui! Ei niitä kuitenkaan enään ehdi hakea, toivotaan nyt, että tallissa pärjää tennareilla. Onneksi tänään puuhastelen eniten tallin sisällä, ettei tarvitse jäällä kompuroida.

"Ring, ring, ring", puhelimeni alkoi soida.
"Ai moikka Peppi! Mitäs sulle kuuluu? Ookei, no mulla on nyt just ihan sika kova kiire tallille. Ei, kyllä mä sut voin hakea jos haluat? Okei, no nähdään! Moikka!" Taisi tulla taas luvattua liikoja. Sain teetettyä itselleni extra kiireen, lupaamalla hakemaan ystäväni Pepin tallille kuvia ottamaan. Siinä tuli taas 5 kilometriä lisää. Kaasuttelin autolla ja yritin samalla pysyä rajoituksissa. Käännyin pikkutielle, mutkittelin ja näin Pepin seisomassa kennel Neliapilan pihassa. Nappasin Pepin kyytiin ja lähdettiin ajamaan kohti Järviluotoa. Liikenne oli ruuhkaista ja tiet tukossa. Loppumatka meni nopeasti, jutellen ja ajaen. Noh, Peppi ei kuitenkaan ajanut, vaan räpsi kuvia uudella kamerallaan.

 

Tallille päästyämme vein tavarat sisälle ja kävin hakemassa suoraan Konstan sisälle. Tulin tekemään päivätallin ja laittamaan Konstan kuntoon, ennen kuin sille tulisi kengittäjä. Kun Konsta oli syönyt, aloitin harjailemaan. Minut haisteltiin tarkasti, ehkä vähän maisteltiinkin takkia. Kun harjasin mahaa, Konsta sain raivokohtauksen ja nousi pystyyn. Onneksi ei tapahtunut mitään vakavaa ja naureskeltiin siinä vieressä. Ajattelin että on parempi ottaa Konsta käytävälle, ettei tule lisää tuommoisia kohtauksia, ja harjaaminenkin olisi helpompaa. :D No, siitä Konsta ei tykännyt yhtään. Kuopsutteli kavioilla tallin lattiaa ja pyöri ja hyöri, eikä olisi malttanut olla paikallaan yhtään. Onneksi Peppi oli mukana. Konstan sai rauhoittumaan rapsutuksilla ja silittelyillä. Sain harjattua helposti Konstan loppuun ja puhdistettua kaviot. Kengittäjä ja Taru saapuivat juuri sopivaan aikaan niin päästiin lähtemään siitä suoraan pois. Jätin Tarun pöydälle lapun, jossa kyselin seuraavia töitä ja toivoin, että Taru ottaisi yhteyttä mahdollisimman pian. Tavaroitani en ottanut vielä, sillä iltapäivällä olisi tarkoitus tulla maastoon Tarun kanssa.

Lähdettiin siitä sitten Neliapilaa kohti ajelemaan. Kennelissä silittelin hetken pikkuisia ja vähän isompiakin koiria ja hepoja ulkona hetken, ja lähdin taas kiireellä kotiin syömään ja lenkkeilyttämään koiraa.

Kiihdyttelyä kevätjäällä

Kevät on jo pitkällä, joten päätin lähteä hyödyntämään viimeisiä mahdollisuuksia käydä järven jäällä rallittelemassa. Sää oli puolipilvinen ja aurinko oli jo laskemaan päin, mutta päivällä aurinko lämmitti niin paljon, että tiet olivat jo osittain sulat. Ratsastin itse Ricolla, ja Konsta ja Veino olivat mukana kirittelemässä vuokraajineen.

Jokainen ori tuntui pursuavan virtaa enemmän kuin laki sallii ja etenkin Veino tuntui jyräävän kaikella voimalla, ja Sinillä oli melkoinen työ saada pidettyä ori kasassa huolimatta melko vahvoista kuolaimista ja gramaaneista. Gramaanit Veinolla on yleensä maastossa lähinnä hätäjarruna, sillä se on ehdottomasti haastavin ja kuumin maastoratsu tallillamme..

Lopulta kun olimme päässeet jäälle, laskimme kevyen verkkailun jälkeen kolmeen ja päästimme orit juoksemaan. Yleensähän ihmiset ajattelevat, ettei hevosia saisi yllyttää kilpailemaan, mutta mikäli tilanne on hallinnassa, miksipä ei. Rico pinkoi täyttä vauhtia eteenpäin ja Veino jäi hieman jälkeen. Konsta ja Iiris puolestaan pysyivät aika hyvin mukana Ricon tahdissa, vaikka Konsta onkin Ricoa raskasrakenteisempi. Iiris huikkasi minulle, että pitäisikö jo hiljentää, jotta paukkuja jäisi vielä pariin spurttiin.

Oripoppoo alkoi rauhoittua pikkuhiljaa ja viimeisen laukkapätkän aikana hevosia sai jopa pyytää eteenpäin. Rico oli edelleen kyllä täpinöissään, mutta silläkin väsymys alkoi painaa jalkaa. Pikkuhiljaa jäimme ravailemaan ja hetken päästä ohjasimme ratsut kotiin päin. Kuljimme pieniä kinttupolkuja pitkin takaisin tallille, jotta hepat saisi samalla vähän normaalia pidemmät loppukäynnit.

Hildeä hoitamassa

Tänään tulin vapaapäivän kunniaksi tallille jo aika aikaisin. Tarkoitus oli siis olla pari tuntia Hilden kanssa, harjailla ja talutella päitsillä.
   Kun saavuin talliin, kävin ensimmäiseksi tutustumassa Arraan. Rapsuttelin ja harjasin ensin pikkuisen, että Arra tietää, etten ole vaara vaan tavallinen ihminen niin kuin Tarukin. Tutustuttuani Arraan, menin Hilden luokse. Arra luimi aluksi vähän, mutta tottui nopeasti siihen, että harjaan myös Hilden. Varsa ei ollut moksiskaan harjaamisesta ja kaikki meni hyvin.
     Yhdentoista aikaan päästiin lähtemään kentälle. Arra ei onneksi hirnahdellut Hilden perään ollenkaan, vaan jäi katsomaan korvat hörössä. Menimme ulos ja Hilde laittoin vastan kentän lähellä. Siellä oli varmaankin jotain pelottavaa. Onneksi tajusin napata tallista sokeripaloja pari mukaan, ettei tulisi vastaavia ja hallitsettomia tilanteita kentällä. Kun Hilde näki sokeria, huomasin sen olevan aika perso herkuille. Kyllä sitä sitten mentiin nätisti!
     Kentällä mentiin enimmäkseen käyntiä ja hidasta ravia. Uralla melkein koko ajan. En vaatinut varsalta vielä juuri mitään, ainakaan näin alussa. Hilde meni  nätisti ja katseli innoissaan kenttää. Lopuksi päästin Hilden vähän vapaammaksi kentälle pyörimään.
        Vein lopuksi Hilden Arran luokse, ja kävin rapsuttelemassa emää ennenkuin lähdin kotiin.

Keväinen maastoretki

Tänään Santtu pääsisi oikein pitkälle maastolenkille pitkästä aikaa. Talvi on kulunut niin ponin eteenpäin koulutuksen parissa, ettei oikein olla keritty kunnolla rentoutumaan, joten kunnon maastolenkki kevätauringossa ei tee kummallekaan pahaa. Pitihän meidän osallistua tuohon tallin järjestämään maastoretkeenkin, mutta eihän tällä mateluvauhdilla mahdu mihinkään mukaan, kun ei ikinä tee mitään ajoissa.

Santtu odotteli valmiina tarhan portilla, joten laitoin narun kiinni riimuun ja lähdin taluttamaan oria talliin. Matkalla Santtu katseli kaikkea mahdollista ja hössötti oikein kunnolla. Kun poni oli ensin meinannut pomppia pariin otteeseen varpailleni, se päätti päästää erittäin miehekkään huudon viereisessä tarhassa oleville tammoille. Tosin tämä miehekäs huuto oli enemminkin kimeä kiljaisu, tyylillä kovaa ja korkealta, eikä ollenkaan mukavan kuuloinen suoraan korvan vieressä.  

 

Tallissa harjasin Santun reippaasti ja lupailin sille jonakin päivänä pidemmän harjaus- ja rapsutustuokion, kun herra niin kovasti harjaamisesta nautti. Nyt ei ollut kuitenkaan aikaa jäädä pitkäksi aikaa talliin, että kerkiäisimme tosiaan tekemään sen lenkin, jonka olin suunnitellut. Hain vielä Santun varusteet ja lopuksi virittelin ohuen ratsastusloimen orin selkään, niin että se varmasti pysyisi mukana koko lenkin ajan. Onneksi ilma ulkona lämpeni koko ajan sen verran, että pian päästäisiin eroon kaikesta ylimääräisestä talvivarustuksesta eikä tarvitsisi koko ajan huolehtia, minkä loimen ponille pukee ulkoilun ajaksi.

 

Tallin pihassa nousin selkään ja käänsin orin saman tien pienelle metsäpolulle. Kiertäisimme polkua pitkin kauempana olevalle metsätielle, jota pitkin pääsisimme taas seuraavalle metsäpolulle. Santtu oli innoissaan maastoilusta ja käynti oli jotain aivan muuta kuin käyntiä. Poni kiihdytti hiljalleen vauhtia ja siirtyi sitten lopulta raviin, aivan kuin pystyisi huijaamaan minua. Pidätteen jälkeen poni malttoi kävellä hetken ja aloitti sitten taas kiihdyttämisen. Lopulta tein muutaman pysähdyksen ja peruutuksen, sillä muuten poni oppisi hyvin nopeasti, ettei sen oikeasti tarvitse välittää ratsastajan avuista, vaan voi huoletta painella sitä vauhtia kuin sitä itseään huvittaa. Tielle päästyämme siirsin Santun raviin ja ravasimme reipasta vauhtia seuraavan polun kohdalle, missä täytyi taas siirtyä takaisin käyntiin. Ravipätkän jälkeen Santtu ei enää yrittänyt koko aikaa siirtyä raviin, vaan tyytyi käyntiin sekä lintujen ja erilaisten puskien ihmettelyyn.

 

Kun polku leveni sen verran, että siinä mahtui hyvin ravaamaan ilman, että putoaisi heti polun ohi upottavaan hankeen, siirsin Santun taas raviin. Pienen ravipätkän jälkeen pääsimme taas metsätielle ja siirsin Santun rauhalliseen laukkaan. Ori tosin oli sitä mieltä, että vauhtia oli aivan liian vähän ja yritti kiihdyttää. Menomme olisi näyttänyt varmasti melko huvittavalta, jos joku sitä olisi sattunut katselemaan, sillä jouduin vähän väliä pieniä mutkia, että Santtu ei pääsisi puremaan kiinni kuolaimeen ja siirtymään kisavaihteelle. Laukkapätkän jälkeen ravasimme hetken matkaa ja sitten oli taas vuorossa käyntiä. Pienen käyntitauon jälkeen tulimme suuren pellon reunaan, jonne piti tietenkin mennä päästelemään oikein kunnolla. Ravailin ensin orin kanssa hetken pellolla ja tarkistin, että pohja oli hyvä, eikä missään kohtaa upottaisi liikaa. En todellakaan halunnut mennä täydestä vauhdista ympäri ponin kanssa ja teloa ponia ja itseäni. Huolellisen tarkastamisen jälkeen nostin laukan ja annoin Santun vapaasti lisätä vauhtiaan. Heti luvan saatuaan poni ponnisti vauhdilla eteenpäin ja jatkoi vaivattomasti täydellä vauhdilla pellon toiseen päähän, missä siirsin sen raviin ja käänsin takaisinpäin. Nyt Santtu ei enää malttanut odottaa ohjeita, vaan ryntäsi saman tien laukkaan. Otin tukevan otteen orin harjasta ja nautin vain vauhdista, kunnes tuli se hetki, että ne jarrut pitäisi löytää ja pian ennen kuin ori itse pääsisi valitsemaan jatkosuunnitelmaan ja suuntaa. Ensimmäiset pidätteet menivät täysin kuuroille korville, mutta sitten Santtu hidasti kiltisti vauhtia ja laukkasin sen kanssa vielä hetken ympyrällä rauhallista laukkaa.

Peltolaukkailun jälkeen lähdimme jo kotia kohti, tosin kiertäen pidempää kautta. Kotimatkalla otimme vielä pari laukkaspurttia ja sitten loppumatka sujui rauhallisesti ravaten tai kävellen. Tallin pihaan päästyämme Santun askel alkoi jo vähän hidastua, mutta ilmeestä päätellen se olisi ollut valmis lähtemään saman tien uudelle lenkille. Vein orin kuitenkin talliin ja harjasin sen huolella, ennen kuin päästin ponin takaisin tarhaan nauttimaan kevätauringosta.

Iloinen hirnahdus täältä suunnalta!

Uudet tuulet ovat tuoneet tullessaan tallitytön Järviluotoon!

Olen Roosa Valenti, 19 vuotta täyttänyt opiskelia toiselta puolelta suomea. Opiskelen sairaanhoitajaksi, eli en ole työ-ajalla tekemisissä eläinten kanssa, mutta jos/kun aikaa jää, tulen tallille puuhastelemaan hevosten kanssa, Tarun avuksi.
     Tällä hetkellä auttelen mm. arkirutiineissa Annaa ja Tarua, totuttelen varsoja käsittelyyn, liikutan Tarun hevosia ja välillä olen mukana kisahoitajana.
      Kun olen saanut opiskelut tehtyä, yritän saada työn ohella perustettua oman siitostallin, juuri torinhevosille. Mutta katsotaan sitä sitten, mitä aika tuo tullessaan!

Tallin odotetuin kasvatti on syntynyt!

Olen odottanut kuumeisesti ja tarkkaillut Neringan tiineyden etenemistä hyvin tarkkaan etenkin kantoajan lähestyessä loppuaan. Varsominen onneksi sujui hyvin ja erittäin paljon odottamani varsa putkahti maailmaan pari päivää sitten. Nenna hoiti emän roolinsa kuin vanha tekijä, vaikka varsa on tamman ensimmäinen.

Päätin nimetä varsan Damarioniksi, sillä se tarkoittaa poikasta, ystävällistä ja säyseää. Nimi sopii orille kuin nakutettu, sillä se on ainakin tähän saakka ollut hyvin helppo käsitellä kaiken sen vähän mitä on ollut tarvetta, ja ori on uskaltautunut itse lähestyä ihmisiä kerran tai pari. Kyseessä onkin suht rohkea ja helppo varsa sinällään (tai sitten tämä alku on vain liian hyvää ollakseen totta). Damarion on erittäin odotettu varsa, sillä se on ensimmäinen kasvattini, jonka suvussa esiintyy omia hevosiani ja kasvattejani kolmessa sukupolvessa. Lisäksi suku on muutenkin erittäin lupaava, sillä Skurvashilaista hannover- ja trakehnerverta löytyy huomattavasti. Tulevaisuuden odotukset varsalle on kovat.

Hurja sairaslomailee.

Tämä on takautuva teksti oikeastaan jo tammikuun puolelta ja kertookin hieman sen kuulumisia viimeisen kuukauden ajalta.

Hurjan kanssa kotiuduttiin Järvikseen jo jokin aika sitten, muutamia päiviä ennen muuttoa Oriin oikea etunen kuitenkin oli lämmin ja turvotteli(mitä lie riehunut..), joten saatiinkin heti soitella eläinlääkäriä uudelle tallille. Ensiapuna tietysti oli kylmäilyt ja levot, virallista tuomiota odotellessa.  Raviradan klinikalle lähdettiin heti alkuviikosta tutkituttamaan Hurjan kinttua ja tuomiona oli onneksi  ”vain” jänteen tulehtuminen joka kaiken lisäksi huomattiin aikaisin ja jalka ei kerinnyt menemään pahemmaksi. Ultraaminen oli helppo projekti ja Hurja käyttäytyi oikein herrasmiehiksi  omaan tapaansa.  Eläinlääkäri oli tuttu ja hoitanut vuosikausia niin ravi- kuin ratsuhevosiakin, myös vanhoja työpaikan hevosia joten luotto häneen oli suuri.  Kuntoutuksena oli kahdeksan viikon kävelykuuria narusta (5-10min 2 x päivässä), kävelytyksen mainittiin jumppaavan jalkaa ja edistävän jännesäikeiden asettumista.  Kävelytyksen jälkeen kylmäys 15-20min. Kävelytystä jatketaan ja lisätään asteittain lopulta 60 minuuttiin noin 12 viikon kuluttua. Tarhauskielto ainakin ensimmäiset 6 viikkoa. Ehdoton karsinalepo ainakin ensimmäiset  7 päivää.

Tämä siis tarkoittaa sitä että tallilla saa rampata jatkuvasti, Orin koulutus myöhästyy ja että tarvitsen ehdottomasti tarvitsen myös apuvoimia Hurjan hoitoon.. toivotaan siis että löydän tehokkaan ja innostuneen hoitajan!

Kuvasta kiitos Flickr / UGA College of Ag

Hoito-ohjeet:

- 2 x päivässä 15-20min kävelylenkki narussa.      

- Kylmätään 15-20min 4-6 x päivässä noin reilun viikon ajan. Tämän jälkeen kylmäys vain kävelytyksen jälkeen. 

- Yöksi tukiside (varo laittamasta liian tiukalle!) Tulehduskipulääkettä(esim Orudisgeeli) voi laittaa vauriokohtaan tukisiteen alle.

Tällaista siis tänään.. allekirjoittanut on aloittanut kaikenlisäksi uudessa työssä joten aika on valmiiksikin kortilla. Toivotaan kuitenkin että päästään Hurjan kanssa pian takaisin treenien pariin!

Paluu arkeen

Maddyn varsa Misfit lähti tammikuun lopulla Yhdysvaltoihin. Vaikka olin koko ajan tiennyt, ettei Fit missään vaiheessa tulisi olemaan minun vaan se lähtisi oikeaan kotiinsa puolivuotiaana, kirpaisi vauvasta luopuminen ehkä enemmänkin kuin itselleni myönsin. Kaiken kaikkiaan oli uskomaton kokemus nähdä, kuinka hontelosta pikkuvarsasta kasvoi vielä hontelompi, mutta iso ja komea nuori hevonen, jolla on edessään loistava tulevaisuus. Fitin omistaja on laitellut minulle muutamia kuvia rapakon takaa, ja minä tuskin enää tunnistan upeaa tummanpunarautiasta siksi samaksi hevoseksi, joka täältä lähti. Ikävä on kova, mutta Fit on luoto juoksemaan ja suunnilleen vuoden päästä sitä se saa tehdä kisaradoilla ympäri maailmaa.

Maddyn kanssa paluu arkeen on sujunut harvinaisen hyvin. Tamma alkaa olla jo aika hyvässä kunnossa, ja paluuta kisaradoille suunnitellaan. Se on ollut lähiaikoina äärettömän mukava ratsastaa, vauhti on vähentynyt ja keskittyminen lisääntynyt, vaikka se on edelleenkin on oma kuuma ja tulisieluinen itsensä. Erityisesti hyppytreenit ovat uuden vuoden puolella olleet todella palkitsevia. Maddy on toiminut kuin unelma ja jaksanut kuunnella apuja. Olemme myös maastoilleet paljon talvisessa luonnossa - Maddy kerta kaikkiaan rakastaa peltorallia ja lumessa kahlaamista, ja lihakset voimistuvat melkein huomaamatta.Tästä on hyvä jatkaa.

... Ainakin vielä muutaman kuukauden ajan, ennen kuin Maddy lähtee jälleen astutettavaksi. Toivoisin, että tammalle löytyisi pakaste, mutta jos ei, niin sitten joudun taas lähettämään hevoseni valtameren taakse muutamaksi viikoksi. Toisaalta on rasittavaa läpikäydä koko ruljanssi - astutus, tiineysaika, synnytys, pikkuvarsan hoito ja kasvatus, isomman varsan hoito ja kasvatus, vieroitus - läpi, mutta sopimus on sopimus. Maddyn entinen omistaja haluaa tammasta enää kaksi varsaa, mutta minä taas olen alkanut miettiä, josko jättäisin Maddysta itselleni xx- tai trakehnervarsan... Toki kaikki riippuu silloisesta elämäntilanteestani ja etenkin tamman kunnosta, mutta unelmoidahan saa!

- Karla

Kyllä me tänne kuulutaan!

Hei kaikille!

Olen uusin täällä Järviluodossa, nimittäin Elenan omistaja Mariella. Muutimme Elenan kanssa viime viikonloppuna, ja menoa ja hulsketta on koko hiihtoloman alku ollut. Elena muutti Suomeen Iso-Britanniasta viikko sitten 13. helmikuuta, ja tamma on kotiutunut Suomeen ja Järviluotoon mukavasti. Ensimmäisiin kilpailuihin olemme jo osallistuneet ja ensimmäinen valmennus oli lauantaina 16. helmikuuta.

Olin todella hermostunut muuton aikana, mutta onnekseni kaikki meni hyvin; matka Turusta Kuopioon sujui ongelmitta, ja Elena otti koko ajomatkan rauhallisesti. Elena tutustui jo karsinanaapuriinsa, eikä sen puoleen suurempia ongelmia ole muiden hevosten kanssa.

Toivon todella, että te muut tallilaiset uskallatte tulla roheasti kanssani juttelemaan, ja Elenan kanssa saa todellakin tehdä ystävyyttä! Tulette kuitenkin näkemään minut usein tallilla.

Hahaa, kärsikää turun murrettani! 

Yksi suloinen asukas lisää!

Järviluodossa on jälleen yksi asukas lisää tuolla siitostallin puolella, sillä meninpä sitten ihastumaan erääseen varsaan lähestulkoon ensisilmäyksellä.. Se olisi vielä sukunsakin puolesta niin täydellinen mm. parille tammalle, joten yritys olla ostamatta enää yhtään hevosta lisää rikkoontui jälleen kerran. Tänään sain vihdoinkin Merlinin kotitallille asti ja toistaiseksi ori saa vielä kasvaa tuolla muiden nuorukaisten seassa. Puolen vuoden päästä voisi ehkä kokeilla jo ajo-opetusta ja nyt tässä lähiaikoina muutenkin puuhailla paljon maastakäsin ja totuttaa varsaa vielä lisää ihmisen hääräilyihin.

matka taittui rennosti mussuttaen heinää kaverin kanssa

Merlinistä muotoutui nopeasti aavistuksen helpompi kutsumanimi Merkka :). Nyt pitääkin sitten hieman katsella miten ori kotiutuu ja odotella millainen viikari siitä paljastuukaan!

Aitojen paikkailua ja Järviluoto-CUP

Kuten talvisin yleensä tuppaa olemaan, hepat kasvattavat muhkean talvikarvan ja sähkö ei mene kunnolla läpi. Olenkin saanut välillä antaa tärskyjä itse kullekin varta vasten, jotta hevoset lopettaisivat aitoihin "nojailun" ja kuikuilun vapauteen. Onneksi muut ovat kyllä pysyneet aidoissa, mutta viime syksynä tallillemme saapunut Veino on onnistunut muutaman kerran jyräämään läpi aivan totaalisesti.

Kaikissa tarhauksissa kulkee siis sähkölanka lankkuaidan lisäki, mutta portit ovat pelkästä sähkölangasta. Siispä tiedätte mikä projekti ensi kesänä odottaa ;). Uusia portteja olenkin katsellut jo hetken jos toisenkin ja sopivat metalliset olisi hakusessa.

Muutoin tallin arki on rullannut varsin leppoisasti: valmennuksia pidetään tasaiseen ja porukka alkaa valmistautumaan pikkuhiljaa lähestyvään kisakauteen. Itseni pitäisi kyllä taas ryhdistäytyä ja vaikka hommata vuokraajia osalle hepoista, sillä aika alkaa olla aika kortilla, eikä aikaa riitä jokaiselle kasvatille. Samalla olen haudutellut päässäni ajatusta jonkinlaisesta osakilpailuista koostuvasta cupista. En vain vielä tiedä kuinka sen toteuttaisi ja mistä lajeista ;).

Pakkaspäivän paneutumista

- Eiks ooki ihanaa kun on tälleen ihan oikee talvi? hehkutin satulahuoneeseen tulleelle Helllulle. Nainen naurahti, ja mumisi jotain nostaessaan hevosensa satulan telineestä.
- ... mut ainakin Krisse saa kunnon talvikarvan, sain selvää.

Sunnuntain kunniaksi olin tullut tallille jo aamusta. Olin ehtinyt siivoamaan Sirrin karsinan ennen vuorossa ollutta Annaa, mistä tyttö kovasti kiitteli. Nyt ennen lounasta vuorossa oli tammani varusteiden putsaus, minkä jälkeen kävisimme vähän maastossa pyörähtämässä. Olin ostanut Sirrille ratsastusloimen, joka nyt odotteli ensimmäistä käyttökertaansa satulatelineen päällä.

Vihelsin kimakasti. Sirri nosti päänsä, näki minut ja lähti saman tien reippaasti tarhansa portille. Tarhakaveri Mandy hämmentyi ja lähti perään. Annoin Sirrille hienosta käytöksestä palkinnoksi pienen porkkanan ja samalla pujotin riimun naruineen sen päähän. Mandy huomasi, ettei se tällä kertaa pääsisi mukaan, joten hetken sitä hätisteltyäni se siirtyi kauemmas. Sirri oli piehtaroinut lumessa - sen selkä oli täynnä pientä lumihilettä. Päätin harjata tamman ensin ulkona, jotta saisin nuo hileet hyvin pois ilman, että ne sulaisivat heti sisälle tullessamme.

Varusteet laitoin Sirrille sisällä ja sovitin uuden loimen paikoilleen. Sitten pihalle ja selkään! Onneksi pakkanen oli aamusta hieman jo hellittänyt, enää oli kymmenisen astetta miinuksen puolella. Aloitimme työskentelyn maneesissa, missä Helllu oli jo lopettelemassa. Tein vähän käynti-ravi-siirtymisiä sekä ympyröitä. Sirri oli ihanasti kuulolla ja oikein hörisi mennessään. Otin vielä hieman laukkaa pääty-ympyrällä, Sirri nosti monta kertaa todella kivasti pelkällä painoavulla! Kyllä on taas menty eteenpäin.

Maneesissa puolisen tuntia pyörittyämme lähdimme sitten ihastelemaan auringon valossa kylpevää talvimetsää. Etenimme käynnissä pitkin ohjin. Oli melkein sääli tulla takaisin tallille, kun taianomainen metsäretki oli ohi. Halasin Sirriä ja upotin naamani sen talvikarvasta pehmeään kaulaan.

Pitää olla pikkasen pläski ..

Tepa oli kantakirjatilaisuudessa ihan mieletön ja se palkittiin II-palkinnolla, vaikka meinasinkin tirvasta erästä tuomaria kuonoon hänen väittäessään upean, naisellisen muodokkaan tammani olevan "hieman pyöreässä kunnossa". Onneksi Tepa sai myös paljon kehuja ja saattoi eräskin omistaja muistuttaa suuresti Hangon keksiä vastaanottaessaan lausuntoa ja palkintoa.

En usko, että omistajan ylpeys on jäänyt myöskään keneltäkään Järviluodon porukasta huomaamatta. Tänäänkin pyörin tallilla varmasti tuo sama typerä Hangon keksi- ilme naamallani. No, onneksi rakas tammani on harvinaisen hyvä palauttamaan pilvissä leijailevat omistajat takaisin maanpinnalle; rohkeasti minä aloitin valmentajani suositteleman avotaivutusharjoituksen pitämällä ohjat ainoastaan ulkokädessä, mutta luovutin, kun Tepa päättikin olla tänään kouluratsastustreenien sijaan Vermon raveissa. Päätin hyödyntää tamman energian harjoittelemalla sen sijaan lisäyksiä ja kyllä siinä sai ratsastaja ihan todenteolla yrittää pysyä tamman vauhdissa.

Pitäisi tässä joku päivä varmastikin pitkästä aikaa valjastaa tamma kärryjen eteen, kun tällä hetkellä keskitytään kilpapuolella kouluratsastusta enemmän valjakkoajoon. Melkein toivoisi, että lumet sulaisi jo niin pääsisi kärryttelemään Järviluodon upeisiin maastoihin! Toistaiseksi täytynee tyytyä harjoittelemaan tarkkuutta maneesissa, jos saisin ne kärryt raahattua joskus mukanani tallille.

Hyvää alkanutta vuotta koko Järviluodon porukalle!

- Miia Maria & Tepa

P.S. Tepan osoite on hieman muuttunut ja uusi, toimiva osoite on http://lumivuo.net/miiamaria/tepa.html

Yhteenvetoa vuodesta 2012 ja tavoitteita vuodelle 2013

Järviluoto muuttui vuoden 2012 alussa pelkästä pienestä torinhevosiin panostaneesta kotipihan tallista ratsutilaksi, joka keskittyy erityisesti yksityishevosten majoittamiseen. Alkuvuosi oli melko hiljainen, mutta kevään myötä toiminta muuttui aktiiviseksi ja talli alkoi täyttyä asiakkaista.

Vuoteen 2012 kuului

• 10 valmennusta joista 4 oli tarinavalmennuksia ja kaksi useamman valmennuksen sisältäviä valmennus-viikonloppuja
• 3 yksityisvalmennusta
• 37 jaosten alaista kilpailua
• 34 kertomusta tallikirjaan
• 10 lisäkarsinaa talliremontin myötä
• 4 ratsutettavaa hevosta
• 30 eri yksityishevosta
• 11 kasvattia
• 4 myytyä tuontihevosta
• 13 omaa torinhevosta
• 1 uusi yhteistyötalli
• 8 peukkua VRL:n tallilistalla

Tulevan vuoden tavoitteena on jatkaa toimintaa aktiivisena yksityistallina ja parantaa palveluita entisestään. Valmennuksia pidetään yhteistyötallin kanssa mahdollisimman usein, torinhevoskasvatusta jatketaan ja tuontihevosia tuodaan entistä ahkerammin. Ratsutuspaikkoja on jo varattu tiuhaan tahtiin ja karsinapaikat ovat juuri nyt aivan täynnä yksityistallissa.

Toiveita ja palautetta tallin toiminnasta saa antaa enemmän kuin mielellään! :)