Suuret sadepisarat läiskähtelivät tuulilasia vasten ajaessani kohti Järviluotoa. Säästä huolimatta en aikonut perua jo viime viikolla suunnittelemaani maastoreissua. Nappasin vain vedenpitävän ratsastustakkini kaapista ja vedin ratsastuskenkien sijaan jalkaani kumisaappaat. Eihän tässä nyt sentään sokerista oltu!
Taru oli juuri taluttamassa puoliverioriani talliin kun kurvasin parkkipaikalle. Heilautin kättäni naiselle joka vastasi tervehdykseeni hymyillen.
- "Pitkästä aikaa!" Taru sanoi antaessaan Sentin riimunnarun käteeni.
- "Nojoo, ollaan osuttu vähän eriaikoihin tallille ja lisäksi aloitin kesätyöt huhtikuun lopussa, mikä on verottanut kyllä kieltämättä hevosteluenergiaa," naurahdin.
- "Mutta yritän kyllä päästä taas rentoutumaan useammin tallille, nyt kun on vähän jo tottunut tuohon työrytmiin," jatkoin vielä.
Talutin Sentin karsinaansa ja sujautin sille pienen porkkananpalan taskustani. Hetken orin päätä siliteltyäni lampsin satulahuoneeseen etsimään sen tavarat. Nappasin mukaani satulan, suitset ja harjapakin. Harjapakkiin heitin mukaan vielä Sentin suojat, maastoon kun oltiin menossa. Palasin karsinalle ja harjasin orin perusteellisesti ennen kuin satuloin sen. Sentti seisoskeli rauhallisesti paikoillaan, eikä vaikuttanut hirveän innokkaalta lähtemään, vaikka sillä oli ollut melkoisesti vapaapäiviäkin viimeaikoina.
Nousin selkään jakkaralta tallipihalla. Korkean orin selkään kiipeäminen oli yhtä tuskaa, kiitos fyysisen työn, jonka jäljiltä olin aivan poikki. Lopulta kuitenkin istuin satulassa ja suuntasin kulkuni kohti tarhojen välistä Hanskin lehmätilalle päin kulkevaa polkua. Sade oli vähän hiipunut ja Senttikin tuntui virkeämmältä ottaessamme ensimmäisiä ravipätkiä. Kuljimme tilan ohitse ja tulimme isolle tielle, jota pitkin etenimme hetken käynnissä Järviluotoa kohti.
Käännyimme Huttusten ravitallille osoittavan tienviitan suuntaan oikealle ja tulimme hiittiradan varteen. Mieleni teki hirveästi vetäistä pieni laukkaspurtti tyhjillään olevalla radalla, mutta emmin hetken. Rata oli melko kostea, mutta toisaalta eihän hiekkapohja voisi kovin liukas olla. Hetken rataa pitkin käveltyämme katsoin vielä ettei lähistöllä varmasti ollut muita hevosia ja kannustin sitten Sentin laukkaan. Ori laukkasi aluksi hitaasti, lähes kootusti, kunnes tajusi saavansa itse päättää vauhdin. Hiljalleen nopeus alkoikin kiihtyä ja tunsin kuinka orin takapää alkoi työskennellä toden teolla ja etujalat kauhoivat eteenpäinpyrkivästi. Nautin laukasta täysin siemauksin, kunnes hidastin orin ravin kautta käyntiin ja annoin sen kävellä pitkin ohjin pois radalta. Sentti puuskutti aavistuksen, mutta käveli silti reippaasti kohti isoa tietä.
Kävelimme takaisin Järviluodon tallipihalle, jossa hyppäsin alas selästä. Kiinnitin orin käytävälle ja moikkasin ponitammansa karsinassa häärivälle Mariellalle. Muita tallissa ei näkynytkään sillä hetkellä. Riisuin Sentiltä varusteet ja vetelin hikiviilalla suurimmat vedet pois. Pähkäilin villaloimi käsissäni, jätänkö sen sille yöksi vai kuivuisiko se ilmankin. Yhtäkkiä Mariella, joka oli ilmeisesti aavistanut pulmani oli hiipinyt taakseni.
- "Mä voin kyllä napata siltä loimen pois kun lähden, jos haluat vähän kuivattaa sitä. Me kun ollaan vielä menossa maneesiin Elenan kanssa," nainen lupasi hymyillen.
- "Kiitos! Pelastiti mun illan!" huokaisin helpotuksesta ja nakkasin villaloimen Sentin päälle.
Annoin orille vielä hyvänyönsuukon ja loput mukanani olleesta porkkanasta, ennen kuin jätin sen syömään iltaheiniään ja lähdin kotiin.