Uusi koti

Pitkästä matkasta väsähtänyt pikku-puoliveriseni löntysteli hitaasti kuljetuskopista tallin pihalle. Uuden tallin piha oli värikkäiden lehtien peitossa ja linnut näyttivät jo suuntaavan kohti etelää.
"No niin poika, tässä on sun uus koti, Järviluoto", juttelin ruunikolle taluttaessani sitä kohti tallia.
Törmäsin heti Taru Koivulaan, tallin omistajaan, jonka kanssa olimme sopineet tulostani. Hän opasti meidät oikealle karsinalle, jossa pääsin riisumaan Sentin paahtavista kuljetuskamppeista. Ajattelin että ori olisi aivan täpinöissään uudesta paikasta, mutta ei. Se kävi saman tien olkipellettin seassa olevien heinänkorsien kimppuun ja oli kuin ei olisi koskaan muutettukaan. Taru selvitti nopeasti mihin voisin viedä Sentin tavarat ja missä se tarhaa. Hän pyysi minua vielä piipahtamaan luonaan, kun olisin valmis. Jätin Sentin tutustumaan karsinaansa ja kiiruhdin autolle hakemaan satuloita ja muita varusteita.

Kun kaikki oli kunnossa, käväisin välillä orin karsinassa. Se oli hieman tyytymättömän oloinen, sillä heinänkorret olivat loppu ja se joutui möllöttämään yksin sisällä. Lupasin surkean näköiselle orille viedä sen pian tarhaan tutustumaan uuteen kaveriinsa.
"Teillä taitaa olla kaikki valmista?" kuulin Tarun äänen takanani.
"Juu, vein justiin viimeiset varusteet paikoilleen", vastasin.
"Hyvä, selvitellään vielä vuokranmaksuhommat ja viedään Sentti sitten tarhaan", nainen huikkasi kävellessään kohti taukohuonetta.

Kun kaikki oli selvää ja luulin kutakuinkin muistavani kaiken päiväjärjestyksestä ja vuokranmaksusta haimme Sentin vihdoin karsinasta. Pihalla uutta energiaa saanut ori päästi oikein kuuluvan hirnahduksen, jolle naurahdimme Tarun kanssa. Kun kaikki olivat varmasti kuulleet THE ORIN saapuneen talliin, pääsimme jatkamaan matkaa. Meitä vastaan tarhoilta käveli vaaleahiuksinen arviolta parikymppinen tyttö, jonka Taru esitteli Anna Ruuskaksi. Tyttö heilautti kättään iloisesti. Häneltä voisin kuulemma kysyä mitä tahansa hoitoon liittyvistä asioista ja ilmoittaa ontumisista ynnä muista. Saavuimme pian tarhalle numero yksi, joka näytti sopivan isolta ja hyväpohjaiselta. Portin läheisyydessä oli hiekkaa, jottei tarha olisi ihan kuravelliä sateiden jälkeen, mutta ruohoa ja luonnonpohjaakin löytyi. Portille meitä tervehtimään ravasi komea ja isokokoinen ruunikko ori, joka muistutti ulkonäöltään hieman Senttiä. Ori oli Norbert, tutummin Norppa, Tarun oma kilpahevonen. Laskimme jo hieman kärsimättömän Sentin tarhaan ja jäimme seuraamaan kuinka orit tulisivat toimeen keskenään. Ensin haisteltiin kylkiä ja sitten vähän turpaakin. Kun oli vähän näykitty ja pörhistelty, rauhoittuivat orit syömään eri heinäkasoille. Hevosia seurailtaisiin muutaman päivän, mutta uskoimme että orit tulevat ihan hyvin toimeen, kunhan vähän tutustuvat ensin. Sanoin heipat Tarulle tämän kadotessa takaisin talliin ja lähdin ajamaan kohti kotia kuljetuskopin kanssa. Ensi kerralla päästäisiin varmaan jo tutustumaan tallin maneesiin Sentin kanssa.