Kertooko tämä paljon minun sosiaalisesta elämästäni, kun vietän uuden vuoteni hevosteni kanssa tallilla? Olimme Hannen ja Tarun kanssa päättäneet juhlia vuoden 2014 alkamista yömaastolla. Elena oli ihan ihmeissään, kun hänen unirytmiä häirittiin, kun herätin tamman puoli 11 aikaan. Kun tamma tajusi, että se pääsisi ulos, tamma virkistyi.
Kun kello löi 23, olimme kaikki kuusi: Taru ja Jaava, Hanne ja Sentti sekä minä ja Elena valmiita vaellukselle. Olin pakannut pieneen reppuuni kuumaa mehua, kun Taru ja Hanne olivat taasen ottaneet mukaan hieman naposteltavaa. Pakkanen oli kiristynyt yöksi ja karkoittanut pilvet taivaalta, joten oli satavarmaa, että jos lähistöllä pamahtaisi raketti ilmaan, näkisimme sen. Elena ei ole paukkupelkoinen, mutta en tiennyt, kuinka Jaava tai Sentti reagoisivat joko ääneen tai itse rakettiin.
Vaelluksemme alkoi kääntymällä vasemmalle kohti Hallapuron tallia, jota kautta me menisimme Lokkijärven rannalle. Elenaa ei näyttänyt pakkanen häiritsevän, olinhan puennut tammalle päällä ratsastusloimen. Ilma kyllä herätti viimeisetkin mahdolliset unen rippeet kaikista vaeltajista. Elena ja minä johdimme vaellusta, ja sepäs näytti tammaa miellyttävän. Pientä pauketta kuului, mutta ampujat taisivat olla parin kilometrin päässä, joten yksikään joukkomme hevosista ei niistä välittänyt. Jantusten maatilan lehmät taisivat olla ihan eri mieltä, sillä tilaa ohittaessamme navetasta kaikui lehmien ammuntaa.
Hallapuron tallilla oli kuitenkin hiljaista, kun tulimme pihalle. Lähdimme metsäreittiä pitkin järvenylityskohdalle. Metsäpolkua ei todellakaan pidetty talvikunnossa, mutta onneksi minun enkkutuontinikin on oppinut noin vuodessa kulkemaan Suomen talvisessa luonnossa. Takananikaan ei kuulunut kompuroinnin ääntä, mutten siltikään ole satavarma, ettei Sentti hieman liukastellut joukon viimeisenä. Pian järvi tuli esille, ja muutimme järjestystä. Taru sai tulla Jaavan kanssa lenkan johtajaksi, olihan hänellä paras tieto järvestä ja kuinka se kuuluisi ylittää. Minä ja Elena lähdimme pitää perää, sillä vaikka Elena onkin luottoratsu, olin varuillani.
Olikohan se kunnon kohtalon ivaa, kun taivaalle tietenkin räjähti hieman läheämpää hieno kiinalainen raketti juuri kun Elenaa alkoi hieman mietityttää jään vahvuus? Tamma oikein säpsähti, ja tunsin, kuinka se siirsi painonsa takajaloilleen. Hyppäsin heti pois tamman selästä ja aloin rauhoitella sitä. Sentti ja Jaava näyttivät olevan paljon kokeneempia jään suhteen kuin Elena. Onneksi Elena rauhoittui nopeasti, eikä se kuin hieman mulkoillut taivaalla koristavia ilotuliksia, joten uskalsin kivuta takaisin tamman selkään, ja matka sai taas jatkua. Tamma onneksi rentoutui, kun Sentin ja Jaavan rauhallinen läsnäolo sai Elenankin luottamaan jään paksuuteen. Loppuylitys meni todella nätisti, eikä tamma säpsähtänyt enää muita ilotulituksia, joita ilmalle laukaistiin.
Elena näytti kuitenkin olevan todella iloinen, kun olimme taas tukevalla maalla lähellä Hanskin lehmätilaa. Taru johti meidät Jaavan kanssa kodalle, jossa laskeuduimme hevostemme selästä. Hanne otti repustaan esiin muutaman lämpimän huovan ja voileipiä, kun minä asettelin meille kuppeja ja kaadoin mehua. Taru oli tuonut meille sipsejä ja karkkeja, joten naposteltavaa oli. Hevosemme tottakai höristelivät mielenkiinnosta kodan lähellä, kun kuulivat karkkipussin rapinan, mutta Elena näytti ihmeen nopeasti tyytyvän mutustelemaan jäätyineitä kasveja. Outo.
Tajusin, etten ollut vaelluksen aikana kauheasti Tarun tai Hannen kanssa jutellut, kun olin niin keskittynyt Elenan suorituksiin. Vasta kodassa istuessa tajusin ottaa osaa keskusteluun, mutta onneksi se ei heitä haitannut! Kello iski puoliyötä, ja toivotimme toisillemme hyvät uudet vuodet. Koetimme syödä eväämme nopeasti, ettei hevostemme tarvinnut seistä paikallaan pakkasessa liian kauan. Kun purkit olivat tyhjät, pakkasimme ne nopeasti reppuihimme, siivosimme paikat ja nousimme taas selkään. Loppumatkan tallille lenkkaa johti Hanne ja Sentti.
Lähestön ilotulitusampujat olivat kai päättäneet painua pehkuihin, sillä tulitteita ei taivalla ollut näkynyt vähään aikaan. Vaikka reittimme Järviluodolle ei mennyt laukkapätkää pitkin, päätimme kuitenkin nopeuttaa kävelytahtiamme. Hanne ja Sentti saivat oivan aloituksen, ja vaikka Elenakin sai nostettua laukan erittäin vikkelästi, jäi pieni poni jälkeen, kun Jaava ohitti meidät Taru selässään. Elena ei olisi millään antanut periksi, ja kun Taru ja Hanne olivat jo hidastaneet raviin, Elena koetti laukata heidän ohi. Tamma kuitenkin hiljensi vauhtiaan, ja ravasimme kaikki kolme ratsukkoa takaisin tallille.