Jouluaaton taikaa

Kotitalossa käyvän jouluhumun lomassa (lue: koko suku käymässä) lähdin tekemään iltatallia. Tupa oli täynnä väkeä ja sainkin päivällä itselleni 12-vuotiaasta Hennasta ahkeran apulaisen jakamaan iltaheinät valmiiksi hevosille karsinoihin ja muutenkin auttamaan tallihommissa. Tämän lisäksi jokainen hevonen sai väkirehunsa, yhden piparin ja jouluomenan kuten meillä on perinteenä tehdä. Aikaisemmin päivällä olimme jo ehtineet kokeilla reki-ajelua Jaavan kanssa.

Hain hevoset sisään, talutellen niitä pareittain tai yksi kerrallaan, ihan hevosesta riippuen. Oli ihan mukava, kun moni hevonen tallusti ihmeen leppoisasti vierelläni, ilman hirmuista kiirettä, kuten yleensä. Ehkä niilläkin oli hieman joulumieltä ilmassa. Talli oli tip-top ja jäin kuuntelemaan hetkeksi rauhoittavaa rouskutuksen ääntä. Tallin omistajan ehdottomasti parhainta antia on juurikin tällaiset hetket, voisin sanoa että tuskin mikään voittaa tällaisia hetkiä.

Vaihdoin pari lyhdyssä ollutta tuikkua uusiin, ne olivat ehtineet jo palaa koko päivän ajan. Hetken rauhan jälkeen sammuttelin valot ja suljin ovet, siirtyen takaisin tuvan hälinään. Pian joulupukin olisi aika tulla jakamaan lahjat.

Rauhallista joulua ja uuttavuotta kaikille!

Rakas joulupukki, tänä jouluna tahtoisin lahjaksi kantakirjapalkinnon ..

Niinhän sitä sanotaan, että joulu on rauhoittumisen ja rentoutumisen aikaa. Toista sitä on meillä, kun aaton aattona on tiedossa Tepan kantakirjatilaisuus ja omistaja meinaa kuolla stressiin. Toivoa vaan sopii, että aattona saadaan juhlia hyvin palkittua ponia tai vähintäänkin sitä, ettei Tepa ole tilaisuudessa jyrännyt kenenkään yli.

Ei tässä jouluvalmisteluihin ole hirveästi kerinnyt paneutua, kun kaikki aika menee Tepan valmisteluihin. Kyllä tässä on jo saanut hössöttäjän maineen talliporukan keskuudessa, kun yrittää epätoivoisesti eliminoida kaikki riskitekijät (lue: Tepa näyttää tarhaan vietäessä michelinmieheltä kaikkine miljoonine loimineen ja suojineen).

Olen kuitenkin päättänyt, että Tepa saa oleskella melko vapaasti ilman rasittavia treenejä ennen h-hetkeä. Tänään ajattelin kuitenkin maasta käsin hieman valmistella tammaa, sillä viimeisimmistä näyttelyistä on jo aikaa ja Tepan kanssa on tehty paljon töitä ratsain. Sen verran joulumieltä olen kuitenkin haalinut, että tarjosin Tepalle piparin ennen kuin sujautin näyttelysuitset tamman päähän ja talutin sen maneesiin.

Ihmiset ovat varmasti kiinni jouluvalmisteluissa, kun maneesi oli tyhjillään. Talutin Tepan maneesiin niin, että näin koko ponin sivuprofiilin peilistä. Tarkoitukseni oli saada tamma keskittymään ainoastaan minuun seisoessaan siististi kaikilla neljällä jalallaan. Palkitsin Tepan porkkanan palalla ja kehuilla joka kerta, kun se seisoi rauhallisesti paikoillaan korvat hörössä ja odotti, mitä siltä seuraavaksi pyydetään. Kehuin tammaa vuolaasti, kun se keskittyi aivan superhyvin verrattuna siihen, miten se useimmiten koheltaa ja keskittyy kaikkeen muuhun paitsi olennaiseen.

Tepan suurin kompastuskivi maasta käsin käsitellessä tuntuu olevan ravin esittäminen, kun innokkaalla tammalla on tapana jyrätä esittäjänsä yli suurine liikkeineen. Usein Tepa myös innostuu hieman liikaa ja ravi tuppaa jännittymään sen korskuessa ja viskoessaan päätään. Maneesin puolikkaalla tein tehtävää, jossa pitkät sivut esitettiin ravissa ja lyhyet sivut käynnissä. Ensimmäisellä kerralla Tepa ampaisi pitkällä sivulla raviin kuin tykinkuula ja sain tosissani juosta tamman perässä, etten kaatuisi turvalleni. Muutaman terävän nykäisyn ja äänellä rauhoittamisen jälkeen tamma hieman rentoutui ja tajusi, ettei sen tarvitse viilettää kuin tuulispää. Seuraava pitkä sivu meni huomattavasti rennommassa ja parempitempoisessa ravissa, ja kehuin Tepaa vuolaasti. Toistin harjoitusta muutaman kerran niin, että Tepa pysyi tasaisen rauhallisena ja rentona koko ajan ja pyrin itse juoksemaan mahdollisimman irti tammasta ja antamaan sille tilaa. Olin varsin tyytyväinen Tepan suoriutumiseen ja esitin ravia vielä muutaman kerran lävistäjällä ennen kuin talutin tamman takaisin talliin.

Ennen kuin lähin ajelemaan kotia kohden, silittelin Tepan kaulaa ja syötin sille vielä yhden joulupiparin. “Ehkä se joulumieli vielä löytyy”, kuiskasin Tepan korvaan ja jätin tamman nauttimaan päiväheinistään.

- Miia Maria & Tepa

P.S. Hyvää joulua ja railakasta uutta vuotta koko Järviluodon poppoolle! <3

Uusi koti

Roosa saapui Järviluotoon

Rose-Marie fan Hades, oma ratsuni, tuli Järviluotoon 20.12.2012. Matka oli pitkä ja tiet liukkaita, sillä viime yönä oli ollut pakkasta ja meidän oli lähdettävä heti aamusta, jotta illaksi ehdittäisiin Järviluotoon, Kuopioon. Matkamme alkoi tamman kasvattajan kotitilalta ja sen pituus kävi aika lähelle jopa kuutta tuntia. Matkan varrella sekä hevonen että auto tankattiin huoltoasemalla monia kertoja ja Roosalle kertyikin sitä elämänkokemusta. Saavuimme Järviluotoon illalla, jäätyneinä ja nälissämme. Taru kuitenkin työnsi käteeni kupillisen kuumaa kaakaota ja näytti meille mistä löydän Roosan karsinapaikan.

Uusia kavereita?

Iltaruokinnan aikoihin alkoi tallissa olla elämää. Roosa huusi ja potki karsinan seiniä hulluna. Kyllä, onhan prinsessankin aina testattava, onko oma vuode pehmeä. Roosa testasikin, kestävätkö karsinan seinät. Hienoksi aluksi tamma uhkaili molemmille vierustovereilleen ja luimisteli vielä ruoka-aikaankin, mutta kun Anna oli tiputtanut herkut kaukaloon, alkoi lajittelu. Tamma heitteli olkia sinne tänne karsinassa ja tonki ruokakupista vain parhaat kauranjyvät. Pakollista oli myös karsinan ohi kulkeville uhittelu, sillä omaa gourmet-herkkuaan Roosa puolustaa aina yhtä häijysti.

Hyvää yötä, viimeinen mammutti...

Roosa oli päivän jälkeen väsynyt, mutta vein sen vielä hetkeksi tallin käytävälle harjattavaksi, niin se tuntisi olonsa turvallisemmaksi ja rentoutuisi uudessakin paikassa. Tamma oli hoidettaessa hieman varuillaan, ja vaikka kuulin kuorsausta ja tuhisemista muista karsinoista, Roosa seisoi käytävällä ryhdikkäänä ja käänteli korviaan. Pian tammaakin alkoi tosiaan väsyttää ja talutin sen karsinaansa. Tamma rojahti karsinan pohjalle ja piehtaroi. Pian se väsähti ja alkoi kuorsata. Minun oli pakko lähteä kotiini, joka oli onneksi aika lähellä. "Hyvää yötä", kuiskasin tammalle ja suljin tallin oven perässäni.

Otan haasteen vastaan!

Oli ihan pakko kokeilla, pääsenkö kunnolla porukkaan mukaan ja ottaa haasteen vastaan. Laitankin kädet sauhuamaan. Innostuinko tarinankirjoittelusta liikaakin?

21.12.2012

Musta pää ilmestyi karsinan oven rakoon avatessani sen. Utelias turpa tutki minut varpaista otsaan, ennenkuin yritti tarttua hampaillaan takkini hihaan. Pelkkä voimakas 'EI' riitti, tamma säikähti ääneni nousua ja pakeni karsinan takaseinään tietäen tehneensä väärin - mutta siitä suuremmin välittämättä. Heiluttelin kärsimättömänä harjaa kädessäni, mutta prinsessatammani vain käänsi uhkaavasti takamuksensa ovea kohti, jonka pieleen nojasin. Naurahdin sille ja suljin oven perässäni. Viskasin vihaisena harjan takaisin laatikkoon. "Ole sitten paskanen..." mutisin itsekseni matkalla satulahuoneeseen. Olin törmätä Hurmurin omistajaan, jolle mutisin pahoitteluni ja jatkoin matkaa tuntien naisen mulkoilun selässäni. Hemmetin kaakki, aiheutti minulle ennenaikaisia harmaita hiuksia. Tunsin itseni yhtäkkiä tavallista vanhemmaksi.

Ryystin joutessani kupin kaakaota, huuhtelin mukini ja siirryin verkalleen takaisin Roosan karsinan luo. Nappasin uudestaan harjan käteeni ja astuin rohkeasti sisään karsinaan. Tamma tarjosi yhä persaustaan minulle, mutta livahdinkin nopeasti sen ohitse ja aloitin riuskoin vedoin harjaamaan hevosen kaulaa. Rooseliini hämmentyi silminnähden, jännittyi ja jäi katselemaan puuhiani. Hetken harjailtuani tammakin tosin rentoutui ja uskalsin itsekin luottaa  mamin pikku prinsessaan.

Pujotin tammalle ohjattomat suitset ja talutin sen tallikäytävälle. Kiinnitin sen naruilla molemmille puolille käytävää ja hain koulusatulan. Laskin satulan varoen tamman selkään, vaikka tiesinkin sen olevan jo tottunut uuteen omistajaansa ja hänen ei-niin-pehemisiin liikkeisiinsä. En kuitenkaan tahtonut ottaa riskiä, että neidillä naksahtaisikin päässä tapojeni takia... Hitaasti kiristin satulavyötä yksi reikä kerrallaan. Roosan selässä olin käynytkin jo useamman kerran ja se oli alkanut oppia olemaan vielä enemmän kunnolla, vaikka olikin vaativa opetettava. Tahdoin itse kokeilla tämän neidin vaativuutta uudessa paikassa ja laittaa sen tiukalle. Kiinnitin vielä ohjat suitsiin ja painoin itselleni kypärän - normaalia tiukempaan - päähän. Sitten irrotin tamman naruista ja talutin tyhjälle kentälle.

Kiristin vielä satulavyötä, laskin rauhallisesti jalustimet ja mittasin ne sopivan pituisiksi. Yrittäessäni nousta selkään Rose oli kuitenkin jo matkalla eteenpäin. Rauhoittelin tammaa, pyysin sitä peruuttamaan muutaman askeleen ja seisotin sitä hetken aikaa paikallaan, ennenkuin yritin uudestaan. Tamma seisoi nyt - kärsimättömänä, mutta seisoipa kuitenkin - paikallaan siihen asti, että pääsin selkään. Se ei kuitenkaan jäänyt odottamaan käskyäni vaan lähti pyyhältämään eteenpäin. Jouduin taas pysäyttämään ja peruuttamaan tamman kanssa. Nyt se malttoi seistä paikallaan odottaen lupaa päästä liikkeelle.

Painoin pehmeästi pohkeeni tamman kylkiin ja se lompsutti laiskaa käyntiä eteenpäin pitkin uraa. Roosan askellus oli täysin erilaista, kuin sekopäisen orini Pommin. Tamman tasapaino oli hiukan kehitysvaiheessa onnettomuuden jälkeen, ja sen huomasi. Se yritti korjata horjuvia jalkojaan vauhdilla, ja sen askel oli pitkä ja vetävä. Se nautti liikkua eteenpäin, vaikka sillä olikin huomattavasti painoa selässään. Ensimmäinen kunnon ratsastus onnettomuuden jälkeen.

Annoin Roosan kävellä pitkin ohjin melko pitkän aikaa molempiin suuntiin. Kiristäessäni ohjia tunsin hevosen allanikin jännittyvän. Jätin ohjat melko löysälle, pidin vain hellä tuntuman suuhun. Nyt kun olin itse löytänyt tasapainon tamman selässä, pystyin auttamaan sitä löytämään pikkuhiljaa omansa. Teimme paljon kaarevia uria, ympyröitä ja voltteja. Asetin ja taivutin tammaa vuoronperään molempiin suuntiin. Tunsin sen selän pyöristyvän, kun se alkoi kuunnella apujani ja mietin miksi siitä oli sanottu, että se olisi vaikea. Suoralla uralla pyysin Roosan raviin.

Tamma ponnahti eteenpäin ja lähti täysin hallitsematonta kiitoravia ympäri kenttää. Se puri hampaat kuolaimeen ja ravasi pää pystyssä harja hulmuten. Tammalla oli hieman omahyväinen ilme, voin vaikka vannoa sen, kun se kiikutti minua ympäri kenttää. Annoin ohjan pudota löysäksi - tiesin pidättämisen turhaksi. Roosa ei kuuntelisi ohjaa, nyt kun se oli innostunut. Onnekseni tamma kulki vasta ravia, mutta ei menisi kauaa, kun se rikkoisi laukalle, ellen nyt saisi sitä hallintaani. Puolipidätteillä ja vähän vahvemmillakin pidätteillä aloin saada neitiin vähän tuntumaa. Tamma alkoi hidastaa tahtiaan, selvästi kummastuneena siitä, mitä oikein väkertelin siellä selässä. Ohjailin tammaa painoavuilla kaareville urille, jotta saisin siltä vähän vauhtia pois. Kun Katriina oli saatu hidastamaan tahtia ja tarpeeksi hämmennyksiin nappasin ohjat tuntumalle ja pidätin. Hevonen seisahtui niille sijoilleen.

Rapsutin sen kaulaa tuuhean harjan alta ja hymyilin itsekseni. Sainpahan vastauksen kysymykseeni. "Voi teitä angstiteinejä..." supisin tammalle pyytäessäni sitä käyntiin. Kävelimme muutamia kierroksia kumpaankin suuntaan pitkin ohjin. Sitten pysäytin hevosen ja liuin varovasti alas selästä. Tamma heilautti päätään ja pärskähti, kuin huokaistakseen että 'onneksi se on ohi'. Nauroin tamman reaktiolla nostaessani jalustimia ylös - urpo mikä urpo.

Talutin tamman talliin ja hoidin sen nopeasti pois, en tiennyt kuinka kauan hyvä onneni - ja Roosan hyväntuulisuus - kestäisivät, enkä tahtonut koetella tikulla jäätä. Sitten talutin henkisesti uupuneen hevosen laitumelle. Se heitti ilmaan muutaman kipakan pukin, kuin hasitatellakseen minulle. Huiskautin sille vain kättäni ja palasin tallille päätäni puistellen. Kaikenlaisiin soppasörsseleihin minäkin lusikkani tungen. Olin tyhmänä mennyt lupaamaan että kuntoutan - ja ostan - kokeneen, mutta onnettomuudessa olleen tamman, joka oli vihdoin kunnossa. Oliko siinä järjen hippustakaan? En usko.


Näin. Nyt on haastekkin pois tieltä.

Rolle on ikiunessa

Järviluodon torinhevosjalostuksen ehdottomasti merkittävin hevonen on nyt nukkunut ikiuneen. Rollelle ehti kertyä ikää 25 vuotta ja se palkittiin mm. yleis- että KRJ:n laatuarvostelussa. Jälkeläisiä Rollelle kertyi peräti seitsemän kappaletta ja nyt ori näkyykin melko hyvin torinhevosten suvuissa. Viimeisen elinvuoden aikana alkoi ilmestyä ties minkälaista vanhuuden vaivaa täysin syyttömistä ontumista kaihiin asti, joten katsoin parhaaksi tämän ratkaisun.

Vaikka Rolle onkin nyt poissa, haaveenani on luoda siihen pohjautuva sukulinja molempiin torinhevostyyppeihin. Vielä on paljon työsarkaa edessä, jotta esim. ensimmäiset kolmipolviset kasvatit syntyisivät. Tällä hetkellä kuitenkin keskitytään lepokauden pitämiseen ja varmasti menee hetki jos toinenkin, että talli ei enää tunnu tyhjältä ilman Rollea.

Vauvauutisia

Kauniisti pyöristynyt ja tiineyden aikana selvästi aikuistunut Maddy pullautti joulukuun ensimmäisellä viikolla maailmaan sievän ruunikon orivarsan! Odotettu varsa syntyi vähän etuajassa, mutta oli silti jo syntyessään melko isokokoinen - eikä ihme, hevoslapsen isä kun on 172-senttinen. Maddy hoiti synnytyksen ongelmitta yön pimeinä tunteina, eikä eläinlääkäriä tarvittu. Varsa oli jaloillaan reilun tunnin kuluttua syntymästään ja sen imemisrefleksi on ollut heti alusta alkaen voimakas. Maddy hyväksyi tulokkaan nisilleen nopeasti, ja äiti ja poika voivat molemmat hyvin. Näin tamman omistajan roolissa en siis voisi olla tyytyväisempi!

Vauvan omistaja Yhdysvalloissa halusi toki heti kuvia ja strategisia mittoja uusimmasta hevosestaan, ja minä niitä auliisti hänelle sähköpostitse lähetin. Vastausviestissä tuli paitsi ihailuja myös pojan nimi, Modern Misfit. Pikku Fit tulee kuulemma vielä valloittamaan maailman laukkaradat. Minun tehtäväni on nyt antaa pojalle parhaat mahdolliset eväät elämään, jotta se kahden vuoden päästä painaa rapakon takana hiekkaradoilla kovempaa kuin kukaan muu. Vaativa homma, mutta tämän varsan kanssa minua ei huoleta mikään - se on vahva ja voimakas niin rakenteeltaan kuin luonteeltaankin, ja vauhtia piisaa jo tallipihassa.

Maddyn seuraava astutus ei ole vielä selvillä. Pikkuvarsaa ei tietenkään lähdetä heti lennättämään äitinsä uuden sulhon perässä ympäri maailmaa, mutta todennäköisesti Maddyn entinen omistaja haluaa toisen astutuksen jo vuoden sisään. Nähtäväksi jää, miten käy. Varma on vain se, että suunnilleen kuuden kuukauden kuluttua joudun luopumaan Fitistä ja siinä vaiheessa, kun se juoksee laukkaradoilla, on Maddylla jo toinenkin lapsi - jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Operaatio: rikkinäiset loimet

Tässä lähiaikoina on satanut välillä lunta, välillä räntää ja välillä vettä, joten voitte kuvitella, mikä työ tarhojen kanssa ja hevosten jalkojen huollossa on, sekä loimituksessa. Tarhojen pohjat on tehty pääosin hiekasta, niin että meidän pitäisi välttyä pahimmalta kurahelvetiltä, mutta valitettavasti suurimpia tarhoja ei ole voitu pohjustaa näin kokonaan. Porttien pielet sentään on pysyneet hyvänä, sillä vaikka muutama näistä isoista tarhoista onkin nurmipohjaisia, porttien edustat on tehty hiekkapohjaisiksi.

Talvi on viivästynyt todella paljon, ja nyt onkin sitten jouduttu oikein tehona käyttämään sadeloimia. Ja voitte arvatakin mikä rumba siitä tulee, kun yksi nuorukaiseni on keksinyt leikin: hajota loimet. Mammuttikarvaa en treenaavien hevosten anna kasvattaa, joten loimitukselta ei oikein voi välttyäkään tällaisilla keleillä. Kiljahtelen vähintään joka toinen kerta hevosia hakiessa kauhusta, kun saan huomata Bean repineen joko oman tai tarhakaverinsa loimea vielä entisestään.. Jos ei muuta, niin ainakin pääsen harjoittelemaan ompelijantaitojani. Minusta tuntuu, että jos tammuska ei ala kyllästyä harrastukseensa, pitää minun erottaa se muista hevosista, jolloin vahingot jää pienemmiksi..

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Kyllä on omistaja sanoinkuvailemattoman ylpeä, kun kuulee muilta tallilaisilta, mitä ilkeyksiä Tepa onkaan kehitellyt, kun minun valvova silmäni ei ole ollut paikalla .. 4-vuotiaaksi kääntyneestä ja kilpauransa aloittaneesta ponitammasta on kasvanut varsinainen maanvaiva. Sormet ristissä toivon, että neiti edes vähän oppisi käytöstapoja vuosien lisääntyessä, mutta tuskin siitä koskaan mitään täydellistä mammanmussukaa tulee. Luojan kiitos neiti on sentään kaunis ja menestyy loistavasti niin kilpakentillä kuin näyttelyissäkin.

Työntekijöille tiedoksi, että henkensä uhalla tämän tamman kanssa ei tarvitse missään nimessä pelata; jos se pitäisi hakea tarhasta pois ja tuntuu siltä, että neiti aikoo taistella vastaan viimeiseen hengenvetoon asti niin minun puolesta sen saa jättää vaikka yöksi ulos opettelemaan käytöstapoja. Tai no, eihän Tepa koskaan oikeasti ketään satuta, mutta osaa olla sitäkin ärsyttävämpi. Taitava näyttelijä se on, kun ainakin ensikertalaiset tuppaavat kiertämään tamman aika kaukaa (;

Tänään tuli vietettyä pitkästä vähän enemmän aikaa Järviluodon maisemissa Tepan kanssa. Nuori tamma on meinannut jäädä vähän huomioitta, kun omalla tallilla on tällä hetkellä useampi huomiota kaipaava varsa ja parempaan ikään ehtineitä on kovasti valmisteltu laatuarvosteluja varten. Aamulla saapuessani talliin kahdeksan aikoihin oli siivoustoimet jo täydessä vauhdissa. Tepa näytti käyskentelevän tarhassaan melkoisen energisen näköisenä, joten päätin auttaa siivouksessa ja antaa neidin rauhassa purkaa pahimpia höyryjä ulkona. Tarkoituksenani oli uhmata korkeampia voimia ja lähteä rauhalliselle (yeah right ..) maastolenkille ilman satulaa.

Kymmenen aikoihin lähdin tarmoa täynnä noutamaan kaunista ponitammaani tarhasta ja kuten aina nähtyään minut se pinkaisi tarhan perimmäisimpään nurkkaan ja mulkoili minua ilkeästi. Onnekseni tällä kertaa Tepa ei jaksanut hippaleikkiä kamalan pitkään, kun kaivoin taskustani esiin mehevän omenan. Tamma on niin herkkupylly, että pelleily loppuu siihen paikkaan, kun jotain hyvää on tarjolla. Matka tarhoilta talliin vei harvinaisen kauan, kun Tepalle täytyi ainakin kahdeksan kertaa ilmoittaa ettei taluttajan yli ole tarkoitus stepata. Karsinan sijaan vein neidin suoraan pesupaikalle kuntoon laitettavaksi. Tällä kertaa Tepa oli tarhaillut energisyydestään huolimatta suhteellisen siististi, joten suin sen kauttaaltaan erittäin pikaisesti ja laitoin suojat jalkoihin. Suitsien laitosta kehkeytyi melkoinen show minun yrittäessä epätoivoisesti saada otetta tamman yläilmoihin nostamastaan päästä ja Annakin päätti jäädä seuraamaan esitystä kovaan ääneen nauraen. Viimein Tepa oli siinä kunnossa, että uskaltauduin ohjaamaan sen ulos tallista ja hyppäämään sen paljaaseen selkään kentän laidalla olevalta jakkaralta.

Ilma oli varsin mainio. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämpötila oli muutaman asteen pakkasen puolella. Tepan paljas selkä lämmitti mukavasti ja se lähti liikkeelle harvinaisen rauhallisesti. Lähdin kävellen tamman kanssa etelään päin tarkoituksena pyöriä ihan vain tallin ja tarhojen lähimaastossa. Tamma oli ansainnut treenittömän päivän upeasta kisamenestyksestä johtuen. Tepa oli jopa pelottavan rauhallinen, joten uskaltauduin siirtämään sen raviin melko pian. Sen tuntuessa edelleen kuuliaiselta ja odottavalta, annoin sen venyttää kaulaansa ja selkäänsä ja ratsastin hieman pidempää ravia. Päätin, että käymme lähimmällä laukkapätkällä ja palaamme samaa reittiä takaisin. Ennen laukkasuoraa otin tamman käyntiin ja ratsastin sitä hieman kokoon, jotta se ei ihan täysin karkaisi alta laukkapätkällä. No, eipä siitä mitään hyötyä ollut vaan siihen asti rauhallisesti käyttäytynyt tamma otti jalat kirjaimellisesti alleen ja pinkaisi täyteen vauhtiin ennen kuin kerkesin itse edes laukkaa ajatella. Siinä oli hallittu ja koottu kouluhevosen laukka kaukana, kun tamma pinkoi minkä jaloistaan pääsi ja minä keikuin selässä kovaan ääneen kiroten ja yrittäen kaikin voimin saada laukan edes jotenkin hallintaan.

Viimein sain tamman hallintaan, kun se meinasi kaatua omiin jalkoihinsa ja pysäytin sen, jotta pystyin hetken hengähtämään. Haukuin Tepan täydelliseksi idootiksi kääntäessäni sen takaisin kohti tallia, mutta hetken päästä nauroin jo tapahtuneelle ja kiitin luojan minulle suomasta erinomaisesta tasapainosta ja reaktionopeudesta. Joskin tällaisen tamman kanssa nuo ominaisuudet kehittyvät väkisinkin. Takaisin tallille ratsastettiinkin sitten kaunista koottua käyntiä kieli keskellä suuta. Riisuin tammalta suojat ja suitset pikaisesti ja vein sen takaisin tarhaan.

Huolsin ja pesin Tepan varusteet, jonka jälkeen jäin vielä tallille auttamaan kentän ja maneesin huollossa sekä päiväruokinnassa.

Mietteitä uudesta kodista

- Sirrirrirrirsirriiiii, sirputin tammani tarhan laidalla, ja vähän kaihoisasti liinakko tammani jätti kaverinsa ja lähti tallustamaan luokseni. Se työnsi turpansa tarhan aidan yli ja tökkäisi minua päähän. Se hamuili tukkaani pipon alta, hassu tyttö tykkää lutkuttaa sitä.
- Mitäs sulle kuuluu? Iskä lähetti terkkuja, suputin tammalleni ja rapsutin sitä hellästi korvan takaa. Tamma vain mutusteli hiuksiani, kunnes hellästi vedin ne sen suusta ja pujahdin tarhan puolelle. Laitoin Sirrille riimun päähän ja kliksautin riimunnarun siihen kiinni, ja sitten lähdimme. Sirri heitti vielä kaihoisan katseen tarhaan jäävälle ruunikolle kaverilleen sulkiessani portin, mutta lähti sitten korvat hörössä mukanani talliin.

Isänpäiväsunnuntai oli tallilla hiljainen, taisivat kaikki olla syömässä kakkua läheistensä kanssa. Se huono puoli oli tässä asumisessa kaukana kotoa, ettei tällaisista lyhyiden viikonloppujen perhejuhlista oikein päässyt nauttimaan. Harjailin Sirriä käytävällä ja mietiskelin.

Järviluoto oli osoittautunut maineensa veroisaksi paikaksi. Sirri sai mielettömän asiantuntevaa hoitoa, se oli edennyt viikottaisen ratsutuksen ansiosta koulutaidoissaan valtavasti (nykyään se esimerkiksi nosti laukan jo todella sievästi, ei enää kiitoravin kautta) ja täällä oli vieläpä vallattoman hyvä talliporukka, jonka kanssa normiarkipäivänä vierähti reilusti ylimääräistä aikaa, kun jäi suustaan kiinni. Itsekin olin siis viihtynyt tallilla, vaikka toki hevosen paras oli aina se tärkeämpi.

Havahduin siihen, että olin harjannut samaa kohtaa Sirrin lautasella jo niin, ettei se tullut kuin likaisemmaksi, joten jatkoin putsaamalla kaviot ja heitin tammalle sitten varusteet päälle. Tänään vuorossa olisi ensin puolisen tuntia rentoa ympyröillä ja kahdeksikolla pyörimistä kentällä ja sitten ravi-käyntilenkki maastossa. Kun kerrankin ei satanut!

Raskaita päätöksiä

Terja täyttää tänään 24-vuotta, ja valitettavasti terveydentilassa olisi hieman toivomisen varaa. Hyvästä ruokahalusta ja syömisestä huolimatta tamma on hoikanpuoleisessa kunnossa, eikä meinaa saada 'lihaa luiden päälle' millään. Lähes päivittäisestä liikuttamisesta huolimatta Terjan lihakset ovat myös alkaneet tippua kokonaan, mutta ensin ajattelin tämän liittyvän vain normaaliin vanhenemiseen. Kuitenkin nyt asia alkoi huolestuttamaan minua enemmän, joten varasin ajan eläinlääkärille viime viikolle, ja nyt diagnoosiksi tuli selkeä Cushingin tauti.

Toistaiseksi vielä pohdin, mitä teen tamman kanssa, sillä se on minulle erittäin rakas. Terjalla kuitenkin on ikää jo melko paljon, mutta taudista huolimatta se voisi saada vielä vuosia onnellista elinaikaa pergolidimesyllaatti-lääkityksen avulla. Jalat ja muu kroppa Terjalla on onneksi kunnossa, joten tästä ei tarvitse huolehtia. Taivutuskokeissa tamma ei edes reagoinut lainkaan, joten pientä kulumaa kummempaa hevosella ei edes voi olla.

Näillä näkymin lääkitys aloitetaan ja katsotaan kuinka se vaikuttaa tammaan. Jos Terja vastaa siihen hyvin ja odotuksien mukaisesti, sitä voidaan jatkaa vielä vuosi tai pari hevosen kunnon mukaan. Joss Terja pysyy tyytyväisenä ja alkaa voimaan paremmin, en näe lääkitykselle mitään estettä, mutta jos sen vointi heikkenee selvästi tai se ei ala muuttua nykyisestä paremmaksi, saa rakas muumimammani laukkailla taivaslaitumille, sen sijaan että joutuisi kärsimään turhia tuskia.

-Taru

Murre ja Uppe vaihtaa maisemaa

Syys-lokakuussa olen kokenut liian monta kertaa seuraavanlaisen tapahtumaketjun: näen keimailevia, silkkisen puhtaita suloturpia kun kävelen kentän ohi talliin. Tallissa tuoksuu menestys. Otan rämäriimun naulasta ja lompsin ulos. Tarhoissa hevoset on pakattu talvitakkeihin vaikka on vasta lokakuu. Ettei vain mamman mussukat vilustu. Minun tuhruinen pörröpää kierii pienessä mutalammikossa diivapuokkien nyrpistellessä sieraimiaan. Bling bling-timantit riimuissa sädehtien nuo pumpuliponit seisovat tarhojen ovilla odottaen, että äiti tulee hakemaan turvaan sisälle. Ja mitä tekee Murre minut nähdessään? Nousee lammikosta, ravistelee vähän ja syöksyy pierupukkilaukassa karkuun. Ettäs kehtaa.

Kun olen saanut urhean suomiorini talliin ja päässyt aloittamaan harjauksen, seuraan sivusilmällä, kuinka joku ottaa luksushoitopakista luksuspehmeän luksusharjan, ja sivelee sillä hieman enkeliratsunsa herkkää kylkeä. Minun oma hoidettava kuopii maata ja nappaa minua takinhihasta. Innostun leikkimään sen kanssa ja hetken riehuttuamme ryhdistäydyn. Luksusratsukko on jo pukemassa, kun me vasta aloittelemme mutapaakkujen poistoa. Pistän töpinäksi ja saan kuin saankin suurimman osan mudasta irti. Ei se ole niin justiinsa.

Pukeminen tuottaa meille vähiten ongelmia. Satula selkään, suitset päähän ja menoksi. Äitin mussukalle sen sijaan tulee ensin huopa, sitten romaani, sitten satula ja vyö, kaikki erityislaatua. Suitsiin kiinnitetään apuohjat, rintaremmi ja varmuuden vuoksi vielä korvasuojat korviin. Pintelit täytyy kääriä jalkaan, nekin sävy sävyyn kaiken muun kanssa.

Lähdemme yhtä aikaa maneesiin: pumpulienkelipari edellä ja me perässä pitäen välllä tuumaustaukoja kun Murrea nyt vaan sattui kiinnostamaan eteenpäin kävelemisen sijaan hevoskuljetusauto. Maneesilla hyppään selkään ja tuherran jalustimien kanssa tovin. Luksusratsukko on jo täydessä tohinassa uralla.

Ja sitten seuraa tunti tehokasta työskentelyä. Pumpulipuokki kulkee kokoajan sievänä pakettina piffit ja paffit ja näyttää kuin ratsastaja vain leijailisi selässä. Meidän tehokas työskentely taas tarkoittaa sitä, että Murre saa suuret kiitokset mikäli siirtyy raviin kun minä pyydän ja pysähtyy kun haluan. Siirtymiset taitaa olla ainoa juttua, jossa me olemme nykyään Murren kanssa samalla aaltopituudella. Tänään kaikki on vielä asteen vaikeampaa, kun yritän pysyä piffipaffiratsukon tahdissa.

Tunnin jälkeen poskeni punoittaa, hengitys ei meinaa millään tasaantua ja tunnen kuinka hiki suihkuaa ympäri kehoa. Luksusratsukko näyttää yhtä sievältä kuin alussakin, hevonen on rento ja ratsastaja omahyväisen tyytyväinen. He kävelevät hetken ja poistuvat talliin. Minä ja Murre joudumme jolkottelemaan vielä tuplasti enemmän, koska Murre sen kun puuskuttaa.

Herää kysymys: mitä me teemme täällä? Oikeastaan on tullut aika sanoa hyvästit.

Meillä on ollut todella ihanaa Järviluodon asiakkaina. Olemme saaneet mahtavia vinkkejä valmentajilta ja kaikinpuolin olen ollut todella tyytyväinen. Nyt kun Murre alkaa jo siirtyä kisakäytöstä harrasteluun, minusta tuntuu ettemme tarvitse luksuslukaalipalveluita enää. Meille taitaa tulevaisuudessa riittää maastot ja takapihatalli. Kiitos koko talliporukalle kaikista mahtavista hetkistä, suosittelen Järviluotoa jatkossakin kaikille jotka tallipaikkaa etsivät, olette mahtava talli, vaikkette tällähetkellä vastaakkaan minun ja Murren tarpeita.

 Iso kiitos ja näkemiin!

Ps. Älkää ottako tätä liian tosissanne, ehkä vähän heitin glamouria yltiöpaljon tuonne sekaan ;)

Voitto kotiin!

Kun 02.10. lähdin viemään pientä ja levotonta welsh tammavarsaa Lai'e Welshiin neidin ensimmäisiin näyttelyihin, en edes syvimmässä alitajunnassani uskonut, että Järviluotoon palattaisiin luokkavoittajana ja irtoSERT taskussa. Ei ole ihmeiden aika ohi.

Tepa on heti syntymästään asti ollut äärettömän vilkas tapaus, joten näyttelyihin lähdettiin lähinnä sillä asenteella, että tyytyväisiä ollaan, jos esittäjä on päivän päätteeksi elossa ja tuomari ei ihan täysin tyrmää neitiä. Tepa sai tuomarilta todella paljon kiitosta ja hän uskoo, että tammasta tulee vielä todella upea tapaus. Esittäjä lienee eri mieltä asiasta löydettyänsä itsensä kehää reunustaneiden kukka-asetelmien seasta katselemasta kuinka rautias tammavarsa ravaili ylväänä vapaana ympäri kehää.

Welshien taso on nykyään niin järjettömän kova, että palkintoon ollaan tyytyväisiä, vaikka BIS-sija jäikin tällä kertaa saavuttamatta. Ehkä sekin sieltä vielä joku päivä napsahtaa - pienen tapakoulutuksen jälkeen (; Serti kuitenkin oikeuttaa kantakirjakelpoisuuteen, joten Tepan kanssa suunnataan varmasti seuraavaan kantakirjatilaisuuteen ja katsotaan, miten neidille siellä käy.

- Miia Maria & Tepa
http://siiseli.net/miiamaria/tepa.html

Remppaa pukkaa

Järviluoto on nyt keskellä täydellistä remonttia ja ei voi sanoa muuta kuin huhhuh, hieman ehkä aliarvioin projektin suuruuden :D.

Nyt on kuitenkin ja hommat ihan hyvällä tolalla, itse olen aika pitkälle saanut keskittyä hevosten liikuttelemiseen paikasta toiseen, niin että ammattilaiset voivat hoitaa remontin kunnialla loppuun. Toki itsekin tulee häärättyä ties mitä pientä ja sainpahan vihdoin muutettua myös lähistön hylätyn mummonmökin asumiskelpoiseksi aitaksi.

Uusien tarhojen rakennus on nyt menossa puolivälissä, vaikkakin pohjat on tarkoitus tehdä lopulliseen kuntoonsa vasta ensi kesänä. Laajennuksen myötä on myös tarkoitus palkata toinen tallityöntekijä ainakin osa-aikaisesti. Ensi kuussa (toivonmukaan) Järviluotoon on tulossa vieraileva valmentaja aivan muualta päin Suomea :).

-Taru

Astutusreissu täysiverisen tapaan

Kutakuinkin kuukausi sitten sain erittäin tervetullutta sähköpostia. Viesti sisälsi tiedot orista, jonka olisi määrä astua Maddy heti, kun se tulee kiimaan. Minullahan on tamman ex-omistajan kanssa sopimus, jonka mukaisesti hevonen on minun, mutta hänen valitsemistaan oreista syntyneet Maddyn kolme ensimmäistä jälkeläistä hänen. Tammani ensimmäisen miehen valintaan minulla ei siis ollut osaa eikä arpaa, mutta enpä olisi parempaa päätöstä itse osannutkaan tehdä – Farleigh Acresin omistama maileri Rapid Riddle on nimittäin upeasti menestynyt ja aivan uskomattoman komea! Farleighin orit astuvat tammoja vain luonnonmukaisesti, mikä tarkoitti sitä, että Maddylla olisi edessään pitkä matka Yhdysvaltoihin ja takaisin. Voin sanoa, että kyllä jännitti!

Maddy ei kovin kauaa jaksanut tuon orhin tapaamista odotella, sillä kiiman merkit alkoivat näkyä pari viikkoa viestin vastaanottamisen jälkeen. Hädissäni soittelin tamman entiselle omistajalle jatkuvasti ja kyselin toimintaohjeita, mutta hän lupasi hoitaa kaiken. Minun piti vain pitää tamma ehjänä vielä muutama päivä. Niinhän siinä sitten kävi, että kaikki huolehtimiseni oli ollut täysin turhaa. Pitkäshuiskea pojankloppi hevosrekkoineen saapui pihaan täsmälleen entisen omistajan ilmoittamana ajankohtana, toppasi Maddyn matkaa varten ja talutti sen kyytiin. Minä jäin huiskuttamaan tallin pihaan, innoissani ja peloissani yhtä aikaa. Tammani tekisi matkaa Itä-Suomesta Yhdysvaltoihin osaksi lentokoneella ja osaksi teitä pitkin, mikä tarkoittaisi montaa vaaranpaikkaa.

Reilun viikon kuluttua Maddy oli kuitenkin takaisin Järviluodon pihassa, täysin kunnossa ja energiaa täynnä. Se oli kuulemma viihtynyt isossa tallissa ja lämpimämmässä ilmastossa loistavasti ja saanut kehuja hyvästä käytöksestään. Matkanteko ei tätä hevosta juuri rasita, eikä se ollut aiheuttanut kenellekään harmaita hiuksia. Astutus oli onnistunut hyvin, mutta tietysti vasta jonkin ajan kuluttua saamme tietää, onko Maddy tiineenä. Peukut pystyyn sen puolesta, että on! Mahdollinen varsa lähtee kylläkin heti vieroituksen jälkeen rapakon toiselle puolelle ja mammaloma keskeyttää Maddyn hyvin alkaneen uudelleenkoulutuksen ja treenin kohti kenttäkisoja, mutta minusta olisi aivan ihanaa saada seurata tammani vatsan pyöristymistä ja myöhemmin pikkuisen hevoslapsen kasvua!

- Karla

Remonttisuunnitelmia

EU direktiivien vuoksi karsinakokoa tulee suurentaa hieman, joten ajattelin samalla laajentaa tallia ja hommata täysin uudet karsinaelementit. Tällä hetkellähän ori- ja tammatalli eivät ole erillisiä talleja, vaan molemmille on varattu erikseen omat käytävänsä ja tallin reunoilla on yksi rivi karsinoita, keskellä ns. tuplarivi. Niimpä käytäväjonoa hieman jatkettaisiin, niin että kummallekin puolelle tulisi lisää yhteensä neljä karsinaa lisää. 

http://www.staffansbergintalli.fi/

Karsinoihin olen suunnitellut elementtejä, joissa liukuoven yläosa on mahdollista aukaista englantilaisittain. Saa nähdä mitä projektista tulee. Remontin on määrä alkaa lokakuun ensimmäinen päivä ja kestää viikon ;).

-Taru

Muutto Järviluotoon

Aamulla heräsin tapojeni vastaisesti jo ennen herätyskellon pirinää. Normaalisti torkutan kelloa jopa puoli tuntia ennen kuin pääsen sängystä ylös. Niinpä minulla jäikin tänä aamuna runsaasti aikaa syödä kunnollinen aamupala ja jopa meikata, oho! Koko ajan mahassani pyöri pieniä perhosia jännityksestä johtuen, sillä tänään muuttaisimme Bradleyn kanssa uuteen yksityistalliin, Järviluotoon! Olen jo pidemmän aikaa odottanut tätä päivää, sillä Järviluoto vaikuttaa aivan täydelliseltä paikalta minulle ja Bradleylle.

Olin edellisenä päivänä hakenut trailerin valmiiksi, joten hurautin suoraan tallille traileri auton perässä. Muita hevosia oltiin jo viemässä pihalle, mutta Bradley odotti minua karsinassa korvat höröllä. Kävin pistämässä trailerin valmiiksi unohtamatta pientä matkaevästä Bradleylle. Herra kun ei osaa matkustaa nätisti, ellei voi samalla mussuttaa heiniään. Sitten aloin kantamaan tavaroita traileriin. Tässä vierähtikin aikaa, sillä meillä tosiaan on tavaraa vaikka muille jakaa! Ehkä olenkin vähän hemmoteltu hevoseni tavaroiden suhteen. Meillä on jopa satulahuopa ja ratsastushousut sävy sävyyn puhumattakaan pinteleistä ja loimista. Kun olin vihdoin ja viimein saanut tavaramme autoon, otin Bradleyn käytävälle ja aloin puunaamaan sitä. Täytyyhän meidän näyttää hyvältä kun  saavumme uuteen paikkaan hurmaamaan sikäläiset tammat, vai mitä? Harjasin Bradleytä pitkään ja hartaasti orin nauttiessa huomiosta. Se oli tosin hiukan levottomalla tuulella, vaistosi varmaan minun jännitykseni. Setvin orin hännän ja harjan, tasoitin niitä hiukan unohtamatta myöskään korva- ja vuohiskarvoja. Öljysin kaviotkin ja suihkutin jouhiin show shinea. Astuin taaksepäin ihailemaan hienoa oriani. Vaikka itse sanonkin, on Bradley ainakin minun mielestäni koko Suomen hienoin puoliveriori, oikea mamman silmäterä! ;) Hain parhaimman talliloimemme ja heitin sen orin selkään, jonka jälkeen laitoin sille samaa sävyä olevat kuljetussuojat jalkoihin. Pujotin suitset orin päähän ilman ohjia ja nahkariimun päälle. Pujotin ketjuriimunnarun ketjun menemään leuan alta kuolainrenkaasta toiseen ja siitä edelleen käteeni. Näin ketju kiristää inhottavasti leuan alta mikäli Bradley meinaa alkaa temppuilemaan. Talutin orin traileriin, tapansa mukaan se meni sinne rauhallisesti ja ongelmitta. Hyvästelin edellisen tallimme henkilökunnan ja aloin huristelemaan Järviluotoon.

Matkamme ei onneksi ollut pitkä. Pian kurvasin Järviluodon pihaan ja sammutin innoissani auton moottorin. Bradley hirnahteli jo kopissa, mutta se saisi olla siellä vielä hetken. Pian löysinkin Tarun, tallin omistajan. Hän esitteli minulle paikat ja Bradleyn karsinan. Kaikki vaikutti oikein hyvältä! Yhdessä laskimme trailerin laskusillan ja talutin Bradleyn pihalle. Aluksi ori tuli todella nätisti, mutta heti kavioiden kosketettua se riuhtaisi itsensä äkkiarvaamatta ja vauhdilla pidemmälle taaksepäin. Minä roikuin tietenkin narun päässä ja ori viskoikin minua hetken aikaa kuin pässiä narussa. Pian sain jalkani maan kamaralle ja komensin oria tiukasti. Se jäi pää pystyssä, korvat hörössä ja sieraimet laajenneina katselemaan ympärilleen hiukan täristen. Ollaanpas sitä nyt pörheinä! Kohta Bradley tuhahti ja alkoi korskahdellen hyöriä ympärilläni. Vähät välittämättä orin esittämisestä talutin sen suoraan talliin ja pistin käytävälle molemmin puolin kiinni. Huh, eipäs päässyt karkuun. Otin orilta kuljetussuojat pois ja kieritin jokaiseen jalkaan pintelit tilalle. Päätin heti lähteä taluttelemaan sitä ympäri tallialuetta, jotta se tutustuisi paikkaan ja rauhoittuisi nopeammin. Kävelyreissumme olikin yhtä tappelua pörheän ja energiaa piukeana olevan orin kanssa. Lopuksi vein sen meille varattuun tarhaan, otin suitset pois ja jätin nahkariimun päähän. Huomenna Bradley saisi tarhakaverikseen Rolle -nimisen torinhevosorin, saas nähdä mitä siitä tulee!

Bradley jäi tarhaansa pörhistelemään, mutta minulla oli vielä urakka edessä. Kannoin tavaroitamme autosta talliin puolisen tuntia ja siihen päälle järjestelin niitä vielä tunnin verran. Putsasin samalla kaikki satulat ja suitset, harjat ja suojat. Järjestelin loimet ja satulahuovat, osa pesuun, osa kaappiin. Vihdoin ja viimein kaappimme oli kuitenkin järjestyksessä huh! Saas nähdä kuinka kauan se pysyy siistinä. Kävin mittaamassa Bradleylle iltaruoat valmiiksi ja hyvästelemässä Tarun. Koko ajan minulla oli hyvä fiilis tästä paikasta, tulemme varmasti viihtymään!

Varsojen vilinää

Talliimme syntyi toissa päivänä, rautias torinhevos-tamma, jonka päätin nimetä Neringaksi. Samoin 10 päivää sitten, aivan syyskuun alussa maailmaan tupsahti toinenkin heppavauva, torinhevos-ori Ciriaco. Vihdoinkin tämä kasvatus alkaa ottamaan enemmän vauhtia siipiensä alle, sillä Neringahan on suvultaan jo peräti kolme-polvinen!

© Steve's Wildlife

Neringan isä on nimeltään Nicotinecall PB ja varsa on tullut ehdottomasti enemmän isäänsä. Rossun musta väri ei näy varsassa lainkaan, vaikka torinhevosen jyhkeyttä siinä onkin jo huomattavissa. Saa nähdä mitä tammasta tulee, se on ainakin virkeä kuin peipponen, toisin kuin Ciriaco. Varsominen meni Rossun osalta loistavasti, eikä kestänyt kauaa, joten tammakaan ei jäänyt kovin väsyneeksi.

Ciriaco puolestaan on vähän rauhallisemman puoleinen. Joskus se pyrähtelee muutamia laukka-askeleita, mutta ori ei jaksa innostua Neringan sätkyilystä suuntaan ja toiseen. Emäänsä Jaavaa Ciriaco kyllä tykkää kiusata.. Niinkin pitkään että ensimmäistä kertaa varsonut tamma meinaa jo nyt menettää hermonsa. Jaava kuitenkin näyttää pärjäävän varsansa kanssa yllättävän hyvin, vaikka aluksi se tuntuikin olevan hieman hukassa ja ehdin jo säikähtää.

-Taru

Siihen se matka sitten tyssäsi

Tänään Watarulla oli vuorossa vapaapäivä, mutta tulin silti tallille viettämään aikaa shetlanninponin kanssa. Se hörähti minulle kuuluvasti aidan takaa, kun menin hakemaan sitä laitumelta. Poni ravasi portille paksu harja heilahdellen sen pienten raviaskeleiden tahdissa. Avasin portin ja napsautin riimunnarun kiinni Watarun riimuun ja talutin sen ulos laitumelta. Suljin portin perässäni ja lähdin sitten kävelemään shettiksen kanssa kohti tallipihaa.

Matkalla Wataru huomasi viereisellä laitumella tammoja laituduntamassa tyytyväisenä vielä vehreällä ruoholla. Sen korvat nousivat pystyyn pään singahtaessa myös korkeammalle. Poni pysähtyi ja sen sieraimet levisivät sen imiessä tuulen tuomaa tammojen tuoksua. Yritin saada orin taas liikkeelle, mutta se harasi kaikilla neljällä lyhyellä jalallaan vastaan ja yksinkertaisesti kieltäytyi liikkumasta. Seuraavaksi se päästi kimakan hirnahduksen ja pari tammaa nosti laiskasti päätään, mutta eivät jaksaneet olla kauaa kiinnostuneita Watarusta.

"Tule nyt", mutisin ja yritin vetää oria riimunnarusta liikkeelle. Se otti yhden askeleen, mutta stoppasi jälleen. Huokaisin syvään ja kaivoin taskustani hevosnameja. Kannoin niitä aina mukanani tällaisten tilanteiden varalta.

Näytin Watarulle sormenpäissäni olevaa neliön muotoista ruskeaa hevosnamia ja poni käänsikin päänsä hetkeksi minuun haistaessaan lempiherkkunsa. Se astui pari askelta minua kohti saadakseen herkun, mutta pysähtyi taas kuin seinään kuullessaan oikealta puoleltaan hirnahduksen. Kirosin tammaa, jonka näin seisovan aivan laitumen aidan vieressä pää ylhäällä tutkiva katse porautuneena meihin.

Wataru käänsi katseensa taas tammalaitumelle ja hörisi matalasti. Sen häntä nousi hieman ja se alkoi stepata levottomasti. Yritin saada oria jälleen seuraamaan, mutta yritys oli yhtä tyhjän kanssa. Heilautin namia sen sierainten tuntumassa ja poni imi hetken ahnaasti herkun hajua, mutta tällä kertaa tamma aidan toisella puolella voitti ja poni käänsi taas huomionsa siihen.

Tahtojen taistelu jatkui hetken aikaa kunnes helpotuksekseni aidan vieressä hirnunut tamma äkkiä päättikin palata laiduntamaan kaikessa rauhassa. Wataru hirnahti avuttomana pari kertaa sen perään, mutta tajutessaan, että yksikään laitumen neitokaisista ei enää ollut pätkääkään kiinnostunut siitä, se luovutti vihdoin ja siirtyi kerjäämään minulta namipalaa. Pääsimme siis viimein jatkamaan matkaa tallipihaa kohti.

- Procella & Wataru

Viikonloppu Hannu Multalan valmennuskeskuksessa

Rossu on päässyt kunnolla lomailemaan, kun huhtikuun jälkeen annoin tammalle lomaa, jotta pystyin itse keskittymään vasta syntyneisiin varsoihin. Kesäkuun puolessavälin aloimme taas treenaamaan kunnolla ja kävimme starttaamassa muutamissa kisoissa hyvin tuloksin. Päätin aivan extempore ilmoittautua Hannu Multasen valmennusviikonloppuun, joka kesti yhteensä kolme päivää, joista yhtenä keskityttiin kouluratsastukseen ja toisena mentiin puomeja, viimeisenä oli luento. Lisäksi mukaan valmentautumaan lähti ystäväni Salla, ratsunaan Terja, jota hän useimmiten käy liikuttamassa apunani.

Heräsimme Sallan kanssa aikaisin perjantaina, jotta olisimme Hannun valmennuskeskuksessa ajallaan. Tavarat olimme pakanneet jo edellisenä iltana niin hevosille kuin itsellemmekin, jotta säästyisimme aamulla turhalta kiirehtimiseltä ja hätäilyltä. Ajettavaa valmennuspaikalle oli vajaa 200 kilometriä, joten matkaan oli varustauduttava hyvin ja tietenkin yöpyminen tilalla muiden valmennettavien kanssa oli välttämätöntä.

Hannun talli oli uskomatonta luksusta, sillä se oli vasta pari vuotta vanha ja tuntui kotikulmiin verrattuna huikealta. Tilat tuntuivat kiiltävän vieläkin uutuuttaan ja päätallin kolmestakymmenestä karsinasta kurkki toinen toistaan loistavampia hevosia, Suomen huippuja. Valmennuksissa ja kilpailuissa vieraileville ratsukoille oli erikseen oma tallinsa, jossa oli yhteensä 10 karsinaa. Tällä hetkellä talli oli lähes täysi, sillä valmennusviikonloppuun osallistui yhteensä kahdeksan eri ratsukkoa, tietenkin jaettuna pienempiin ryhmiin, ponit ja hevoset erillään.

Perjantaina ensimmäinen valmennuksemme alkoi iltapäivällä neljän korvilla, kun väki oli ensin asettunut taloksi ja tutustunut tilaan. Alkuun pidimme myös pienen palaverin, jossa Hannu kyseli ratsukoiden taustoista ja toiveista. Porukasta löytyi ihmisiä spontaaneista junnuista tätiratsastajien aatelistoon saakka. Unohtamatta meitä arkisia tallinpitäjiä, joille on suurta herkkua päästä kotitallin pihasta pois muutamaksi päiväksi.

Perjantain valmennuksessa aiheena oli yksinkertaisesti ratsastajan istunta. Tahkosimme harjoitusravia ja sulavia laukannostoja, niin että hiki varmasti virtasi. Minä tuppasin jännittämään olkapäitäni liikaa, kun taas joku toinen pomppi hevosensa selässä 'kuin Notre Damen kellonsoittaja'. Hannun neuvoilla sain oikaistua istuntaani huomattavasti paremmaksi ja Rossu liikkui selvästi paremmassa ravissa oman oivallukseni jälkeen. Terjan ja Sallan kohdalla ongelmaksi nousi liian loiva kyynärkulma ja takakeno, mutta johon siihenkin löytyi loistava ratkaisu, jota Salla osasi hyödyntää enemmän kuin hyvin.

Lauantaina saimme mennä vapaasti porukan kanssa maastoilemaan ja kokeilemaan tallin maastoesterataa, sen lisäksi, että meille pidettiin luento aiheesta 'hevonen ja kilpailut. Luento oli kokonaisuudessa erittäin mielenkiintoinen ja keskittyi hevosen kokemaan fyysiseen ja psyykkiseen rasitukseen pitkissä kisarupeamissa. Lisäksi käsittelimme paljon kisoihin valmistautumista (millainen edeltävän viikon tulee olla ratsastuksellisesti) ja sitä, kuinka kisoista palautumista voi edesauttaa.

Sunnuntaina vuorossa oli puomitreeniä, jossa minä ja Rossu olimme aivan hukassa. Tamma porhalti pikajunan lailla ja meinasi ottaa nokkiinsa heti, kun tein pidätteitä. Hannu neuvoi minua istumaan rauhassa ja hengittämään, kuvittelemaan käteen juuri sen klassisen maitolasin ja pyrkimään seesteiseen, mutta varmaan olotilaan. Pohkeet lähellä, pieni puolipidäte kroppaa jännittämällä ja minimaalisella pikkurillin liikkeellä, lähesty suoraan ja varmasti ja säädä laukka puomivälille sopivaksi. Yhdessä vaiheessa Hannu otti minut jopa erikseen syyniin, pois puomeilta, keskittymään rauhallisuuteen ja tasaisuuteen. Kaiken kukkuraksi se toimi, ja erittäin hyvin! Sallan ja Terjan osalta valmennus sujui paremmin, vaikkakin Salla sai tehdä kaikkensa, jotta Terjaan tulisi enemmän vauhtia. Lopulta muutamien kunnon spurttien jälkeen vanha tamma innostui kunnolla ja tehtävät rullasivat parivaljakolla kuin vettä vain!

Sunnuntai iltana aloimme pakkailemaan tavaroita ja lähdimmekin ajamaan vasta kahdeksan kieppeillä, jotta liikennettä olisi mahdollisimman vähän. Hevoset selvisivät reissusta yllättävän hyvin, eivätkä ne olleet moksiskaan uudesta väliaikaisesta laumaseurasta ja ym. hälinästä. Kotiin palattua vein hevoset laitumelle, jätin tavarat traikkuun ja röhähdin väsyneenä sänkyyni.

-Taru & Rossu (+ Salla & Terja)
kuvat © Kerry-Jo & Thowra_Uk

Huh hellettä

Aurinko porotti tänäänkin täydeltä taivaalta, nostaen lämpötilan hellelukemiin. Sää teki täysin mahdottomaksi kunnollisen treenaamisen, joten kokosin muutamasta ystävästäni ja hevosteni vuokraajista neljän hengen porukan ja lähdimme maastoon ilman satulaa.

Salla meni luonnollisesti vuokriksellaan Daalialla, kuten myös Hille joka käy pari kertaa viikossa liikuttamassa Terjaa. Itse päätin ratsastaa Bealla, joka vasta opettelee ratsun alkeita, mutta on kuitenkin osoittautunut varsin selväpäiseksi hevoseksi tähän mennessä. Jannalle annoin Rossun, sillä hän käsitykseni mukaan on tottunut hieman vaativimpiinkin hevosiin.

Kun porukka oli saanut laitettua ratsunsa kuntoon lähdimme tallustamaan polkuja pitkin kohti Huttusten ravitallia, vaikka koukkasimmekin samalla hieman pidemmän lenkin. Bea tuntui olevan utelias ja säpsyi välillä, mutta onnekseni tamma alkoi rauhoittua huomatessaan, ettei mitään pelättävää loppujen lopuksi ollut.

Huttusten luona vaihdoin muutaman sanan talon isännän kanssa ja Joke totesi, ettei hekään ole raaskineet liikuttaa hevosiaan kunnolla näillä lämmöillä. Uittopaikka on ollut ainakin heillä kovassa käytössä, sillä tällaisilla helteillä veneen perässä uittaminen on mitä mainioin tapa saada ravuritkin liikkumaan tarpeeksi rankasti, mutta silti ilman suurimpia sään aiheuttamia haittoja.

Ravitallilla piipahdettuamme jatkoimme matkaa ja kävimme spurttaamassa pienen laukkapätkänkin. Tämän jälkeen kuljimme hetken isolla tiellä, kunnes siirryimme takaisin pienille kiemurteleville kinttupoluille. Hevoset alkoivat pikkuhiljaa hermostua enemmän ja enemmän ympärillä pörräävistä paarmoista ja samaan tapaan ne kyllä raastoivat minun ja muidenkin ratsastajien hermoja. Erityisesti Rossu tuntui ottavan nokkiinsa ympärillä parveilevista ötököistä.

Lopuksi pääsimme vihdoin ja viimein uittamaan hevosia oikein kunnolla. Tällä kertaa veneeseen ei koskettu, mutta Bea tuntui menevän innolla veteen hieman pidemmällekin ja itse uin tamman vierellä. Terja ja Hille puolestaan tyytyivät kahlaamaan matalikossa, kun muut uskaltautuivat käymään hieman syvemmälläkin. Hevoset tuntuivat nauttivan veden viilentävyydestä ja kun ratsastajia alkoi paleltamaan, lähdimme tallustamaan takaisin tallia kohti, tyytyväisenä hieman normaalia erilaisempaan maastoreissuumme.

-Taru
kuva © Gary Tanner

parempaan päin!

Diiva on jalkansa kanssa jo paljon parempi! Olen pystynyt aloittelemaan jo ihan normaalia liikutusta. Emme kuitenkaan ole vielä hypänneet. Olen kylmäillyt jalkaa päivittäin ja aina ratsastuksen jälkeen. Hyvä homma jos ei kyse ollutkaan mistään vakavammasta.

Hellettä on riittänyt viime päivinä! Olemmekin käyneet Diivan kanssa monesti ratsastuksen jälkeen Lokkijärvessä kahlailemassa. Eilen kokeiltiinkin ihan uutta jännää juttua, uimista veneen perässä! Murren omistaja Uppe tuli avukseni ja myöhemmin uitimme vielä Murreakin veneen perässä. Käytiin vain pieni lenkki, molemmat hevoset taisivat tykätä mahdottomasti!


Ilmottauduin Diivan kanssa kouluvalmennukseen joka on 18.7. Toiveena olisi päästä pikkuhiljaa Diivan kanssa kisakentille, nyt kun jalkakin alkaa olla kunnossa.

- Nitya.

Back in business

Järviluoto toimii jälleen normaalisti ja nyt on takana myös ulkoasun vaihdoksesta aiheutunut urakka, lisäksi samalla tuli puunattua talkoo voimin myös koko talli lattiasta kattoon.. Ehdin juuri lähetellä aavistuksen myöhästyneet kuukausikirjeet tallin väelle ja toivonmukaan kaikki ovat edelleen halukkaita asumaan Järviksessä :).

Kommenttia uudesta ulkoasusta otetaan oikein mielellään vastaan ja tällä kertaa onnistuin löytämään tallille juuri sellaisen pohjan, joka varmasti miellyttää ainakin itseäni.

-Taru

Takaisin kotona

Pääsin vihdoin takaisin kotiin kolmen viikon englannin matkaltani ja päätin mennä heti ensitöikseni katsomaan, miten kaksi hevostani voivat. Ne olivat saaneet pulskistua laitumella ja nauttia kesästä vain laiduntamisen ja kevyehkön liikutuksen merkeissä. Tänään kuitenkin meinasin vetää hieman perusteellisemman koulutreenin molemmille yksityisilleni.

Tallille päästyäni hain ensin Satorun sisälle ja laitoin sen ratsastuskuntoon ja vein sen kentälle. Lämmittelin sen ensin huolellisesti ja huomasin heti, että se oli vähän tahmea eikä oikein liikkunut lennokkaasti. Aloin heti työstää sitä taivutuksilla, siirtymisillä ja tempon vaihteluilla. Vähitellen ori alkoi taipua paremmin ja se muuttui rennommaksi. Kun olin saanut sen kunnolla peräänantoon ja liikkumaan sulavasti, treenasin hieman vaikeampia koululiikkeitä, jotka eivät aluksi oikein tahtoneet orin alkua lennokkaammasta asenteesta huolimatta onnistua ensiyrittämällä. Onneksi tarpeeksi kauan yritettyäni Satorukin lopulta sai suoritettua vaikeammatkin liikkeet ilman suurempia virheitä. Taputin sitä lopuksi kaulalle ja kävin maastossa jäähdyttelemässä orin.

Takaisin tallille päästyäni pesin hikisen hevosen ja jätin sen talliin kuivumaan sillä aikaa, kun hain Watarun sisälle ja hoidin sen ratsastuskuntoon. Vein sen kentälle ja aloitin lämmittelemällä ponin. Sen pienet askeleet tuntuivat hetken oudolta, koska olin ratsastanut hetki sitten isolla täysiverisellä, mutta pian pääsin kunnolla mukaan myös shettiksen askellukseen.

Aloitin Watarunkin kanssa ensin työstämällä sitä taivutuksilla, siirtymisillä sekä tempon vaihteluilla. Poni yritti heti alusta saakka vaivihkaa luistaa tehtävistä, mutta skarpatessani tarkkaavaisuuteni kanssa sain Watarunkin liikkumaan hienosti ja rennosti allani. Menimme seuraavaksi vähän pohkeenväistöä ja vähän vaativampia teitä nopeammassa tempossa, joka pisti ensin pikkuponin vähän koville, mutta muutaman yrityksen jälkeen nekin alkoivat sujua. Lopuksi kiitin Watarua hyvästä ratsastussessiosta ja kävin maastossa myös tämän karvapallon kanssa. Sen jälkeen pesin tämänkin ja taluttelin sitä pihalla niin kauan, että se kuivui. Vein sen sitten takaisin laitumelle ja hain myös Satorun ulos laitumelle.

Kun molemmat hevoset olivat ulkona tyytyväsenä mussuttamassa ruohoa, minä siivosin molempien karsinat ja putsasin varusteet. Poikkesin niiden jälkeen vielä tervehtimässä molempia oreja ennen lähtöäni kotiin.


-Procella

epäonnea matkassa

Heipä hei, päivittelempäs nyt minäkin vähän tätä tallikiraja! Viime viikolla tosiaan oli kisat, jotka kylläkin minun ja Diivan kohdalla jäivät väliin. Diiva oli saanut maanantaina tarhassa potkun vasemman etusensa polveen ja ontui sitä aika tavalla. Jalka oli lämmin ja turvonnut, ja viime viikko menikin sitä parannellessa ja kylmäillessä. Kaiken lisäksi en olisi edes mahtunut koko kisaan mukaan, osallistujia oli ollut niin paljon. No, olin sitten kuitenkin mukana kisahulinoissa monenmoisissa tehtävissä. Rankkaa oli mutta hauskaa, olihan meillä mukava talkooporukka!

Tällä viikolla Diiva alkoi olemaan jo kunnossa. Alkuviikosta käveltiin rauhallisesti metsässä ja tänään viimein uskaltauduin ratsastamaan ihan kunnon koulutreenin kentällä. Ilma oli lämmin, muttei liian kuuma, koska välillä tuuli kevyesti. Diiva oli aika jäykkä, joten keskityttiin heti alusta alkaen taivutteluihin. Tehtiin myös väistöjä ja avoja käynnissä. Laukannostoissa Diiva tuntui hieman epäpuhtaalta. Laukka ei pyörinyt kunnolla ja lopulta Diiva alkoi hieman ontua ravissakin. Jalka siis vielä oli hieman kipeä, vaikkei enää ollutkaan lämmin eikä turvonnut moneen päivään. Tulin alas selästä ja kävelytin Diivaa hetken. Taidankin antaa sille nyt ainakin viikonlopun ajan täysin vapaata ja katsella tilannetta alkuviikosta. Jos näyttää vielä pahemmalta täytyy pyytää eläinlääkäriä uudestaan käymään.

Viikonlopun vietän taas tallihommissa. Luvassa olisi ainakin tarhojen siivousta, kun osa hevosista on jo laitumella. Toivotaan aurinkoista keliä ja rusketusraitoja! :)

- Nitya.

Kesäloma tulee Järviluotoon!

Eli olen tällä hetkellä reissun päällä (irl), joten Järviluotokin saa olla sen aikaa hieman kesälomilla. Tulevan viikonlopun valmennus on peruttu ja/tai se on siirrettävä myöhemmälle.

Aktiiviseen toimintaan Järvis palailee taas heinä-elokuun tienoilla.

Pitäkäähän tekin hauskaa jussina!

-Taru, tallin omistaja

Tervetuloa Järviluodon uuteen blogiin!

Päätin vihdoin ja viimein tehdä hieman muutoksia Järviluodon tallikirjaan, sillä mielestäni tämä blogi-systeemi on huomattavasti helppolukuisempi ja yksinkertaisempi, kuin tuo pop-up ikkuna ja tallin etusivun mylkkääminen milloin mihinkin suuntaan, että päivitys olisi etusivulla nätisti.

Tässä blogissa on tarkoitus julkaista kaikki ajankohtaisuudet ja yms. informaatiot, sekä tallilaisten kirjoittamat kertomukset. Jokaiselle kirjoittajalle annan kirjoitusoikeuden blogiin, eli minun ei tarvitse erikseen tekstejä tänne lisätä. Toivonmukaan pidätte uudistuksesta.

HUOM! Blogin aikaisemmat tekstit (julkaistu ennen 8. kesäkuuta) olen lisännyt blogiin jälkikäteen Järviluodon vanhasta tallikirjasta.

-Taru Koivula, tallin omistaja

Arjen aherrusta

Heräsin aamulla seitsemän aikaan, vaikka herätyskello olisikin pirissyt vasta kymmenen maissa. Silloin harvoin, kun itselläni olisi mahdollisuus nukkua pitkään, arkipäivien unirytmi seuraa minua näihin harvinaisiin vapaa-aamuihinkin.. Nitya oli varmaan jo parhaimmillaan hoitamassa aamutallia, sillä poikkeuksellisesti hän oli tänään lupautunut tekemään sen puolestani.

Nousin verkkaisesti ylös sängystä ja laitoin kahvin porisemaan. Hoidin aamurutiinini kerrankin perusteellisesti ilman kiirettä nauttien ihanasta hiljaisuudesta, kun mieheni oli herännyt jo kuuden maissa viemään lapsia päiväkotiin ja menemään itse töihin. Rojahdin tummalle divaanisohvalle ja katselin televisiota, mutustaen samaan aikaan edellisenä iltana valmistamaani hedelmäsalaattia. Jouduin jälleen noukkimaan pois seasta kirsikat, joita tuli lähes poikkeuksetta pienen hedelmäcocktail-purkin mukana.

Aamupalan jälkeen suuntasin tallille ja aloitin hevosten päivittäisen liikutuksen. Alkuun hain Terjan sisälle ja harjasin sen pikaisesti, jonka jälkeen suitsin sen ja hyppäsin selkään. Mikä olisikaan parempaa kuin kevyt ja rento maasto ilman satulaa kesäisessä säässä. Reissu itsessään meni ihan hyvin, mutta auringon alkaessa porottaa täydeltä taivaalta ja lämpöasteiden noustessa paarmoja alkoi kerääntymään suorastaan riesaksi asti, etenkin rannalla jossa kävin uittamassa tammaa. Terja näytti nauttivan päästessään pitkästä aikaa veden äärelle kahlaamaan ja meinasi hämmästyksekseni innostua jopa liiaksikin.

Saapuessani takaisin ystäväni Salla oli jo tullut paikanpäälle. Hän käy liikuttamassa Daalian maanantaisin sekä torstaisin, sillä itselläni ei yksinkertaisesti aika riitä kaikkien hevosten ratsastamiseen päivittäin. Tervehdimme, vaihdoimme kuulumiset ja kerroin että Daalian tummanvihreä satulahuopa on pesty, joten sen löytää satulahuoneen oikeanpuoleisesta kaapista. Myös satulan paikka oli hieman vaihtunut, sillä toissapäivänä siivosimme satulahuoneen oikein talkooporukalla lattiasta kattoon saakka.

Eilen olin Riia Lehtosen kouluvalmennuksessa Rossulla ja molemmilta irtosi hiki enemmän kuin hyvin, joten päätin antaa Rossulle vapaan ja ratsastinkin sen sijaan Jaavalla. Pistin tamman kuntoon ja kokosin kaksi pientä ristikkoa kentälle, sillä tänään minua ei huvittanut harrastaa niin sanottua pilkun viilausta kouluratsastuksen parissa. Verryttelin Jaavan ensin huolella ja odotin, että sain ratsastettua sen rennoksi ja myötäämään niskasta. Kun ratsu tuntui olevan hyvin avuilla aloitin hyppäämään ja tamma toimi kuin toimikin ihmeellisen hyvin. Vältyimme kompuroinneilta ja lähestymiset sujuivat kuin vettä vain, vaikka yleensä Jaava ja minä molemmat olemme aivan pää pyörällä heti kun tulee eteen hieman vaikeampia kuvioita.

Loppuverkan jälkeen laskeuduin ratsailta, riisuin varusteet, kylmäsin Jaavan jalat ja vein hevosen takaisin laiduntamaan. Tämän jälkeen siivosin kaikki asutut karsinat ja lähdin käymään talossa suihkussa, sillä aioin piipahtaa vielä keskustassakin asioilla ja ehkä vähän shoppailemassa. Myöhemmin pitäisi vielä liikuttaa Rolle, mutta se sai tällä kertaa jäädä iltaan.

-Taru Koivula, tallin omistaja

Valmennuksia & hevoskatraan pienennystä

Tallimme on tällä hetkellä ollut erityisesti valmennustoiminnan saralla erittäin aktiivinen ja toukokuusta lähtien toimintaa on ollutkin jopa viikoittain. Eilen Nitya piti vakioporukallemme estevalmennuksen ja pääsimmekin sitten treenailemaan tehokkaasti puomeja sekä innareita. Ensi sunnuntaina Riia tulee piipahtamaan Järviluodossa kouluvalmennuksen merkeissä ja ilmoittautumisia otetaan ilolla vastaan. Kutsu löytyy täältä.

Järviluodon hevoskatras tulee pienentymään huomattavasti, sillä Muru ja Kata lähtevät tulevan viikon aikana uusiin koteihin, samoin kuin kävi jo Vallulle ja Allulle. Totesin, ettei aikani ja kiinnostukseni riitä noin perusteelliseen torinhevos-kasvatukseen, etenkin kun rotua löytyy virtuaalimaailmasta hyvin vähän. Valramin ja Ademarin myin Rovaniemeläiselle tallille harrastehevosiksi. Bea, Topi ja Ransu kuitenkin säilyvät minulla ja saa nähdä onnistuiko tuo Terjan astuttaminen. Mikäli kyllä, varsa olisi tiedossa jo suurinpiirtein 22. kesäkuuta.. :).

-Taru

Tutustumista uuteen talliin

Tämä viikko ollaan vietetty rennoissa merkeissä tutustuen uuteen talliin ja tallilaisiin sekä hevosiin. Diiva on viihtynyt hyvin uuden tarhakaverinsa Bean kanssa ja tammat ovatkin yllätyksekseni jo hyvää pataa keskenään. Diiva tietysti heti näytti kiukkuisesti kaapin paikan uudelle tuttavuudelle, mutta nyt tammat syövät jo sulassa sovussa samalta heinäkasalta. Välillä tietysti Diivan pitää hieman pomottaa, mutta onneksi Bea ei hankaa vastaan vaan alistuu nöyrästi prinsessa-Diivan tahtoon!

Alkuviikosta taluttelin vain Diivaa kevyesti ja kävimme tutkimassa lähimaastoja. Se oli matkan jäljiltä vielä vähän jäykkänä. Keskiviikkona sitten kapusin ensimmäistä kertaa selkään ja ratsastin kentällä tutustellen tammaan. Ratsastin askellajit läpi, tehtiin väistöjä, taivutteluja ja muita perusjuttuja. Diiva oli hieman jäykkä, mutta kuitenkin reipas ja innokas. Torstaina ratsastin myös koulua, mutta käytiin alku- ja loppukäynnit maastossa. Perjantaina sain maastoseuraa ja käytiin Dintin ja Murun kanssa tutustumassa lähimaastoihin. Eilen Diiva sai viettää vapaapäivän, syöttelin sitä pitkään tallipihassa.

Tänään sitten pidin tallilla estevalmennusta, ja sitä ennen kokeilin itse hypätä Diivalla hieman. Mentiin taas alkuverkat maastossa, koska oli mukava keli. Kentällä otettiin ravia ja laukkaa molempiin suuntiin, venytettiin ja lyhennettiin vähän askelta ja tulin sitten muutaman kerran pari pystyä ja sarjaakin. Diiva oli pirteänä ja hyppäsi kivasti. Jäi kiva fiilis ekasta hyppykerrasta.

Oli mukava pitää valmennusta tallilaisille. Todella hienoja ratsukoita! Mietinkin, uskaltaako tällainen tavisratsastaja edes opettaa näinkin hyviä ratsastajia, mutta kaikilta löytyi kuitenkin jotain pientä kehitettävää. Sain ihan hyvää palautetta tunnista oppilailta. Ensi viikolla uudestaan! Yritämme päästä Diivan kanssa itsekin valmentajien silmän alle mahdollisimman pian.

-Nitya

Aidoista läpi ja ympäri ämpäri ympyrää

Iltapäivällä aurinko myhäili taivaalla älyttömän onnellisena siitä hikoilun määrästä, jota se eläville olennoille tuottaa. Poljin kohti tallia niin lujaa kuin vain kaikelta hikoilulta pääsin. Nitya oli vähän aika sitten soittanut minulle, että Murre on tullut aidoista läpi ja on nyt karkureissulla. Tallin pihassa heitin pyörän epäsivistyneesti nurmikolle ja juoksin porukan luokse. Melkein koko tallijengi oli siinä riimunnarut ja herkkuämpärit käsissä valmiina pyydystämään MINUN hevostani. Hävetti.

Painikoin kuitenkin ihan turhaa, sillä Murre löytyi pian Jantusten pihalta, eli ei siis kovin kauaksi ehtinyt. Palasimme talliin hikisinä ja minä erityisesti hyvin hyvin nolona. Ja mitä tekee Murre? Ravaa koko talutusmatkan ajan ja pihalla yrittää kerjätä rapsutuksia. Miksi tuon turjakkeen täytyy olla noin tyhmä.

Telkesin orin hetkeksi karsinaan, ja hain sillä välin harjat ja varusteet. Sitten söin välipalabanaanin ja join paljon vettä. Pienen tauon jälkeen olin valmis jatkamaan pöljän ponin kanssa. Pesari oli varattu, joten talutin Murren ulos harjauspuomiin. Aluksi hepan oli ihan pakko kokeilla missä menee ärsytyksen raja, ja aika pian sille ärähdin, joten hän päätti sitten pysyä hissukeen loppuhoitosession. Luojan kiitos.

Varusteet niskaan ja kentälle. Talutin heppaa maastakäsin alkuverkkojen ajan ja keräsin positiivista energiaa. Sitten hyppäsin kyytiin ja ratsastin ravissa ympyröitä. Tein ympyröitä ulos ja sisälle ja asettelin suuntaan jos toiseen. Murre oli vauhdikas ja ihan kiva, mutta mulla ei oikein fiilis riittäny kun mietin vaan hevoseni tyhmyyttä kokoajan. Tein automaattivaihteella kaikenlaista ympyrätouhuilua ja vasta aivan lopussa Murmeli sai mut hyvälle tuulelle. Se reagoi kaikkeen mitä siltä pyysin ja kulki nätisti. Annoin sille superkiitokset ja jalkauduin taluttamaan loppukäynnit.

Tallissa tajusin, ettei hevoselle voi olla vihainen. Et saavuta mitään mykkäkoululla tai ärtymyksellä, paitsi ehkä vastareaktion hevoselta. Ponille pusuttelut ja halit tallissa ja sitten tarhaan riekkumaan. Tallissa putsasin Murren ruokakipon ja muutenkin siistin suolakiveä ja harjoja ja kaikenmoista.

Illalla aurinko oli jo ehtinyt laskea sen verran, että oli mukavampi mennä kotiin. Ja huomenna Murre pysyy aitojen sisäpuolella tai muuten minä suutun!

-uppe

Kevätkiireitä

Tällä hetkellä Järviluodossa on toimintaa ainakin minulle itselleni enemmän kuin tarpeeksi. -Tiedossa on useita kisamatkoja, KRJ:n laatuarvostelu, valmennuksia ja erityisesti tallin kaksi varsaa vaatisivat huomiota (eihän me niistä ihan pellossa kasvaneita haluta).

Tilasin ensi viikolle Jannen vaihtamaan hevosten popot kesäkenkiin. Hokeilla ei enää paljoa tee, sillä ainakin täällä maa alkaa olla jo täysin sulanut. Ulkokenttä ei valitettavasti ole juuri nyt käyttökunnossa.

terveisin Taru, tallin omistaja

Uusia asukkaita & valmentaja

Järviluotoon muutti tämän viikon aikana Ursula Jalovaaran iki-ihana suomenhevos-ori Murre, sekä Nityan vuokralla oleva kisahirmu Diiva. Toivottavasti sekä omistajat että hevoset kotiutuvat nopeasti tallillemme ja pääsevät mukaan porukkaan!

Ansku työskentelee tallillamme vielä tämän kesän ajan, mutta sen jälkeen hänen tiensä todennäköisesti johtavat ulkomaille, suurempien kisatallien sekaan hevosalan kokemusta hankkimaan. Rupatellessani Nityan kanssa tulikin sitten sattumoisin puhetta asiasta ja hän kertoi olevansa koulutukseltaan sekä hevosenhoitaja että harrasteohjaaja, joten tarjosin hänelle näin alkuun ainakin osa-aikaista työpaikkaa talliltamme. Jatkossa Nitya siis toimii silloin tällöin tallilla apunani ja pitää satunnaisesti erityisesti estevalmennuksia.

terveisin Taru

Nitya & Diiva saapuvat Järviluotoon

Redhead Dec, uusi vuokraponini! Uskokaa tai älkää, hain tämän Englannista asti itselleni Suomeen, vaikka se tulikin vain vuokralle. Ponissa vain oli jotain särmää, joka hurmasi minut heti. Isot jyhkeät puoliveriset - niin upeita kuin ne olivatkin - eivät vain olleet minun makuuni, vaikka niitäkin oli tarjolla. Mutta tämä reipas pikku pomppuponi valloitti sydämeni!

Olin käymässä Englannissa vain lomamatkalla kaverini kanssa. Sattumoisiin eksyimme talli Bravoon, jossa kävimme katsomassa hevosia. Tallin omistaja Katarina kertoi antavansa kaikki hevoset vuokralle. Halusin kokeilla Diivaa, ihan vain huvikseni. Se vain oli niin suloinen työntäessään päänsä karsinan oven yli ja höristessään meille, kun kiertelimme tallissa.

Jo puolen tunnin ratsastuksen jälkeen sanoin, että tämä poni lähtee mukaani Suomeen. Kaverini pyöritteli silmiään, mutta minä olin tehnyt päätökseni - niin hölmöltä kuin se kuulostikin.
- Eiköhän Suomestakin löydy kivoja ratsuponeja sulle, Krista yritti kääntää päätäni. - Onhan se hieno poni, mutta sen kuljetus Suomeen maksaa.
- Mutta se on niin ihana, haluan tän! Sitä paitsi mulla ei ole ollut hevosta pitkään aikaan opiskelujeni vuoksi. Mä haluan taas päästä valmentautumaan ja kilpailemaan kunnolla! Mulla on viimeinkin työpaikka ja opiskelut ohi, nyt mulla olis aikaakin siihen.

Niinhän siinä sitten kävi, että tänään, sateisena sunnuntai-iltapäivänä ajoin vuokraamani hevoskuljetuskopin Järviluodon tallin pihaan. Tamma oli tullut eilen illalla Suomeen ja viettänyt yönsä Helsingissä. Sieltä kävin hakemassa ponin Kristan kanssa Kuopioon.

Tallin omistaja tuli meitä tervehtimään ja auttoi ponin purkamisessa. Diiva oli villinä pitkän seisomisen jälkeen ja kavahti peloissaan takajaloilleen astuessaan ulos. - Soooh, rauhassa tyttö! rauhottelin tepastelevaa tammaa. Laskin sen heti läheiseen tarhaan, jossa se ottikin hurjat pukkilaukkaspurtit heti kun olin saanut narun irti riimusta. Katselimme hetken tamman riekkumista ja kävimme sitten hakemassa kaikki tavarat autosta. Soitin vielä tamman omistajalle ja kerroin, että Diiva oli turvallisesti perillä ja täysin kunnossa. Kahdeksan aikaan otin Diivan sisälle uuteen karsinaansa, jossa se alkoi heti rauhallisena syödä heiniä, tutusteltuaan hetken vierusnaapureiden kanssa.

Aivan kuin olisin pieni ponityttö joka on juuri saanut ensimmäisen ikioman ponin. Jännityksellä odotan ensimmäisiä ratsastuksia ja treenejä! Tässä onkin suhteellisen valmis paketti minulle jo tulevan kesän kisoihin!

-Nitya

Kutsu valmennukseen

Riia Lehtonen tulee jälleen valmentamaan Järviluotoon, edellisestä kerrasta taitaakin olla tismalleen kuukausi. Tälläkertaa teemana taitaa olla kolmikaarinen kiemuraura. Kutsu löytyy täältä ja kuten yleensä, Järviluotolaiset ovat etuoikeutettuja osallistumaan. Mukaan kuitenkin pitäisi mahtua myös pari ulkopuolista ratsukkoa.

terveisin Taru

KRJ:n laatis!

Vihdoinkin kauan odotetun laatuarvostelun tulokset ovat tulleet! Rolle jaDaalia palkittiin kumpainenkin II-palkinnolla ja olen aivan onneni kukkuloilla.

Itse laatuarvostelu tilaisuus sujui kokonaisuudessaan oikein hyvin, Rollen hirmuista häsläystä ja ihmettelyä lukuunottamatta. Puunasin hevoset jo edellisenä iltana niin säihkyviksi kuin mahdollista, jotta silmäteräni esiintyisivät tilaisuudessa niin itsensä, minun kuin tallinkin eduksi.

Kuten yleensä, Ansku toimi jälleen reissussa oikeana kätenäni ja ilman häntä ei kyllä olisi tästä tilaisuudesta ehjin nahoin selvitty. Ansku esitti tyynen ja rauhallisen Daalian tuomaristolle, ja minä puolestaan koetin pärjätä ei-niin-rauhallisen Rollen kanssa.

Nyt voin vihdoin hieman huokaista ja rauhoittua taas hetkeksi paikoilleen. KRJ:n laatuarvostelu oli minulla hyvin pitkään tähtäimessä Rollen ja Daalian kanssa ja nyt vihdoinkin siitä on selvitty! Vaikka itseasiassa ehkä pitäisikin rustailla jopa samantien tallin yksityisille tämän kuun vuokrakirje, ettei se pääse taas myöhästymään.. :).

terveisin Taru