Maastoretki rakettien räiskeessä

Taivaalle ilmeistyi tasaisin väliajoin toinen toistaan suurempia ja värikkäämpiä raketteja, samalla kun hevoset tallustivat eteenpäin lumista tietä pitkin. Hokit narskuivat lumipeitteen alla olevaa jäätä vasten melko tasaiseen tahtiin, mitä nyt hevoset välillä saattoivat säpsähdellä kovempia rakettien paukauksia. Tunnelma oli varsin levollinen, ainakin omalta osaltani, sillä Jaava tuntui porskuttavan eteenpäin vallan tyynesti. Onneksi tallistani löytyi metkukkaampien hevosten vastapainoksi edes yksi lähes täydellisillä lehmänhermoilla varustettu otus.

Juuri ennen Hallapuron tilalle kääntymistä vastaan ajoi reissun ensimmäinen auto. Valot häikäisivät meitä melko pahasti ja auton vauhti oli alkuun melko kova. Onneksi olimme varustautuneet melkoisella heijastin-arsenaalilla, ja autoilija ymmärsi nopeasti hiljentää vauhtia. Jaavallakin oli heijastimin koristeltu rintaremmi, suojat ja ohjat. Itselläni oli vielä heijastinliivi, otsalamppu ja heijastinnauha kypärän ympärillä.

Pilkkopimeässä metsässä liikkuminen pienillä kinttupoluilla oli melko haastavaa, mutta jäälle päästyämme matkanteko muuttui jo helpommaksi. Kellon lyödessä puolen yön, rakettien ammunta tuntui yltyvän entisestään, ja erityisesti järven jäältä katsottuna näky oli varsin huikea. Elena tuntui hieman arkailevan, mutta pian sekin alkoi rauhoittua. Jaava löntysteli eteenpäin suoraansanottuna liiankin verkkaisesti, joten sain välillä hoputtaa tammaan lisää vauhtia. Kodan kohdalla söimme hieman evästä, ja paluumatkalla Jaava säikähti rakettia, joka piti ikävän vinkuvaa ääntä. Hetken jos toisenkin tamma näytti arkailevan ja tuijottavan metsään epäilevällä katseella.

Kodan jälkeen reitti kulki lähinnä tallimme niinkutsuttua "isoa" tietä pitkin Järviluotoon. Olo oli mukavan rentoutunut, ja kaikki talliin liittyvät huolet katosivat ainakin hetkeksi mielestäni. Loppumatkasta kaikki tuntuivat olevan melko hiljaa, ja omat ajatukseni lähtivät harhailemaan tulevan vuoden koitoksiin.