Vikin suloisen pehmeä turpa kutitti mukavasti selkääni kumartuessani nappaamaan pölyharjaa maasta. Olin luvannut itselleni (ja hevoselleni) että tänään me kastaisimme vihdoin talviturkkimme. Kevään helteet olivat houkutelleet suurimman osan ystävistäni pulahtamaan järveen, mutta minä olin sellainen vilukissa etten pystynyt edes ajattelemaan sellaista. Mutta tänään, tänään oli miellyttävä 25 celsius astetta lämpöä, ja kesäkuukin vielä!
Valmistelin Devikan tottunein ottein, miettien samalla kuinka onnekas oikein olinkaan. Minua oli siunattu lähes joka tilanteessa ihmeellisellä hevosella, joka kuunteli minua kyseenalaistamatta. Kun tamma työnsi päänsä höristen taskuuni, en voinut olla palkitsematta tuota pienellä porkkanaherkulla.
Kun satula oli saatu neidin selkään ja suitset päähän, asettelin tuon jalkoihin uudet, vastahankitut jännesuojat. Uusi, miellyttävä nahka tuntui ihanalta jopa minun käsissäni, joten toivoin että ne olisivat myös Vikille sopivat. Napsautin nopsakasti kypäräni hihnan kiinni ja poimin Devikan suitsien ohjat tuon kaulalta. Lähdimme kaikessa rauhassa kohti tallipihaa, miellyttävän hiljaisuuden vallitessa. Olimme lähdössä varsin pitkälle maastoretkelle, joten olin varuiksi pakannit mukaan myös jonkinlaisia eväitä.
Matka sujui idyllisissä tunnelmissa. Pysähdyimme matkalla lehmätilan tuntumilla, ihailemassa vastasyntyneitä lehmävauvoja. Devika uskaltautui myös tekemään lähempää tuttavuutta vehreän marjapuskan kanssa. Saapuessamme uittopaikalle oli ilma hiukan lämpimämpi kuin lähtiessämme. Sekä minä että hevoseni hikoilimme senverta reippahasti, ettei pieni pulahdus laineisiin ollut edes hankala sisäistää. Vähän Viki ihmetteli kun kesken retken otettiin satula pois ja riisuuduttiin bikineihin, mutta uimaan se kyllä meni! Tamma innostui roiskuttelemaan vettä päälleni, joten paluumatkan ratsastin hiukan märemmissä tunnelmissa. Jokatapauksessa, retki oli onnistunut kaikin puolin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!