Siihen se matka sitten tyssäsi

Tänään Watarulla oli vuorossa vapaapäivä, mutta tulin silti tallille viettämään aikaa shetlanninponin kanssa. Se hörähti minulle kuuluvasti aidan takaa, kun menin hakemaan sitä laitumelta. Poni ravasi portille paksu harja heilahdellen sen pienten raviaskeleiden tahdissa. Avasin portin ja napsautin riimunnarun kiinni Watarun riimuun ja talutin sen ulos laitumelta. Suljin portin perässäni ja lähdin sitten kävelemään shettiksen kanssa kohti tallipihaa.

Matkalla Wataru huomasi viereisellä laitumella tammoja laituduntamassa tyytyväisenä vielä vehreällä ruoholla. Sen korvat nousivat pystyyn pään singahtaessa myös korkeammalle. Poni pysähtyi ja sen sieraimet levisivät sen imiessä tuulen tuomaa tammojen tuoksua. Yritin saada orin taas liikkeelle, mutta se harasi kaikilla neljällä lyhyellä jalallaan vastaan ja yksinkertaisesti kieltäytyi liikkumasta. Seuraavaksi se päästi kimakan hirnahduksen ja pari tammaa nosti laiskasti päätään, mutta eivät jaksaneet olla kauaa kiinnostuneita Watarusta.

"Tule nyt", mutisin ja yritin vetää oria riimunnarusta liikkeelle. Se otti yhden askeleen, mutta stoppasi jälleen. Huokaisin syvään ja kaivoin taskustani hevosnameja. Kannoin niitä aina mukanani tällaisten tilanteiden varalta.

Näytin Watarulle sormenpäissäni olevaa neliön muotoista ruskeaa hevosnamia ja poni käänsikin päänsä hetkeksi minuun haistaessaan lempiherkkunsa. Se astui pari askelta minua kohti saadakseen herkun, mutta pysähtyi taas kuin seinään kuullessaan oikealta puoleltaan hirnahduksen. Kirosin tammaa, jonka näin seisovan aivan laitumen aidan vieressä pää ylhäällä tutkiva katse porautuneena meihin.

Wataru käänsi katseensa taas tammalaitumelle ja hörisi matalasti. Sen häntä nousi hieman ja se alkoi stepata levottomasti. Yritin saada oria jälleen seuraamaan, mutta yritys oli yhtä tyhjän kanssa. Heilautin namia sen sierainten tuntumassa ja poni imi hetken ahnaasti herkun hajua, mutta tällä kertaa tamma aidan toisella puolella voitti ja poni käänsi taas huomionsa siihen.

Tahtojen taistelu jatkui hetken aikaa kunnes helpotuksekseni aidan vieressä hirnunut tamma äkkiä päättikin palata laiduntamaan kaikessa rauhassa. Wataru hirnahti avuttomana pari kertaa sen perään, mutta tajutessaan, että yksikään laitumen neitokaisista ei enää ollut pätkääkään kiinnostunut siitä, se luovutti vihdoin ja siirtyi kerjäämään minulta namipalaa. Pääsimme siis viimein jatkamaan matkaa tallipihaa kohti.

- Procella & Wataru

Viikonloppu Hannu Multalan valmennuskeskuksessa

Rossu on päässyt kunnolla lomailemaan, kun huhtikuun jälkeen annoin tammalle lomaa, jotta pystyin itse keskittymään vasta syntyneisiin varsoihin. Kesäkuun puolessavälin aloimme taas treenaamaan kunnolla ja kävimme starttaamassa muutamissa kisoissa hyvin tuloksin. Päätin aivan extempore ilmoittautua Hannu Multasen valmennusviikonloppuun, joka kesti yhteensä kolme päivää, joista yhtenä keskityttiin kouluratsastukseen ja toisena mentiin puomeja, viimeisenä oli luento. Lisäksi mukaan valmentautumaan lähti ystäväni Salla, ratsunaan Terja, jota hän useimmiten käy liikuttamassa apunani.

Heräsimme Sallan kanssa aikaisin perjantaina, jotta olisimme Hannun valmennuskeskuksessa ajallaan. Tavarat olimme pakanneet jo edellisenä iltana niin hevosille kuin itsellemmekin, jotta säästyisimme aamulla turhalta kiirehtimiseltä ja hätäilyltä. Ajettavaa valmennuspaikalle oli vajaa 200 kilometriä, joten matkaan oli varustauduttava hyvin ja tietenkin yöpyminen tilalla muiden valmennettavien kanssa oli välttämätöntä.

Hannun talli oli uskomatonta luksusta, sillä se oli vasta pari vuotta vanha ja tuntui kotikulmiin verrattuna huikealta. Tilat tuntuivat kiiltävän vieläkin uutuuttaan ja päätallin kolmestakymmenestä karsinasta kurkki toinen toistaan loistavampia hevosia, Suomen huippuja. Valmennuksissa ja kilpailuissa vieraileville ratsukoille oli erikseen oma tallinsa, jossa oli yhteensä 10 karsinaa. Tällä hetkellä talli oli lähes täysi, sillä valmennusviikonloppuun osallistui yhteensä kahdeksan eri ratsukkoa, tietenkin jaettuna pienempiin ryhmiin, ponit ja hevoset erillään.

Perjantaina ensimmäinen valmennuksemme alkoi iltapäivällä neljän korvilla, kun väki oli ensin asettunut taloksi ja tutustunut tilaan. Alkuun pidimme myös pienen palaverin, jossa Hannu kyseli ratsukoiden taustoista ja toiveista. Porukasta löytyi ihmisiä spontaaneista junnuista tätiratsastajien aatelistoon saakka. Unohtamatta meitä arkisia tallinpitäjiä, joille on suurta herkkua päästä kotitallin pihasta pois muutamaksi päiväksi.

Perjantain valmennuksessa aiheena oli yksinkertaisesti ratsastajan istunta. Tahkosimme harjoitusravia ja sulavia laukannostoja, niin että hiki varmasti virtasi. Minä tuppasin jännittämään olkapäitäni liikaa, kun taas joku toinen pomppi hevosensa selässä 'kuin Notre Damen kellonsoittaja'. Hannun neuvoilla sain oikaistua istuntaani huomattavasti paremmaksi ja Rossu liikkui selvästi paremmassa ravissa oman oivallukseni jälkeen. Terjan ja Sallan kohdalla ongelmaksi nousi liian loiva kyynärkulma ja takakeno, mutta johon siihenkin löytyi loistava ratkaisu, jota Salla osasi hyödyntää enemmän kuin hyvin.

Lauantaina saimme mennä vapaasti porukan kanssa maastoilemaan ja kokeilemaan tallin maastoesterataa, sen lisäksi, että meille pidettiin luento aiheesta 'hevonen ja kilpailut. Luento oli kokonaisuudessa erittäin mielenkiintoinen ja keskittyi hevosen kokemaan fyysiseen ja psyykkiseen rasitukseen pitkissä kisarupeamissa. Lisäksi käsittelimme paljon kisoihin valmistautumista (millainen edeltävän viikon tulee olla ratsastuksellisesti) ja sitä, kuinka kisoista palautumista voi edesauttaa.

Sunnuntaina vuorossa oli puomitreeniä, jossa minä ja Rossu olimme aivan hukassa. Tamma porhalti pikajunan lailla ja meinasi ottaa nokkiinsa heti, kun tein pidätteitä. Hannu neuvoi minua istumaan rauhassa ja hengittämään, kuvittelemaan käteen juuri sen klassisen maitolasin ja pyrkimään seesteiseen, mutta varmaan olotilaan. Pohkeet lähellä, pieni puolipidäte kroppaa jännittämällä ja minimaalisella pikkurillin liikkeellä, lähesty suoraan ja varmasti ja säädä laukka puomivälille sopivaksi. Yhdessä vaiheessa Hannu otti minut jopa erikseen syyniin, pois puomeilta, keskittymään rauhallisuuteen ja tasaisuuteen. Kaiken kukkuraksi se toimi, ja erittäin hyvin! Sallan ja Terjan osalta valmennus sujui paremmin, vaikkakin Salla sai tehdä kaikkensa, jotta Terjaan tulisi enemmän vauhtia. Lopulta muutamien kunnon spurttien jälkeen vanha tamma innostui kunnolla ja tehtävät rullasivat parivaljakolla kuin vettä vain!

Sunnuntai iltana aloimme pakkailemaan tavaroita ja lähdimmekin ajamaan vasta kahdeksan kieppeillä, jotta liikennettä olisi mahdollisimman vähän. Hevoset selvisivät reissusta yllättävän hyvin, eivätkä ne olleet moksiskaan uudesta väliaikaisesta laumaseurasta ja ym. hälinästä. Kotiin palattua vein hevoset laitumelle, jätin tavarat traikkuun ja röhähdin väsyneenä sänkyyni.

-Taru & Rossu (+ Salla & Terja)
kuvat © Kerry-Jo & Thowra_Uk