Barbacka ridning

Astelin kuraisen tallipihan poikki talliin. Tulin koulista suoraan Järviluotoon, minne ponini Skyllan oli kotiutunut nopeasti. Olin jättänyt skootterini parkkipaikalle, jossa oli pari autoa. Parin viime päivän sadekuuron takia maahan oli ilmestynyt suuria vesilätäköitä ja tarhat oli mutaiset. Vein reppuni tallituvan tapaiseen huoneeseen. Sen jälkeen kävelin Skyllanin karsinalle. Se oli siivottu, ei ihme, sillä ponilla oli täyshoitopaikka, mutta voisin mainita Meelalle, että ponin karsinan voisin päivinä, jolloin on aikaa, niin siivota itse. Siihen olin tottunut edellisellä tallilla, joka ei tosin ollut mikään hyvä kummallekaan meistä, ei mulle eikä Skylarille. Poni oli ollut ratsastuskoulussa, jossa sitä oltiin lääpitty ja annettu herkkuja, vaikka karsinan ovessa oli kyltti ettei niin saa tehdä. Omalta kannaltani se oli huono paikka, koska teinitytöt eivät jättäneet mua rauhaan. Kyllähän melkein joka poika nauttii huomiosta, mutta liika on liikaa.

Hain Skyllanin varusteet valmiiksi karsinalle, jonka jälkeen lähdin tarhalle hakemaan ponia. Se seisoi yksikseen keskellä lammikkoa. Eikä sillä ollut riimuakaan enään päässä, piru vie! Raotin porttia niin että pääsin sisään, jonka jälkeen laitoin sen perässäni kiinni. Lähdin kiertämään tarhaa ettien orin riimua. Sitä ei löytynyt, ei tietenkään. Hmph. Miks se olis löytynyt sillon, kun sen olis pitänyt löytyä. Niimpä. No, naru oli mukana, joten taluttaisin ponin sen avulla. Toivottavasti se tulisi nätisti vierellä. Skyllan ei ollut liikkunut minnekään, vaan seistä möllötti keskellä lätäkköä.

‘’Mutta, mikäs se tuolla?’’ mumisin, kun näin ponin mahan alla sinisen riimun. Miten se oli edes saanut sen pois päästään? Laitoin narun Skyllanin kaulan ympäri, jottei se lähtisi minnekään vaan pysyisi paikoillaan. Sitten kalastin jalkani avulla riimun ylös. Se oli saanut ruskean kuorrutteen. Pistäisin sen Skyllanin päähän silti. Ihan sama. Oma oli vikansa. Ori nosti päätään vältelläkseen riimua, mutta sain sen silti pujotettua varsin sniikisti sen päähän. Skyllan mulkoili pahan näköisesti mua ja painoi korviaan luimuun vetäessäni sitä eteenpäin. Kuului moiskahdus, kun ori nosti takasen mudasta. Avasin portin ja jätin sen auki, koska tarhassa ei sillä hetkellä ollut muita.

Skyllan nosti korvansa pystyyn ja hörähti vuonohevoselle, jota talutti arvaukselta pari vuotta mua vanhempi naisenalku. ‘’Moi!’’ sanoin tälle ja sain vastaukseksi ‘’Hein’’. Talutin Skyllanin talliin ja päästin sen karsinaan vapaaksi. Kävin vaihtamassa jalkaan ratsastussaappaat ja nappasin kypärän mukaan. Avasin karsinan oven ja sain vastaan kuolaisen tervetuloa takaisin pusun poniltani. Sen suusta valui vieläkin vettä. Työnsin turvan pois naamaltani ja sidoin ponin kiinni. Nappasin kumisuan harjalaatikosta ja aloin tekemään pyörivää liikettä ponin kuraisella karvalla. Skyllan nuoli innokkaasti suolakiveä ja kiljaisi kovaäänisesti karsinan ohi menneelle lämminveriselle. Se vastasi ponilleni yhtä iloisesti. Skyllan oli näköjään tehnyt tuttavuutta muiden kanssa, samaa ei voinut musta sanoa… Pitäisi tutustua pariin ainakin, muuten olisin yksin aina ja ikuisesti, yh, no ei vaiskaa, heh.

Vaihdoin kumisuan pehmeeseen harjaan, jolla harjasin pois vielä karvaan jääneen lian. Sen jälkeen otin kaviokoukun. Skyllan antoi nostaa kaviot helposti, vaikka sainkin pidellä jalasta kiinni, jottei ori olisi sitä kiskonut pois. Sain putsattua viimeisetkin liat ponin kavioista ja siirsin harjapakin karsinan oven viereen, ettei se vaan olisi kenenkään tiellä. Sen jälkeen otin suitset karsinan edestä. Päätin, että menisin ilman satulaa, siitä oli pitkä aika. Edellisellä tallilla pystyin harvoin menemään niin, sillä ilmapiiri stressasi silloin nuorta ponia. Avasin riimun ja laitoin sen ponin kaulalle. Selvitin suiset Skyllanin hinkatessa päätään olkapäätäni vasten. Laitoin orille kuolaimet suuhun ja vedin niskahihnan korvien taakse. Kiinnitin hihnat ja muistin vielä pistää pienet siniset suojat ponille jalkaan. Painoin kypärän päähäni ja vedin hanskat käteen. Irrotin riimun ja lähdin taluttamaan oria pihalle. Talutin ponin kentälle, mistä nousin jakkaran avulla ponin selkään. Oli onni olla lyhyt niin sain ratsastaa poneilla, ajattelin painaessa kantapääni Skyllanin kylkiin.

Pihalla oli hieman viileä. Vedin sinisen takkini vetoketjun ylös asti. Keräsin ohjat,  mikä sai Skyllanin menemään eteenpäin paljon reippaammin. ‘’Hop, hop!’’ sanoin reippaasti ja pyysin ponin raviin. Orin ravi oli sen verran pientä ja tikittävää, että hytkyin selässä pari ekaa kierrosta ennen kuin pystyin mukautumaan. Käänsin ponin suurelle ympyrälle ja ratsastin sitä reippaasti pohkeesta eteen. Tein parit lyhyet käyntiin siirtymiset pitkille sivuille. Skyllan vastusteli hidastusta nostamalla päätään ylös. Sain sen silti käyntiin ja takaisin raviin. Vaihdoin suuntaa suurella täyskaarrolla. Asetin oria ympyrällä kunnolla ja koitin saada sitä myös pyöreämpään muotoon.

Sivusilmällä huomasin, että joku oli kentän reunalla katselemassa. Ratsastin vielä parit siirtymiset ja menin sitten pitkin ohjin katsojan luokse. Naisella oli ruskeat hiukset ja iloinen hymy naamalla. ‘’Heippa, sä taidatkin olla Jacob?’’ nainen kysyi.

‘’Jap, olen.’’ hymyilin mahdollisimman ystävällisesti.

‘’Okei niin mä vähän arvelinkin.’’ nainen naurahti. ‘’Ja sä ootkin sitten Skyllan’’ ponini tunki turpaansa naisen naamaa vasten. ‘’Niin, ja mä oon Meela, omistaja.’’

‘’Niin mä vähän arvelin.’’ vastasin Meelalle samalla lailla kuin nainen oli hetki sitten itse vastannut.

Meela hymyili. ‘’Teidän menohan näytti varsin hyvältä, ja Skyllan on ollut muuten kiva poni, ainakin oon sellasen kuvan saanut.’’

‘’No hyvä.’’ sanoin tyytyväisenä.

‘’Mutta, mutta jatkakaa vaan, mä meen pois häiritsemästä.’’

Meela lähti, mutta annoin Skyllanin silti kävellä vielä hetken pitkin ohjin. Ori katseli kiinnostuneena muita hevosia tarhoissa. Rapsuttelin orin säkää. ‘’No joo, jatketaan sitten.’’ sanoin ponille. Keräsin ohjat ja pyysin sen raviin. Pari kierrosta koitin saada Skyllania pyöreäksi ja ottamaan takaosaansa paremmin mukaan. Käänsin ponin ympyrälle päätyyn ja aloin valmistelemaan laukannostoa. Hengitin vielä pari kertaa sisään ja ulos, kunnes annoin laukka-avut. Poni lähti liikkeelle reippaasti, mutta olisi jatkanut uralle ja mä ympyrällä, mikä sai sen hidastamaan raviin. Uusi valmistelu ja laukka! Nyt se pysyi ympyrällä. Poni laukkasi mukavaa vauhtia. Jatkoin uralle, pieni temponlisäys pitkällä sivulla, kiinni ottoa ja toiseenkin päätyyn ympyrällä laukkaa. Ohjasin sitten uralle ja hidastin raviin. Oh gaash, kun vihasin ravia laukan jälkeen. Se oli ihan kuolemaa. Skyllan juoksi pää taivaassa ja tikkasi menemään.

Kun vihdoin laskin käyntiin oli mun persus ihan turta. Taputin ponia ja annoin hieman ohjaa. Ensimmäiset pisarat tippui silloin alas taivaalta. Vilkaisin ylös. Päällämme oli valtava sadepilvi. Siis aivan jäätävän kokoinen. Ukkonen jyrähti ja Skyllan otti pari kauhistunutta askelta sivulle. Annoin ponille ohjaa ja ratsastin lyhyet loppukäynnit, joiden aikana oli alkanut tulla kovaa vettä. Takki onneksi piti sadetta, mutta housut ei tietenkään. Pysäytin ponin portille ja hyppäsin alas. Työnsin portin auki ja talutin ponin puolijuoksua talliin. Vein sen karsinaansa ja riisuin suitset ja suojat. Laitoin Skyllanille riimun päähän. Laitoin ponin kamppeet karsinan eteen ja otin harjapakista hikiviilan, jolla vedin suurimman osan vedestä pois.

Annoin Skyllanille palkinnoksi pari kuivattua leipää, jotka poni otti kiitollisena ja maiskutti tyytyväisen. Rapsutin ponia vielä hetken, sanoin sille heipat ja lähdin viemään varusteita satulahuoneeseen. Saatuani suitset paikoilleen ja suojat huuhdeltua kurasta pistin ne kuivamaan. Kävin vielä perehtymässä talliin paremmin. Varmistin, että löytäisin kaiken mitä ensi kerralla tarvisin, sitten lähdin ajamaan kotia kohti. Matkalla ajattelin, että olin onnekas, kun sain Skyllanille noin hyvän paikan.

Previously in Guinevere's life

Joo, oikein englantia meidän otsikossa! Suomen kieli ei vaan ollut oikean kuuloinen: "Aikaisemmin Guinveren elämässä (tapahtunutta)". Gwen on jo neljävuotias, ja olemme aloittaneet kilpailemisen, joten päätin tämän olevan täydellinen hetki muistella mistä kaikki alkoi.

Gwen on oma kasvattini, jonka emän ostin Englannista monitoimiponiksi. Gwen on onnekseni perinnyt sekä isältään ja emältään kiltin ja ystävällisen luonteensa, vaikka pientä pelleilyä vielä nuorelta tammalta onnistuu. Gwenin isä Who's Handsome on erittäin menestynyt newforestponi, joka on palkittu monesta lajista, ja antaen näin Gwenille hienot geenit este-, koulu-, kenttä- ja vaikkapa maastoesteratsastukseen! Kun Gwen syntyi, olin täysin myyty. Vaikka tamma oli ensimmäinen oma kasvattini, eikä minulla ollut mitään hajua, kuinka toimia varsan kanssa, olin todella innostunut tulevaisuudesta.

Hieman alle vuotiaaksi Gwenin kasvatuksesta ja koulutuksesta piti kuitenkin huolta tamman emä Elena, joka oli ilokseni erittäin rakastava äiti. Pientä tottelevaisuuskoulua kävin kuitenkin Gwenin kanssa, ja tamma oppisikin jo nuorena pysymään paikallaan ja antamaan "tassua". Gwen on ollut aina innokas työskentelmään ja halunnut aina olla mukana kaikessa sekä huomion keskipisteenä.

Pieniä kommelluksiakin on matkalla tullut, esimerkiksi kun tamma päättikin lähteä itse hieman tutkimaan Järvenkylän ympäristöä, yksin. Sain tosin seurata tätä reissua puhelimen välityksellä, kun tallin työntekijät kauhuissaan minulle soittivat sattuneesta. Gwen ei koskaan oikein välittänyt sähköaidoista, tai niiden naruista, kun ei oikeasti tiennyt, mitä ne olivat. Äiti oli aina seisonut muutaman senttimetrin päästä niistä, eikä Gwenillä ollut aikaisemmin halua tai tarvetta lähteä seikkailemaan, joten tamma ei tiennyt sähköstä mitään. Ja miten sattuikaan, juuri sinä päivänä kun Gwen huomasi narut ja sen ulkopuolella olevan elämän, oli sähköaita hetkeksi sammutettu, kun uusi agrigaattori tuli paikalle. Elenaa ei Gwenin katoaminen aluksi häirinnyt yhtään, kunnes varsa oli ollut kadoksissa jo puoli tuntia. Silloin otti Anna Elenan mukaansa etsimään Gweniä, eikä mennyt kuin kymmenen minuuttia, kun Elena löysi Gwenin. Sen jälkeen Gwen on ollut hieman takertuva kaveri, muttei sentään tarvitse pelätä, minne se nyt lähtisi pakoilemaan.

© Uppe

Hauskin muisto on kuitenkin siltä ajalta, kun tamma totutettiin satulaan ja selässä istumiseen. Gwen kun on aina ollut semmoinen matkijatyttö: "mitä äiti tekee, sitä minäkin teen perässä". Gwen pääsi kosketukseen satulan kanssa siis jo yhdeksänkuukautisena, kun tamma alkoi leikkimään Elenan maahan tippuneen koulusatulan kanssa. Minun ilokseni Gwen sai vielä rikottua molemmat jalustinhihnat, joten minulle tuli sen päivän huolimattomuus kalliiksi. Kun nousin tamman selkään ensimmäisen kerran, Gwen katsoi minua pitkään olansa yli ihme ilme katseillaan. Tamma ei kai millään voinut ymmärtää, mitä minä hänen selässä tein. Painoa tammalla oli ollut tottakai jo aikaisemmin, mutta niillä kerroilla minä olin yleensä ollut vieressä maassa seisomassa. Gwen ei liikahtanut sillä kertaa askeltakaan, kun vain tuijotti minua ihmeissään. Ja kun viimein laskeuiduin selästä pois, tamma oli hieman hämmentynyt. Jos vain olisi ollut kamera mukana, niin olisin saanut mahtavan kuvan tamman naamasta.

Nyt on kuitenkin Gwen jo hyväksynyt minun läsnäolon tamman selässä, joka on tottakai vapauttavaa, sillä kilpailu-ura on aloitettu. Tänään hain Gwenin pienelle lämmittelytreenille metsään, mutta koska vettä oli suotu meidän niskaamme jo yli viikon ajan, emme tehneet mitään laukkasuoria kummempaa. Tässä kuitenkin kuva retkestämme, kun aurinkokin uskalsi pilven takaa kurkistaa!

Laukauksia metsässä

Hevosen kaviot kopisivat soratietä vasten, ja taivaalta ripeksivä vesi sai minut tuntemaan jotenkin.. siltä että olen elossa. En osaa kuvata tunnetta, mutta noin sen ehkä parhaiten sanoisin. Kesähelteiden jälkeen pienet pisarat kasvoilla ja sateen ropina kypärää vasten tuntui suunnattoman hyvältä. Kypärän lipasta roikkui vesipisaroita, ja aina kun edelliset putosivat, oli siinä pian jo uudet.

Tallustin tietä pitkin, ja Ricon käynti kiihtyi kiihtymistään, kun saavutimme paikkaa, jossa se oli joskus ollut orilaitumella. Katsoin tasaisin väliajoin olkieni yli taakse ja kuuntelin tarkkaan lähestyvien autojen varalta. -Yleensä tällä tiellä kaikki osaavat varoa hevosia ja nostavat kättä ohi ajaessaan tervehdykseksi, mutta seasta löytyy aina myös niitä, jotka ajavat kovempaa kuin pitäisi.

Laitumen kohdalla Rico ei olisi halunnut enää jatkaa matkaa, mutta olin päättänyt, että nyt teen kerrankin pitkän maastoretken. Patistin raudikkoa hevosta eteenpäin, ja pian se jatkoi matkaa tyytyväisenä. Nautin maisemista, ja katselin tien varrella olevia peltoja ja kauniita taloja. -Muistaen vielä, kuinka jo lapsena haaveilin joskus muuttavani tänne asumaan.

Välillä sade muuttui pelkäksi tihkuksi, ja aloin pikkuhiljaa saapua matkan käännekohtaan. Tie haarautui kahdeksi pikkutieksi, joiden molempien päässä oli talo. Paikka oli avoin, ja etenkin toisen talon pihassa oli vehreä nurmikko.. En uskaltanut poiketa pihan läpi, joten ohjasin Ricon metsään. -Ori tallusti kuuliaisesti juuri sinne, minne pyysin: se tarpoi poluttomassa metsässä ja sulloutui jopa lähekkäin olevien kuusten oksien läpi.

Juuri kun ehdin päästä etsimälleni metsätielle, kuului kaksi laukasta. Ensin yksi, jonka jälkeen kuulin miesten huutoa. Hetken päästä vielä toinen. Hitto joudutaanko me ammutuksi?! Panikoin jo päässäni sitä, kuinka Ricoa ja minua luullaan hirveksi ja lopulta tutut lukevat Iltalehden lööpeistä, kuinka hevonen ja ratsastaja ammuttiin. Rico ei tuntunut hätkähtävän ääniä yhtään, mutta minä sen sijaan hoputin orin kiireesti raviin. Kelasin nopeasti ajatuksia pääni sisällä, ja toivoin, että kyse ei ollut mistään mitä minä luulin. -Eihän kyyhkyjen metsästäjät ainakaan missään metsässä ampuisi.. eihän? Hirvenmetsästyskausikaan ei pitäisi olla vielä alkanut.

Hetken päästä rauhoituin jo, ja annoin Ricon jatkaa matkaa taas kävellen. Mäntymetsän ja sateen tuoksu oli huumaava. Jostain kuului rasahduksia, ja pari kertaa koppelo pyrähti eteemme. Parhaimmat reitit tältä puolelta Järveä olivat pilattu viime kesänä tukkirekkojen takia; metsää oli kaadettu ja tiet tehty niin koviksi, ettei niillä voinut ravata tai laukata. Toisaalta kuitenkin nautin näin pitkästä retkestä vain kävellen ja luonnon ääniä kuunnellen. Loppumatkasta saavuin hiitille, jota pitkin laukkasimme kotiin; hiitin jälkeen olisi enää 2 kilometriä pehmeää tietä, jossa voisi tehdä hyvät loppuravit. Rico oli elementissään, ja tuuli viuhui korvissani. Rico säikkyi ennen tuulta paljon, mutta enää ori ei pelännyt edes tällaisessa myräkässä. Sade piiskasi kasvojani, mutta nautin siitä. Tunsin kuinka Rico luotti minuun ja toivoin, että voisin säilyttää tämän fiiliksen ikuisesti. Mitä minä tekisinkään ilman tätä hevosta?

Varusteidenlöydön ylitsevuotava vaiseus -- vaikeus

Pötkön kanssa on kesä sujunut leppoisasti, oripoika on saanut nauttia olostaan ja olemme Lissun kanssa harjoitelleen työajon saloja, ratsastelleet paljon ja viettäneet oikeaa unelmien hevoskesää. Pötkö on mainio kaveri, aina hyvällä tuulella, aina mielellään tekee kanssamme asioita ja mitä nyt vain silloin tällöin menettää kuuloaistinsa. Onni on oma Mummomagneetti!

Koska tänään Pötköllä oli vapaapäivä nappasin mukaani vain herran päiväkirjan ja saapastelin tyytyväisin askelin kohti orin tarhaa. Karvalada oli pistänyt levittelemäänsä heinäkasaan maate, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta yhtä lämpimänä kun kesällä, mutta vieno syystuuli toi jo aavistuksen lähestyvistä kylmistä. Samoin talvikarva, jota Pötkö oli jo hyvissä ajoin alkanut kasvattaa. Ori nosti päätään laiskasti astellessani sen luo, mutta ei viitsinyt nousta ylös. Ilme oli kysyvä, miksi mukanani ei ollut päitsiä? Rapsutin hevosen otsaa ja istahdin sen viereen, Pötkö laski päänsäkin heiniin ja varmaankin alkoi uinua.

Päädyin kirjoittamaan Pötkön päiväkirjaan hieman erilaisen merkinnän, nimittäin ongelmista joita olemme Lissun kanssa kohdanneet Pötkön varusteiden suhteen:
"Varusteidenlöydön ylitsevuotava vaiseus vaikeus

Kun hevosella on korkeutta pauttiarallaa saman verran kuin sinulla (=vähän), selkää yhtä paljon kuin kahdella tai kolmella läskipullerolla suomenhevosella, arabin pään voisi tunkea kokonaisena suuhun ja jalat ovat kuin neljä puupökkelöä ei varusteiden osto ole kauppaan marssimista ja sopivan valitsemista. Pötkön vanhat päitset sanoivat itsensä irti ja se jos mikä tuotti vaikeuksia - ne kun olivat tarpeeksi isot! X-full orin päässä on lähinnä vitsi, joten tällä hetkellä käytössä on itse köydestä solmitut narupäitset. Toimintaperiaate ei ole sama, vaan 'kunhan mahtuvat!' Suitset, silat ja muut ajovehkeet sentään sopivat, ovat kuitenkin mittatilaustyötä.

Mätsäävät värit saa unohtaa, kun mukaan tarttuu se, mikä sattuu mahtumaan. Rungoton satula on aivan ehdoton, satulahuovat ovatkin sitten vähän mitä milloinkin. Pääasiassa eri värisiä mahdollisimman suuria kouluhuopia. Kaikkiin on sentään yhtenevästi brodeerattu jokin Pötkön lukuisista nimistä. Loimista en edes aloita! Onneksi armas Tonnikeijumme kasvattelee kunnon karvaa ja sillä on muutama loimi lähinnä näön vuoksi. Myrkynvihreä, paikkailtu villaloimi, ehkä joskus tummansininenkin, nykyään epäilyttävän harmahtava sadeloimi ja kulahtaneen keltainen toppaloimi. Ai teidän mussukkanne pukeutuu vain pinkkiin? Kivat teille.

Suojista ei ole kannattanut edes haaveilla, onneksi niitä ei tarvitsekaan. Pintelitkin ovat tuottaneet jo tarpeeksi ongelmia, saati sitten patjat! Onneksi kädentaidoilla näistäkin on selvitty. Pötkön pintelit on ommeltu kahdesta tavallisesta pintelistä, jotka on liitetty yhteen yhdeksi ekstrapitkäksi pinteliksi. Kääripä näitä kaikkiin neljään jalkaan ennen kuljetusta... Patjat on leikattu vanhoista peitoista ja ommeltu tyylikkäiksi, on kukikasta, läikikästä ja hennon vaaleansinistä!

Näitä onkin saanut metsästää ja vaikka suurin osa varusteistamme ei ole kalliita, auta armias jos joku hajoaa tai katoaa! Seuraava haaste olisi löytää herralle sopiva nahkariimu... Ei kun xl-mallistoja koluamaan."

Saatuani päiväkirjamerkinnän päätökseen tarjoilin Pötkölle nameja, jotka olin taskuuni säilönyt. Ori heräsi nokosiltaan saman tien ahmaisemaan herkut suuhunsa. Päivä oli kuitenkin sen verran lämmin ja mukava, että todettuaan ruoan loppuneen Pötkö vain huokaisi pitkään ja laittoi uudelleen maate.

Vapaapäivän viettoa

Tänään oli niin tuskaisen kuuma, että antaa Sentille vapaapäivän. Tallille tulin silti ja suunnittelin suihkuttavani oriin viileällä vedellä ja käydä vähän läpi sen varusteita.

Ensi töikseni hain Sentin laitumelta ja talutin sen suoraa päätä pesukarsinaan. Ori tuli onneksi laitumelta hyvin mielellään ötököitä pakoon ja selvästi tykkäsi päästessään levähtämään viileään talliin. Rapsuttelin Senttiä hetken ja annoin sille pari kotoa pihistämääni porkkanaa. Hetken päästä otin letkun käteeni ja laskin hanasta vettä ensin kädelleni. Kun vesi oli sopivan viileää, muttei kuitenkaan kylmää, aloin kastella Senttiä alkaen kaulalta ja siirtyen kohti lautasia. Ori venytti ylähuultaan nauttien viilentävästä vedestä ja laittoi vielä silmänsäkin kiinni. Kun ruunikko oli kauttaaltaan kasteltu, hain harjapakista hikiviilan ja viilasin enimmät vedet pois. Talutin oriin hetkeksi karsinaansa ja laitoin sille hieman heinää eteen.

© greenchartreuse

Jätin harjapakin vesiboksin viereen ja menin kaivelemaan Sentin muita varusteita. Kaapin pohjalle oli kertynyt kaikenlaista rikkinäisistä loimista hevosenkenkiin ja päätinkin inventoida kaikki tavarat. Revin ensiksi kaiken käytävälle. Tallissa ei näyttänyt olevan väkeä, joten en uskonut olevani häiriöksi. Siirsin likaiset, rikkinäiset ja turhaksi jääneet tavarat yhteen pinoon ja käyttökelpoiset varusteet järjestelin takaisin kaappiin. Siirryin kasaamani pinon kimppuun ja erottelin siitä likaiset tavarat puhdistusta varten ja rikkinäiset roskiin. Pari käyttämättömiksi jäänyttä hyväkuntoista loimea, sekä vanhan riimun päätin pistää myyntiin ja pakkasin ikeasäkkiin odottamaan. Niistähän voisi saada rahat vaikka uuteen satulahuopaan. Puhdistuksen tarpeessa olevat loimet ja satulahuovat pakkasin eri muovikasseihin kotiinvietäväksi.

Palasin Sentin karsinalle mukanani satula, suitset, suojat ja harjapakki. Ori-parka luuli että oltiin lähdössä töihin ja katsoi minua silmät suurina. Ratsastamaan ei kuitenkaan lähdetty, vaan tarkoituksenani oli puunata kaikki tavarat kiiltäviksi. Aloitin satulasta ja suitsista, jotka puhdistin ensin satulasaippualla ja kiillotin sitten valjasrasvalla. Sillä aikaa kun hieman rasvasta tahmeat varusteet kuivuivat, puhdistin kaikki harjat karvoista hankaamalla niitä toisiinsa. Vanhan pakista löytyneen pesusienen viskasin roskiin ja pistin uuden hankintalistalle. Kun harjat, satula ja suitset olivat valmiit, vein ne paikoilleen satulahuoneeseen. Tämän jälkeen pesin vielä suojat, jotka olivat jääneet karsinan luokse ja sijoittelin ne kuivumaan Sentin karsinan ovessa olevalle loimitelineelle. Hain oriin kaapista kärpässumutteen ja suihkin sillä hevosen kauttaaltaan, ennen kuin vein sen takaisin laitumelle. Nappasin toiseen käteeni aiemmin pakkaamani kassit, jotka jättäisin autolle ja toiseen käteen otin Sentin.

© sk8geek

Päästin oriin irti portilla ja se ravasi pikaisesti muun lauman luokse laiduntamaan. Kärpäset eivät näyttäneet ainakaan heti käyvän sen kimppuun, tosin pianpa aineen vaikutus taas lakkaisi. Jätin riimun ja narun portin pielessä olevaan telineeseen ja palastin tallille. Kurkkasin vielä nopeasti olinko unohtanut mitään tallissa, jonka jälkeen nostin ikea-kassin ja loimikassit autoon ja kurvasin koti kotia.

Näin vietetään tehokas vapaapäivä! :)

Erikoispostaus: Miten Järviksen arki toimii

aikaisin aamulla töihin

Kuten monilla muillakin talleilla, myös meillä Järviluodossa on omat rutiinimme, jotka helpottavat päivittäistä elämää. Yleensä näin laidunkauden aikaan aamu alkaa hevosten liikuttamisella, sillä erityisesti tänä kesänä helteet ovat paahtaneet heti aamupäivästä alkaen. -Niimpä olen yleensä liikuttanut klo 06-08 välillä pari hevosta ja yleensä myös Anna on ratsastanut samalla kanssani oman osuutensa.

aamutarkastus

Aamutarkastuksen teemme n. klo 09.00 aamulla. -Käymme katsomassa jokaisen laitumen läpi, ja tarkistamme, ettei hevosilla ole haavoja tai että ne eivät onnu tai näytä muuten huonovointiselta ja mm. levitämme tervapohjaista ötökkämyrkkyä hevosiin. Yleensä me myös tilanteen mukaan tunnustelemme hevosten jalat pikaisesti läpi, jotta esim. turvotukset ja yms. huomattaisiin paremmin. Eritoten "oloneuvokset" tarkastetaan hyvin, sillä niillä ratsastetaan vähemmän ja niitä ei välttämättä tuoda talliin kuin pari kertaa viikossa, jolloin vammoja ei huomaisi hoitamisrutiinien yhteydessä.

Vesisankkojen ja -ammeiden täyttö tapahtuu samassa yhteydessä aamutarkastuksen kanssa. Laitumien luokse on raivattu pieni metsätie, jota pitkin pääsemme kuljettamaan vettä isossa säiliössä mönkkärin peräkärryssä, riittävän lähelle laitumia. Tämä tapa on todettu hyvin tehokkaaksi, joten samalla säästyy aikaa muihin päivän askareisiin.

hyvä kenttä hepan tiellä pitää

Aamutoimien jälkeen olemme yleensä joko pitäneet ruokatauon, tai sitten siirtyneet suoraan maneesin lanaamiseen ja kentän huoltoon. Kuumina kesäpäivinä sekä maneesin pohja että myös ulkokenttä kastellaan päivittäin pölyämisen välttämiseksi. Yleensä Anna on hoitanut tämän osa-alueen kokonaan, ja itse olen tehnyt sillä välin paperitöitä liittyen mm. kisojen järjestämiseen, palkkojen maksuihin ja täysihoitomaksujen arkistointiin.

lisäruokintaa loppukaudesta

Kentän huollon jälkeen, n. klo 13 hevoset saavat lisäruokinnan: liikutuksessa olevat hevoset majailevat samalla laitumella, joten ne on helppo ruokkia sankoista kauralla tmv. energiaa sisältävällä rehulla. Useimmiten loppukesästä jokaisella laitumella on kuivaheinäpaali, sillä yleensä laitumet ovat ja heinäkuun loppuun mennessä ehtineet nuupahtaa hieman. Kerran kesässä hevoset siirretään 1-2 viikoksi kokonaan tarhauksiin, jotta laitumet saisivat hieman levätä. Tarhauksissa kasvaa laidutamiseen sopivaa heinää myös jonkunverran, joten esim. arvokkaimmat kilpahevoset yleensä tarhaavat tallin pihassa läpi kesän. -Tarhaukset kuitenkin ovat niin isoja, että ne käyvät jopa pienestä laitumesta.

yöpuulle on hyvä mennä täydellä vatsalla

Seuraava lisäruokinta tapahtuu n. 20 aikaan illalla, jonka jälkeen n. klo 22 teen iltatarkastuksen. Iltatarkastuksella lisätään hoitavaa ötökkämyrkkyä tarpeen mukaan. Yleensä aamulla lisätty vesi riittää myös yön yli, jolloin vesiä ei enää illalla tarvitse täyttää.

kuvat © postauksen kirjoittaja