Murre ja Uppe vaihtaa maisemaa

Syys-lokakuussa olen kokenut liian monta kertaa seuraavanlaisen tapahtumaketjun: näen keimailevia, silkkisen puhtaita suloturpia kun kävelen kentän ohi talliin. Tallissa tuoksuu menestys. Otan rämäriimun naulasta ja lompsin ulos. Tarhoissa hevoset on pakattu talvitakkeihin vaikka on vasta lokakuu. Ettei vain mamman mussukat vilustu. Minun tuhruinen pörröpää kierii pienessä mutalammikossa diivapuokkien nyrpistellessä sieraimiaan. Bling bling-timantit riimuissa sädehtien nuo pumpuliponit seisovat tarhojen ovilla odottaen, että äiti tulee hakemaan turvaan sisälle. Ja mitä tekee Murre minut nähdessään? Nousee lammikosta, ravistelee vähän ja syöksyy pierupukkilaukassa karkuun. Ettäs kehtaa.

Kun olen saanut urhean suomiorini talliin ja päässyt aloittamaan harjauksen, seuraan sivusilmällä, kuinka joku ottaa luksushoitopakista luksuspehmeän luksusharjan, ja sivelee sillä hieman enkeliratsunsa herkkää kylkeä. Minun oma hoidettava kuopii maata ja nappaa minua takinhihasta. Innostun leikkimään sen kanssa ja hetken riehuttuamme ryhdistäydyn. Luksusratsukko on jo pukemassa, kun me vasta aloittelemme mutapaakkujen poistoa. Pistän töpinäksi ja saan kuin saankin suurimman osan mudasta irti. Ei se ole niin justiinsa.

Pukeminen tuottaa meille vähiten ongelmia. Satula selkään, suitset päähän ja menoksi. Äitin mussukalle sen sijaan tulee ensin huopa, sitten romaani, sitten satula ja vyö, kaikki erityislaatua. Suitsiin kiinnitetään apuohjat, rintaremmi ja varmuuden vuoksi vielä korvasuojat korviin. Pintelit täytyy kääriä jalkaan, nekin sävy sävyyn kaiken muun kanssa.

Lähdemme yhtä aikaa maneesiin: pumpulienkelipari edellä ja me perässä pitäen välllä tuumaustaukoja kun Murrea nyt vaan sattui kiinnostamaan eteenpäin kävelemisen sijaan hevoskuljetusauto. Maneesilla hyppään selkään ja tuherran jalustimien kanssa tovin. Luksusratsukko on jo täydessä tohinassa uralla.

Ja sitten seuraa tunti tehokasta työskentelyä. Pumpulipuokki kulkee kokoajan sievänä pakettina piffit ja paffit ja näyttää kuin ratsastaja vain leijailisi selässä. Meidän tehokas työskentely taas tarkoittaa sitä, että Murre saa suuret kiitokset mikäli siirtyy raviin kun minä pyydän ja pysähtyy kun haluan. Siirtymiset taitaa olla ainoa juttua, jossa me olemme nykyään Murren kanssa samalla aaltopituudella. Tänään kaikki on vielä asteen vaikeampaa, kun yritän pysyä piffipaffiratsukon tahdissa.

Tunnin jälkeen poskeni punoittaa, hengitys ei meinaa millään tasaantua ja tunnen kuinka hiki suihkuaa ympäri kehoa. Luksusratsukko näyttää yhtä sievältä kuin alussakin, hevonen on rento ja ratsastaja omahyväisen tyytyväinen. He kävelevät hetken ja poistuvat talliin. Minä ja Murre joudumme jolkottelemaan vielä tuplasti enemmän, koska Murre sen kun puuskuttaa.

Herää kysymys: mitä me teemme täällä? Oikeastaan on tullut aika sanoa hyvästit.

Meillä on ollut todella ihanaa Järviluodon asiakkaina. Olemme saaneet mahtavia vinkkejä valmentajilta ja kaikinpuolin olen ollut todella tyytyväinen. Nyt kun Murre alkaa jo siirtyä kisakäytöstä harrasteluun, minusta tuntuu ettemme tarvitse luksuslukaalipalveluita enää. Meille taitaa tulevaisuudessa riittää maastot ja takapihatalli. Kiitos koko talliporukalle kaikista mahtavista hetkistä, suosittelen Järviluotoa jatkossakin kaikille jotka tallipaikkaa etsivät, olette mahtava talli, vaikkette tällähetkellä vastaakkaan minun ja Murren tarpeita.

 Iso kiitos ja näkemiin!

Ps. Älkää ottako tätä liian tosissanne, ehkä vähän heitin glamouria yltiöpaljon tuonne sekaan ;)