Ensi kertaa ratsain maastoon

Ehkä meidänkin on syytä esittäytyä. Tallille saapunut uusi tuttavuus on narri, joka toi mukanaan budjonnyitammansa Starokostiantynivnan, lyhyemmin ja helpommin Roosan. Nuoren tamman kanssa tähdätään estekenttien valtaukseen ja siinä sivussa käydään jonkin verran kenttäkisoja läpi, mutta pääpaino on esteillä. Kuvankaunis tamma on luonteeltaan ihastuttavan säpäkkä ja neitimäinen, vaikka alkuun vaikuttaakin suhteellisen flegmaattiselta. narri taas on vähän sulkeutunut ja omissa oloissaan viihtyvä puuhailija, johon saa kuitenkin aina tutustua, en pure! Pidän kyllä seurasta, vaikka tallille tulenkin Roosan, en juoruilun vuoksi.

Roosan ratsukoulutus on edistynyt loistavasti ja tänään tamman kanssa päätin lähteä ratsain kävelemään maastoon. Yhdityisi mukavasti siinä totuttelu ratsastajaan ja metsäretkiin. Mukaan turvaköydeksi ja juttuseuraksi otin kaverini Lissun, joka tuli tallille mukaan myös kuvaamaan Roosaa. Tarhasta haku, harjailu ja varustaminen sujuivat hyvällä rutiinilla, voi miten ylpeä olen pikkuisestani joka suhtautuu nyt jo satulaan ja suitsiin, kuin niitä olisi sille puettu monia vuosia. Onhan sitä toisaalta harjoiteltukin. Samalla, kun harjasimme tyynesti seisoskelevaa Roosaa aika kului sekä lärpättämiseen, että tamman hellimiseen ja kehumiseen. Ulkona Lissu otti tamman pitkään liinaan samalla, kun nousin selkään. Nuorikkoni ei sanonut siihen juuri muuta kuin korviaan käänteli. Hieno pieni!

Mitään pitkää lenkkiä emme ajatelleet tehdä, puolen tuntia kävellen samaan tapaan kuin kentällä pitkässä liinassa, välillä pitkin ohjin ja välillä kevyellä tuntumalla. Roosaa on kävelytetty taluttaen maastossa, joten maisemat olivat sille tuttuja ja se tyytyikin vain katselemaan uteliaana ympärilleen, mikään ei ollut uutta eikä jännittävää. Ratsastaja selässäkään ei kävellen tammaa häirinnyt, tuntumalle otettaessa se hieman ravisteli päätään ja käänteli korviaan, mutta koska asiaa on harjoiteltu ahkerasti kentälläkin ei Roosa kovin paljoa todennut sen eroavan maastossakaan. Lissun kanssa juttelimme niitä näitä koko lenkin ajan ja yhdellä mukavan pitkällä suoralla pätkällä jopa päästimme Roosan pois liinasta hetkeksi. Kotimatkalla harjoittelimme Lissun avustuksella pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjäkin. Kaikki tamman kanssa sujui suorastaan loistavasti ja puolen tunnin lenkkiin sisältyi sekä rentoa köpöttelyä, että opittujen asioiden kertailua. Onnistumiseen oli hyvä lopettaa!

Heivasimme varusteet talliin ja siirryimme kentälle ottamaan kuvia. Lissu otti Roosasta kolmivuotisrakennekuvat sekä liikekuvat ja samalla testasimme senkin, että tamma muistaa edelleen miten näyttelyissä seisotaan ja juostaan taluttajan kanssa. Kuvausten lopuksi Roosa pääsi vielä kentälle irralleen vetämään rallia ja sehän kelpasi. Molemmat nauroimme katketaksemme kun tamma päästeli sellaista pukkirallia että oksat pois ja lopuksi vajosi vielä nautinnollisesti piehtaroimaan. Kuvailujen jälkeen Roosa sai vielä namia hyvin menneestä päivästä, sai kunnon harjauksen ja pääsi takaisin tarhaan riekkumaan. Pian tamma onkin nelivuotias ja pääsemme kokeilemaan ensimmäisiä kertoja kisaamista, kunhan koulutus tästä vielä vähän etenee. Saapa nähdä, millainen kisatykki tästä vielä kehkeytyy.

Elämä on kiireistä!

Sen sain taas tajuta tänä aamuna jälleen kerran!

"Hei, et sinä nyt mukaan pääse", huikkasin koiralleni etsiessäni auton avaimia. Nukuin taas pommiin, ja kiire oli kova. Tallilla pitäisi olla kohta, enkä ollut edes lähtenyt. Kun vihdoin löysin auton avaimet, oli jo kotiavaimet hukassa. Katsoin koiraani: "Rufus! Ei saa pureskella avaimia." Että osasi olla jukuripäinen pentu. Onnistuin lähtemään kello 8:10 vaikka olisi täytynyt lähteä jo tasalta, sillä lupauduin menemään tallille jo puoli yhdeksään, ja kotoani on noin puoli tuntia matkaa tallille. Liikennevaloissa tarkistin nopsasti, että kaikki on mukana:
laukku: on      tallitakki: on       tallikengät:
Voi ei! Tietenkin yhdet tärkeimmästä unohtui! Ei niitä kuitenkaan enään ehdi hakea, toivotaan nyt, että tallissa pärjää tennareilla. Onneksi tänään puuhastelen eniten tallin sisällä, ettei tarvitse jäällä kompuroida.

"Ring, ring, ring", puhelimeni alkoi soida.
"Ai moikka Peppi! Mitäs sulle kuuluu? Ookei, no mulla on nyt just ihan sika kova kiire tallille. Ei, kyllä mä sut voin hakea jos haluat? Okei, no nähdään! Moikka!" Taisi tulla taas luvattua liikoja. Sain teetettyä itselleni extra kiireen, lupaamalla hakemaan ystäväni Pepin tallille kuvia ottamaan. Siinä tuli taas 5 kilometriä lisää. Kaasuttelin autolla ja yritin samalla pysyä rajoituksissa. Käännyin pikkutielle, mutkittelin ja näin Pepin seisomassa kennel Neliapilan pihassa. Nappasin Pepin kyytiin ja lähdettiin ajamaan kohti Järviluotoa. Liikenne oli ruuhkaista ja tiet tukossa. Loppumatka meni nopeasti, jutellen ja ajaen. Noh, Peppi ei kuitenkaan ajanut, vaan räpsi kuvia uudella kamerallaan.

 

Tallille päästyämme vein tavarat sisälle ja kävin hakemassa suoraan Konstan sisälle. Tulin tekemään päivätallin ja laittamaan Konstan kuntoon, ennen kuin sille tulisi kengittäjä. Kun Konsta oli syönyt, aloitin harjailemaan. Minut haisteltiin tarkasti, ehkä vähän maisteltiinkin takkia. Kun harjasin mahaa, Konsta sain raivokohtauksen ja nousi pystyyn. Onneksi ei tapahtunut mitään vakavaa ja naureskeltiin siinä vieressä. Ajattelin että on parempi ottaa Konsta käytävälle, ettei tule lisää tuommoisia kohtauksia, ja harjaaminenkin olisi helpompaa. :D No, siitä Konsta ei tykännyt yhtään. Kuopsutteli kavioilla tallin lattiaa ja pyöri ja hyöri, eikä olisi malttanut olla paikallaan yhtään. Onneksi Peppi oli mukana. Konstan sai rauhoittumaan rapsutuksilla ja silittelyillä. Sain harjattua helposti Konstan loppuun ja puhdistettua kaviot. Kengittäjä ja Taru saapuivat juuri sopivaan aikaan niin päästiin lähtemään siitä suoraan pois. Jätin Tarun pöydälle lapun, jossa kyselin seuraavia töitä ja toivoin, että Taru ottaisi yhteyttä mahdollisimman pian. Tavaroitani en ottanut vielä, sillä iltapäivällä olisi tarkoitus tulla maastoon Tarun kanssa.

Lähdettiin siitä sitten Neliapilaa kohti ajelemaan. Kennelissä silittelin hetken pikkuisia ja vähän isompiakin koiria ja hepoja ulkona hetken, ja lähdin taas kiireellä kotiin syömään ja lenkkeilyttämään koiraa.

Kiihdyttelyä kevätjäällä

Kevät on jo pitkällä, joten päätin lähteä hyödyntämään viimeisiä mahdollisuuksia käydä järven jäällä rallittelemassa. Sää oli puolipilvinen ja aurinko oli jo laskemaan päin, mutta päivällä aurinko lämmitti niin paljon, että tiet olivat jo osittain sulat. Ratsastin itse Ricolla, ja Konsta ja Veino olivat mukana kirittelemässä vuokraajineen.

Jokainen ori tuntui pursuavan virtaa enemmän kuin laki sallii ja etenkin Veino tuntui jyräävän kaikella voimalla, ja Sinillä oli melkoinen työ saada pidettyä ori kasassa huolimatta melko vahvoista kuolaimista ja gramaaneista. Gramaanit Veinolla on yleensä maastossa lähinnä hätäjarruna, sillä se on ehdottomasti haastavin ja kuumin maastoratsu tallillamme..

Lopulta kun olimme päässeet jäälle, laskimme kevyen verkkailun jälkeen kolmeen ja päästimme orit juoksemaan. Yleensähän ihmiset ajattelevat, ettei hevosia saisi yllyttää kilpailemaan, mutta mikäli tilanne on hallinnassa, miksipä ei. Rico pinkoi täyttä vauhtia eteenpäin ja Veino jäi hieman jälkeen. Konsta ja Iiris puolestaan pysyivät aika hyvin mukana Ricon tahdissa, vaikka Konsta onkin Ricoa raskasrakenteisempi. Iiris huikkasi minulle, että pitäisikö jo hiljentää, jotta paukkuja jäisi vielä pariin spurttiin.

Oripoppoo alkoi rauhoittua pikkuhiljaa ja viimeisen laukkapätkän aikana hevosia sai jopa pyytää eteenpäin. Rico oli edelleen kyllä täpinöissään, mutta silläkin väsymys alkoi painaa jalkaa. Pikkuhiljaa jäimme ravailemaan ja hetken päästä ohjasimme ratsut kotiin päin. Kuljimme pieniä kinttupolkuja pitkin takaisin tallille, jotta hepat saisi samalla vähän normaalia pidemmät loppukäynnit.