Juhannuspäivä

Juhannuspäivä ei ollut erityisen kesäinen, sillä ajomatkalla tallille tuulilasiin tippui muun muassa rakeita. Onneksi sade- ja raekuurojen jälkeen aurinko alkoi pilkistellä pilven takaa, mutta itse lämpötila ei paljoa noussut yli 15 asteen. Elenalla on nyt kiireistä aikaa nyt muutama vuosi, sillä tammalla on enää edessä itse kilpaileminen ennen laatuarvosteluja, kun saimme tamman varsakiintiön mukavasti täyteen.

Gwen taasen on kasvanut silmieni edessä ihan mahdottamasti, ja tammalla alkaakin pian kilpailu-ura, joten jännään todellakin, millainen siitä urasta tulee. Pohtisin myös ilmoittavani tamman heinäkuussa pidettävään estevalmennukseen, jotta voisimme ennen kilpailu-uraa hieman silmäillä mahdollisia ongelmiakohtia yhdessä ammattilaisen valmentajan kanssa.

Tammat olivat innoissaan nähdessäni minut, tosin Gwenille poistuminen kesälaitumelta näytti olevan aivan liikaa. Elena oli jo tottunut lyhyempään kesälomaan kilpailemisen takia, mutta Gwen ei voinut mitenkään ymmärtää, miksei hän saanut viettää kesäpäiviään muiden seurassa vihreillä laitumilla. Tänään Gwen kuitenkin pääsisi kanssani kävelemään vapaana pelloille. Gwenin kanssa ei olla oikeastaan paljoa niin kutsutuilla kävelylenkeillä riimunnarua tarvittu, sillä tamma seuraa perässä kuin koira, mutta ahkeran treenauksen takia ei meillä ole ollut paljoa aikaa tällaiseen vapaaseen hetkeen.

Gwen oli aivan täpinöissään kun sai juosta vieressäni aivan vapaana, eikä se eronnut koiran innostuneisuudesta muuta kuin koon suhteen. Tamma ei edes paljoa jäänyt jälkeen syömään, tosin Gwen on älynnyt, että jos hän juoksee muutaman sadan metrin päähän minusta, on hänellä aikaa hieman herkutella ruohoa peltotien viereltä, kunnes saavutan hänet. Nyt kuitenkin Gwenillä ei ollut aikaa moiseen, sillä Hanskin lypsylehmät olivat siiretty uuteen aitaukseen, aivan peltotien viereen. Onneksi Gwen älyää varoa aitauksien mahdollista sähköä, mutta tamma ei osannut varautua lehmien uteliaisuuteen, ja tamma säikähtikin noin 30 lehmän laumaa, joka tuli heti ihmettelemään aitauksen reunalle Gweniä.

Gwen juoksi äkkiä luokseni, ja rauhottelin tammaa samalla kun kiitin, ettei se lähtenyt minnekkään kauemmaksi lehmiä pakoon. Päätin kuitenkin tutustuttaa tamman lehmiin, joten kävelin lehmiaidan reunalle. Hanskin lypsylehmille oli näköjään ihan sama, oliko se minä vai Gwen joka heitä tervehti, sillä sellainen töniminen heillä oli päästä nuuhkimaan kättäni. Kun lehmäjoukko rauhottui ja suurin osa niistä lähti takaisin syömään, uskaltui Gwenkin aitauksen lähelle.

Takaisintulomatkalla Gwen kävelikin ihmeen ylpeästi itsestään, eikä edes kiertäny kaukaa vanhaa latoa, niin kuin tammalla on ollut tapana.

Kesäilyä

Vikin suloisen pehmeä turpa kutitti mukavasti selkääni kumartuessani nappaamaan pölyharjaa maasta. Olin luvannut itselleni (ja hevoselleni) että tänään me kastaisimme vihdoin talviturkkimme. Kevään helteet olivat houkutelleet suurimman osan ystävistäni pulahtamaan järveen, mutta minä olin sellainen vilukissa etten pystynyt edes ajattelemaan sellaista. Mutta tänään, tänään oli miellyttävä 25 celsius astetta lämpöä, ja kesäkuukin vielä!

Valmistelin Devikan tottunein ottein, miettien samalla kuinka onnekas oikein olinkaan. Minua oli siunattu lähes joka tilanteessa ihmeellisellä hevosella, joka kuunteli minua kyseenalaistamatta. Kun tamma työnsi päänsä höristen taskuuni, en voinut olla palkitsematta tuota pienellä porkkanaherkulla.
Kun satula oli saatu neidin selkään ja suitset päähän, asettelin tuon jalkoihin uudet, vastahankitut jännesuojat. Uusi, miellyttävä nahka tuntui ihanalta jopa minun käsissäni, joten toivoin että ne olisivat myös Vikille sopivat. Napsautin nopsakasti kypäräni hihnan kiinni ja poimin Devikan suitsien ohjat tuon kaulalta. Lähdimme kaikessa rauhassa kohti tallipihaa, miellyttävän hiljaisuuden vallitessa. Olimme lähdössä varsin pitkälle maastoretkelle, joten olin varuiksi pakannit mukaan myös jonkinlaisia eväitä.

Matka sujui idyllisissä tunnelmissa. Pysähdyimme matkalla lehmätilan tuntumilla, ihailemassa vastasyntyneitä lehmävauvoja. Devika uskaltautui myös tekemään lähempää tuttavuutta vehreän marjapuskan kanssa. Saapuessamme uittopaikalle oli ilma hiukan lämpimämpi kuin lähtiessämme. Sekä minä että hevoseni hikoilimme senverta reippahasti, ettei pieni pulahdus laineisiin ollut edes hankala sisäistää. Vähän Viki ihmetteli kun kesken retken otettiin satula pois ja riisuuduttiin bikineihin, mutta uimaan se kyllä meni! Tamma innostui roiskuttelemaan vettä päälleni, joten paluumatkan ratsastin hiukan märemmissä tunnelmissa. Jokatapauksessa, retki oli onnistunut kaikin puolin