Mietteitä maastoilun lomassa

Kömmin peiton alta jo kuudelta aamulla, vaikka herätyskello ei edes soinut.. Kai sitä on niin tottunut aamutallien tekoon, että kehon sisäinen rytmi toimii rutiinien mukaan myös silloin harvoin, kun aamutalli on jonkun muun kontolla. Anna lupautui ahertamaan koko aamutallin Riian ja erään tallitytön kanssa, jotta sain nauttia kokonaan vapaasta aamusta.

Pukeuduttuani suuntasin kuitenkin ensimmäisenä talliin, sillä aamu oli ihanan usvainen ja ilmassa oli vieläkin kirpeää tuntua ensimmäisistä yöpakkasista. Kata oli ehtinyt syödä jo aamuheinänsä, joten päätin valita sen ratsukseni tällä kertaa. Ratsastettavia hevosia on kertynyt nurkkiin luvattoman paljon, ja on kieltämättä varsin haastavaa järjestää jokaiselle otukselle riittävästi liikuntaa..

Satuloin Katan, vein sen ulos ja nousin sen selkään. Ohjasin tamman tottuneesti eräälle vakioreitilleni, jonka Katakin jo varmaan osasi ulkoa. Tamma tarpoi eteenpäin verkkaista tahtia ja minä nautin lähinnä vain matkustaen kyydissä. Ajatukseni harhautuivat Järviluotoon ja sen tulevaisuuteen yleensä.

On mahtavaa, kun saa elää hevosten keskellä ja ylläpitää näinkin aktiivista tallia. Asiakkaat jaksavat yleisestiottaen osallistua toimintaan ja porukasta muodostuu varsin tiivis -tai näin ainakin minä koen sen. Tämän vuoden aikana asiakkaiden vaihtuvuuskin on ollut yllättävän pieni verrattuna vuoteen 2012.

Tällä kertaa erääntyviä vuokria on enemmän kuin koskaan aiemmin, lieneekö syynä sitten syksy ja koulujen alku. Vai vaadinko liikaa aktiivisuutta? Toisaalta, minäkin panostan hommaan ja olen ainakin omasta mielestäni varsin aktiivinen järjestämään toimintaa, joten eikö ole reilua vaatia jonkunlaista vaivannäköä myös asiakkaalta? Toisaalta olisi mukavaa pitää kynnys Järviluotoon tulemiseen matalana, mutta toisaalta olisi järkevää tarjota tallipaikka juurikin näille aktiivisille toimijoille, kun sitä toimintaa tosiaan olisi tarjolla.

Ajatuksiini uppoutuneenas säpsähdin pientä oksan rasahdusta, johon Kata ei virkkanut juuri mitään. Onneksi niiden tulisempien ratsujen joukosta minulta löytyy tämä yksi täydellisillä lehmän hermoilla varustettu otus. Vähän matkan päästä aukean kangasmetsän päässä näkyikin auto, ja siitä aavistus metsään päin pari marjastajaa. Tallustimme metsätien loppuun ja käännyimme takaisin isolle tielle kotiinpäin. Sumu oli jo hälventynyt ja vajaan tunnin reissu sujui kuin siivillä. Mikäpäs olisi sen parempi tapa selvittää ajatuksiaan kuin lähteä rauhallisen rentouttavalle käyntimaastolle.